Oletko huomannut onko lapsellasi "yliaistilisia kykyjä"?

Lapseni nukuui jo 2 vuotiaasta omassa huoneessaan. Jos mieheni heräsi ja meni alakertaan, lapsi jatkoi omassa huoneessaan unia. Kun mä nousin, sama se ennen miestä tai sen jälkeen, lapsi kipitii heti alakertaan mun perässä.

vaistoan jos lapsella on joku hätä vaikka lapsi olisi kilometrien päässä, ja tämä on tapahtunut niin monta kertaa ettei ole kyllä mitään höpö höpöä



ja sama pätee siskooni

miten tämä telepatia toimii parhaiten juuri tuon 2-vuotiaan kanssa. Esikoiseen ei ole niin vahvaa yhteyttä ollut koskaan, eikä vielä kuopukseenkaan, joka tosin on aivan vauva vielä.



Siskoni kanssa esiintyy jonkinlaista synkronisiteettia myös, hankimme samankaltaisia vaatteita, teemme samoja asioita yhtä aikaa jne vaikka asumme eri kaupungeissa, emmekä tapaa kuin kuukauden- parin välein.



Vahvasti "samalla aaltopituudella" olen myös mieheni kanssa. Ajattelemme hyvin usein yhtäaikaa asioita, tiedän aina paria minuuttia ennalta kun hän soittaa tai tulee kotiin. Muutaman kerran olen kohdannut hänen etiäisensäkin: kuulen kuinka ovi kolahtaa kun hän tulee kotiin, kuulen kuinka riisuu kengät ja laittaa takin naulaan eteisessä, juttelen jopa hänelle, mutta oikeasti mies tuleekin kotiin vasta n. 5 minuutin kuluttua.



ap

tutulta kuulostaa, kirjoitin tossa just ylempänä lapsen ja siskoni kanssa tapahtuvasta telepatiasta



hurja juttu siskon sairastumisesta.. kyseessä oleva sairaus pamahti sanana mun päähän yhtäkkiä kesken autolla ajon ja muutaman päivän jälkeen sisko sairastui ko. sairauteen



mutta esim. toimii ihan pikku jutuissakin, vaikkapa kesällä torkuin pihakeinussa ja yhtäkkiä heräsin siitä ja lähdin koulun pihaan, mun vaan täytyi



ja siellä lapsi oli itkua tuhertamassa kun uusista kengistä tuli rakko kantapäähän :)

mä en miellä itseäni kovin hörhöksi ihmiseksi, mutta jostain luin, että parivuotiaaksi asti lapset usein osaavat lukea äidin ajatuksia, ja meillä se ainakin on pitänyt paikkansa. Toki joskus on kyse sattumasta, ja jos elämä on kovin rutiinimaista kuten pienten kanssa usein on, kyse on ihan logiikastakin. Mutta silti aika usein on käynyt niin, että mietin mielessäni "jaaha pitäisi mankeloida lakanoita", en katso samalla mitään lakanapinoa, en todellakaan mankeloinut juuri tiettynä päivänä tms. ja lapsi tuli vain kysymään, että "joko mennään mankeloimaan". Siis tällaista aivan arkista. Mutta minä en ole yhtä hyvin päässyt lasteni ajatuksiin :)

eli mulla miehellä ja lapsella, eniten mulla ja lapsella.



Muutamia esimerkkejä.. ajattelen että pitäiskö mennä elokuviin, menee minuutti jos sitäkään ja lapsi kysyy koska mennään elokuviin. (ja elokuvista ei ole siis puhuttu ääneen vaikkapa kuukauteen)



Ajettiin autolla pihasta vähän matkaa kun mietin että tulikohan puhelin mukaan kun oli aikasemmin toisessa kassissa. Lapsi sanoo yhtäkkiä että äiti sun puhelin ei ole mukana, tarkistan ja ei ole vaan kotona siellä toisessa kassissa. Lapsi ei voi tätä tietää mitä mulla missäkin kassissa on.



Näitä juttuja on siis PALJON jopa niin paljon että en enää edes kiinnitä huomiota niihin.



Mun edesmennyt äitini sanoi lapsestani että voi voi, hänelläkin on tuo taipumus niinkuin meilläkin. En ole koskaan ollut läheinen äitini kanssa ja silloin vasta tajusin että kaikki se mitä olen pitänyt normaalina onkin jotenkin epänormaalia, ettei kaikille niin taphadu.



Tiedän asioita monesti ennalta, se vaan on niin. Tiedän missä on vapaa parkkipaikka parkkihallissa, tiedän milloin voitan rahaa ennenkuin olen voittanut jne. Näitä on siis paljon. Tiedän muutamaa sekuntia ennen kuin puhelimeni soi jne. jne.



Olen siis ihan normaali ihminen enkä oikeastaan edes usko mihinkään ylilounnolliseen, olen vain tällainen enkä edes ole ajatellut sen olevan jotenkin omituista...