aivan varmasti pelkkä liikkunta laihduttaa
jos juokset esim. 10 km päivässä eli kulutat n 500-900 kcal/kerta painosta riippuen.
uskokaa pois, laihdutte.
ja pelkkä ruokavalion justeeraaminen laihduttaa, ei tarvitse liikkua kun syö skarpisti.
Kommentit (13)
"Laihtuuhan sitä rotanmyrkylläkin."
-P. Puska
ja paino putosi, vaikka ylimääräistä ei ollut kiloakaan. puhumattakaan kiinteytymisestä ja hyvästä olosta.
olisit kyllä laihtunut, jos et olis palkinnut itseäsi sokerilla.
sääli, ettette koskaan pysty edes koittamaan
ei auta kuin hallitsemaan painoa. Jos taas liikut muutenkin paljon, et pysty lisäämään liikuntaa niin paljon, että laihtuisit.
Liikunta lisää myös ruokahalua.
Mä olen liikkunut jo kuusi vuotta 3-4 kertaa viikossa (pump, vesijuoksu, lenkkeily, pyöräily, kuntosali jne.) eikä paino ole pudonnut yhtään. Kunto on toki noussut, olen kiinteytynyt ja voin paljon paremmin, mutta laihtunut en ole.
tulee nilkka vaivoja
parempi juosta joka toinen päivä
Aloitin juoksuharrastuksen pari vuotta sitten ja aluksi laihduin, mutta sitten tuli kilot takaisin.
Nyt olen juossut kolme maratoonia, mutta ylikilot on vielä.
Haluaisin pudottaa 5kg
Mutta kaikesta huolimatta en ole onnistunut
sääli, ettette koskaan pysty edes koittamaan
Uskomme asiantuntijoita, jotka sanoavat, "liikunta ei laihduta". Tokihan täällä on tututtu lyttäämään kaikki asiantuntijat, tämäkin proffa lausuntoineen useaan kertaan. Kysessää on maamme johtavia laihdutustutkijoita.
Näin perhenäitinä ainakin mun on vaikea toteuttaa.
Jos olisin työtön, juoksisin varmaan 20 km joka päivä.
Oikeesti on vaan niin paljon helpompi olla syömättä 500kcal edestä kuin kuluttaa se liikkumalla.
ja sekin on totta että ruokahalu kasvaa. Niksi on olla syömättä yhtään enempää kuin ennen vaikka mieli tekis, ja liikkua enemmän. Ihan satavarmasti laihtuu.
Kuinkahan moni ylipainoinen jaksaa juosta edes viittä kilometria? Kävely on tehokkaampaa ja terveelliseempää nivelille kun lähdetään liikkeelle reilusti ylipainoisena ja huonokuntoisena.
Toisekseen: vaikka juoksisi kymmenen kilsaa, niin silläkin kilon laihtuminen vaatii 8 lenkkiä. Aika kova jopi raapaista esmes 30 kg pois.
ja sekin on totta että ruokahalu kasvaa. Niksi on olla syömättä yhtään enempää kuin ennen vaikka mieli tekis, ja liikkua enemmän. Ihan satavarmasti laihtuu.
Liikunna merkitys laihdutuksessa on 20%, loput tuleeruokavaliosta. Tämä on asiantuntijalausunto, turha vängätä vastaan.
Kuinkahan moni ylipainoinen jaksaa juosta edes viittä kilometria? Kävely on tehokkaampaa ja terveelliseempää nivelille kun lähdetään liikkeelle reilusti ylipainoisena ja huonokuntoisena. Toisekseen: vaikka juoksisi kymmenen kilsaa, niin silläkin kilon laihtuminen vaatii 8 lenkkiä. Aika kova jopi raapaista esmes 30 kg pois.
Et voi ikinä yleistää sitä, että jos jollain on ylipainoa, hän on myös samalla huonokuntoinen. Minä painan n. 76 kg (pituus 165) mutta ei kympin lenkki tee ongelmia. Voisin toki painaa vähemmänkin, mutta olen nyt vaan tällainen kuin olen, palstan mukaan hirvittävä läski, mutta silti hyvässä fyysisessä kunnossa.
Olin normaalipainoinen (en kuitenkaan mitenkään hoikka, vaan 61kg/165cm) arkiliikkuja kun aloitin muutamia vuosia sitten juoksuharrastuksen.
Olin täysin tyytyväinen mittoihini ja juoksemisen tarkoituksena olikin ensisijaisesti miellyttävän harrastuksen aloittaminen ja kunnon kohottaminen.
Luulin kylläkin, että samalla myös ylimääräisiä kiloja karisee pois, mutta toisin kävi. Juoksulenkin (kuten muunkin raskaan urheilun) jälkeen makean nälkeä ja ruokahalu kasvaa ainakin minulla huomattavasti ja poltetut kalorit kompensoituu suuremmilla ruokamäärillä.