Kasvatusapua sisaruskateuteen!
Eli miten olisi mahdollista toimia johdonmukaisesti kun veljekset 3v ja 1,5v aloittaa sen julmetun tappelun heti herättyään aamusta. 3v ottaa paljon leluja leikkinsä ja vahtii niitä: nämä on mun!! Ja 1,5v haluaaa ehdottomasti jonkun veljenleluista, nappaa sen ja juoksee karkuun. Veli perään j a armoton huuto!! Vanhempi repii väkisin lelun pikkuveljeltä ja homma alkaa alusta. pikkuveikalle ei kelpaa mitkään muut lelut ja tietty haluais leikkiä isoveikan kans muttei vielä osaa. Toisen satuttamisen olen saanut onnekkaasti karsittua pois kuvioista ;)
Eli miten toimitte lastenne kanssa? Pitääkö sisarusten saada tapella ja nahistella vai onko aikuisen syytä puuttua ja ohjata tilannetta. Toisaalta ei kai ole hyvä jos äiti/isä aina puuttuu, kieltää viemästä lelua toiselta ja palauttaa lelun. Vai kuinka?? Eipä nämä aina niin itsestäänselvyyksiä ole, mutta vinkeistä on aina apua!!
Kommentit (4)
kirja pelasti tutista luopumisessa. Täytyy kokeilla!
Minusta noin pienet lapset vielä tarvitsevat aikuisen ohjausta riitatilanteiden selvittämiseen - varsinkin jos pienempi jää muuten aina alakynteen.
Omat lapset ovat 11- ja 12-vuotiaat, sekä 1- ja 2-vuotiaat, joten ihan ajankohtaista ei juuri nyt ole, mutta isompien kanssa tein niin, että jos jonkun lelun käyttämisestä tuli riita, lelu lähti pois. Sen sai takaisin kun oli sovittu miten ja kuka / missä järjestyksessä sillä leikitään. Välillä apuun otettiin munakello, se pirisi esim. 5 tai 10 minuutin jälkeen merkkinä leikkivuoron vaihtumisesta.
Mutta mielestäni puuttua ja valvoa pitää. Eihän täällä yhteiskunnassa muutenkaan voi elää viidakon villinä vahvimman oikeuden vallitessa. Siinähän leikkiessä sitä juuri opetellaan sosiaalisuutta, huomavaavaisuutta, vuorovaikutusta ym. yhteispelin sääntöjä.
Meillä on periaate, että kaikki lelut on yhteisiä. Muutama oma tärkeä lelu saa olla, mutta niitä ei sitten oteta yhteisiin leikkeihin / leikkipaikkoihin, jos muut ei saa niihin lainkaan koskea. Tästä on sovittu myös parhaiden leikkikavereiden vanhempien kanssa.
Jos joku lelu on tosi tärkeä ja molemmat haluaa leikkiä sillä (näinhän se yleensä on), silloin vuorotellaan. Se on hyvä taito ja lapset ymmärtävät oikeudenmukaisuuden.
Selvät pelisäännöt on hyvä olla, meillä mm. toisen kädestä ei saa ottaa lelua, toisen leikkejä ei saa sotkea, yhteisiin leikkeihin pääsee kaikki lapset mukaan ja ketään ei sorsita... Ja lyödä ei saa, heitellä tavaroita tms.
Huonosta käytöksestä mennään jäähylle ja takaisin saa tulla heti, kun osaa ja haluaa leikkiä nätisti. Menee perille ainakin yli kaksivuotiaalle.
Ja kun pelisäännöt on, niitä on tietty hyvä valvoa. Ja toivoa, että ne joskus iskostuu takaraivoon ja jää voimaan. Voi olla aika optimistinen toive... ;o)
Juu, ja myöhemmässä vaiheessa voi kokeilla sellaista, että jos jokun lelu aiheuttaa riitaa niin se otetaan pois " kokonaan" . Näin tulee opittua se, että hyvä yhteispeli on molempien etu ja riitelystä kärsivät molemmat.
P.S. Suuressa serkusparvessani on lapsia ja kasvatustapoja moneen lähtöön, mutta näin aikuisena voin todeta että kaikkein eniten ihmisinä ovat kärsineet ne lapsina hemmotellut ja itsekkäiksi oppineet. Ihan ihmissuhdetasolla, sosiaalisessa kanssakäynnissä ym. se näkyy vieläkin. Aikuisen tehtävä on kasvattaa, ei olla vain se kaveri, joka täyttää kaikki toiveet.
Meillä lapset ovat 1v ja 2v. 10kk. Olen nyt tarkoituksella yrittänyt etsiä kirjastosta satuja jotka kertovat sisaruudesta ja jakamisesta. Yksi hyvä minkä juuri ostin ihan omaksi on Franklin ja Harriet (Paulette Bourgeois, suomentanut Tiina Hemming-Sotejeff) Meillä esikoiselle sopii hyvin tuo satujen kautta sisäistäminen. Tätä ennen auttanut esim. tutista luopumisessa ja nukkumis ongelmissa. Pienempihän ei vielä ymmärrä koko hommasta mitään, mutta hänelle isosisko on suuri idoli joten hänen asenteensa ei ole ongelma.