Muistatteko sellaista keskustelua täältä,

kun pohdittiin mitä kukakin tekisi, jos kävisikin joku kaunis päivä ilmi, että kumppani pohtii lähteäkö parisuhteesta uuden ihastuksen matkaan, vai tyytyäkö sittenkin jäämään perheen luo. Tai jotenkin näin, kävisi siis ilmi että puoliso on ihastunut/rakastunut johonkin ulkopuoliseen ja pohtii siinä että mitä tehdä.



Suuri osa (minä myös) oli sitä mieltä, että parasta olisi siinä tilanteessa olla ihan vaan coolisti, ja nolointa mitä voisi tehdä olisi vetää kilarit, kun kyse on kuitenkin aikuisesta ihmisestä joka on vapaa itse päättämään tekemisistään jne. Eli reaktio olisi vetäytyä ja antaa miehelle (tässä tapauksessa) tilaa miettiä rauhassa, mikä nyt olisi se fiksu päätös, vaikka olisi itse kuinka vihainen. Ideana että jos mies on fiksu ja luottamuksen arvoinen, osaa hän valita oikein ilman painostustakin, jos taas pitäisi painostaa niin antaa olla ennemmin. Ja jos mies päättäisi jättää perheensä niin se olisi sitten siinä, kiitos ja näkemiin, goodbye and good riddens



Osa taas oli sitä mieltä, että totta kai riehuisi niin paljon kuin olisi tarvis, olisi tyrmistynyt ja järkyttynyt ja epäuskoinen ja raivostunut ja surullinen, anelisi ja itkisi jos pakko, kävisi terapiassa ja yrittäisi kaikin tavoin takoa puolison päähän järkeä, tekisi kaikkensa ettei perhe missään tapauksessa hajoaisi tuollaisen hairahduksen takia. Ja siinä samalla siis osoittaisi selvästi miten paljon on tunteita ja muutakin pelissä.



Keskusteluun tuli mukaan kiintymyssuhdeteoria, ja taidettiin esittää että viileästi suhtautuva olisi lapsuutensa kiintymyssuhteissa ollut turvallisesti kiintynyt, koska käyttäytyy järkevämmin. Mutta itse ajattelen itsestäni, että olen välttelevästi kiintynyt, eli sisimmässäni en haluaisi ilmaista tai hyväksyäkään sitä tuskaa mitä tuollaiseen tilanteeseen joutuminen aiheuttaa ja oikeastaan ajattelen että ei se kuitenkaan halua minun luo jäädä, joten täytyy pelastaa viimeiset arvokkuuden rippeet. Kun taas se riehuva ja vastaantappeleva voisi olla turvallisesti kiintynyt, eli hän uskoo että todellisuudessa mies haluaa jäädä, sillä on nyt vain joku hetkellinen mielenhäiriö eikä tajua perheen parasta, ja tunteiden osoittaminen on hyvä tapa saada mies tajuamaan tilanne.



Muistaako kukaan keskustelua ja tuleeko kenellekään sama mielikuva kiintymyssuhteista? Kenen mielestä se raivoava rouva on välttelevästi tai epävakaasti kiinnittynyt ihmissuhteisiin?