Ei olla jouluna menoss tapanina mihinkään mutta estin exän tulon meille.
Maistakoon omaa lääkettään kun ei silloin nauttinut kun asui täällä meidän kanssa.
Kommentit (5)
Onko lapset ansainneet oman lääkkeensä?
velvollisuus järjestää oma joulu lastensa kanssa. Minusta sinä teit siis ihan oikein. Ei sinun tarvitse huolehtia hänen ja lasten joulun onnistumisesta. Kunhan itse järjestät lapsille kivan joulun.
Itse hyyssäsin ensimmäiset vuodet exää ja sehän otti siitä kaiken irti eli oli muka ihan avuton eikä saanut itse mitään aikaiseksi. Vähän tylsältähän se tuntui, kun ex ilmaantui paikalle aina kuorimaan kermat kakusta. Mutta apua ei koskaan saanut jos esim minä tai lapset sairaana.
Elätte nyt molemmat omaa elämäänne lasten kanssa. Onnea sinulle ja lapsillesi siihen!
reilua toki olisi antaa lapsille mahdollisuus viettää joulua myös isänsä kanssa eli anna isän hakea lapset tapanina, jos haluaa. Sinun ei silti tarvitse järjestää itse joulua ja puitteita heille sen viettoon. Se on isän asia järjestää lapsilleen joulu omassa kotonaan tai muussa valitsemassaan paikassa (ei siis sinun kotonasi).
että lapset menisivät isälleen jouluna, lapset saisivat kunnollisen isäjoulun. Ja jos sinä saat kicksejä siitä, ettei ex pääse valmiiseen pöytään niin tästä varmasti saisit megakicksit kun exäsi järjestää lapsilleen joulun.
vanhemman exälle tarjoamaa omaa lääkettä nyt eli eivät saa tavata omaa vanhempaa, kun toista niin veetuttaa..