Miten edetä mahdollisen avioeron suhteen?

selvittää ristiriidat.

Yritä saada miehesi keskustelemaan jonkun ammattilaisen kanssa, ehkä kaupunkisi sosiaalitoimistosta saat apua ja neuvoja.



Mutta jos ei muu auta:

http://www.oikeus.fi/5897.htm



Eli avioeroa haetaan kotikunnan käräjäoikeudesta. Mene sinne ja sano että haluat hakea avioeroa, auttavat kyllä ja kertovat mitä pitää täyttää ja ottaa huomioon. Ehkä kannattaa käydä keskustelemassa oikeusavustajan kanssa, löytyykö paikkakunnaltanne oikeusaputoimisto?

http://www.oikeus.fi/4313.htm

Niin, itsellä ei siis kokemusta tai tietoa, mutta semmoisen neuvon luin jostain, että ihmisten ei pitäis koskaan erota, kun lapset on pieniä. Ei siksi, että ero olis jotenkin pahasta lapsille, vaan siksi, että pienten lasten vanhemmat elävät jatkuvaa poikkeustilaa. Niissä olosuhteissa ei vain ole aikaa tai energiaa olla se " oma itsensä" , joka olit ennen lapsia. Jos ristiriidat eivät siis ole täysin sovittamattomia ja elämä helvettiä, niin olisi varmasti hyvä odottaa, että ette ole enää pelkästään pikku ihmisten tarpeissa kiinni. Odottaa, että hormonit tasaantuu yms...



Niin, toivottavasti tämä neuvo ei ollut ihan turha sun tilanteeseen! Enhän voi tietää, mitä kaikkea eroajatuksen taustalla onkaan. Tsemppiä!

ansu

lähtemään tilannetta selvittämään, suosittelen katajan sivustoja www.katajary.info. Siellä on tietoa erilaisista parisuhdekursseista, -terapioista yms. Ja jos ei ole, niin saat sieltä tietoa myös ns. Fischerin eroseminaareista. Jatkui avioliitto tai ei suosittelen ulkopuolista apua, koska tilnne on raskas kaikille kävi miten kävi. Jos ei seurakuntayhteydet tökkää niin hyvä on mm. HNMKYN avioliittoleiri kesäisin Pieksämäellä.

Voimia sinulle!!

Poikkeustila oli aika kuvaava ilmaisu. Minä en ymmärrä miten aika ja energia riittäisi kaikkeen: lasten hyvään hoitoon, heille ajan antamiseen, työssäkäyntiin, parisuhteen hoitoon, omaan rentoutumiseen. Miten voi aika riittää olemaan sekä hyvä äiti, tehokas työntekijä että ihana ja ymmärtävä puoliso ja vielä virkistävä rakastajatar. Minä ainakin lyön hanskat tiskiin, minusta ei ole tuohon kaikkeen.

Olen samaa mieltä aikaisempien kirjottajien kanssa, että apua kannattaa hakea. Tilanne on ilmeisesti päässyt riistäytymään käsistä ihan kunnolla ja silloin voi olla vaikea itse enää lähteä selvittämään vyyhteä. Olen itse eronnut aikaisemmin ja vieläkin välillä tuntuu, että olisiko tilanteen voinut jotenkin pelastaa. Puhun siis osittain omasta kokemuksesta. Silloin ei tosin ollut lapsia.



Nyt kun olen raskaana, niin tosiaan huomaan ajattelevani asioita " kummallisesti" , loukkaannun paljon paljon helpommin jne. Ns. tilanteita syntyy herkemmin kuin aiemmin ja välillä tulee mieleen, että elämä olisi aika helvettiä jossei näitä asioita pystyisi miehen kanssa puhumaan ja käsittelemään niin, että ne eivät kasaudu vaikuttamaan jokapäiväiseen elämään. Itsellä tuntuu välillä, että suhde on huonossa jamassa ja ollaan niin erilaisia jne. Mutta täällä se on onneksi hetkittäistä ja kun taas on parempi mieli, niin en ymmärrä, mistä moisia olen päähäni saanut. Hormoonit jyllää viimeistä päivää.



Miehen voi olla vaikea ymmärtää näitä muutoksia ja mies voi olla todella hämmentynyt koko tilanteesta. Silloin yksi helppo keino on vetäytyä. On tosiaan vaikea antaa mitään neuvoja kun ei tlanteesta tarkemmin tiedä. Tosin voiko siinä kukaan toinen neuvoa? Ajattelen, että ulkopuolinen apu olisi teille hyvä juuri siksi, että saisitte puhuttua keskenänne ja saisitte apua tilanteen ratkaisemiseksi. Joka tapauksessa olisi hyvä selvittää, missä mennään kummankin mielestä ja saada jonkin lainen " rauha" maahan jotta voi ajatella asiaa osittain järjelläkin. Jos sittenkin, kaikkien keskustelujen jälkeen yhteiselo ei vaan suju, niin ei se erokaan aina huono ratkaisu ole. Mutta todellakin mulle tuli sellainen olo, että nyt on paljon vaikutusta elämäntilanteen muutoksella, raskaushormooneilla ja sillä, että pienen lapsen kanssa elämä voi myös viedä voimia. Ollaan väsyneitä jne. ja vaikeuksia voi olla vaikea kohdata.



Ainakin ensin kokeilisin keskusteluapua. Ja hiukan pidemmän kaavan mukaan. 1-2 käyntiä jonkun luona ei välttämättä vaikuta mihinkään. Nuo leirit voisivat olla hyviä. Mutta toivon, että saatte jotain ratkaisua tilanteeseen mahdollisiman pian. Panostaminen usein kannattaa vaikkakin on raskasta ja vaikeaa.



Tälläisiä löpinöitä tällä kertaa. Toivottavasti ei ollut liian sekavaa sepustusta ja toivottavasti siitä oli jotain apua. Jaksamista sinne!



Päivänsäde75 ja Möhkiäinen rv 37+3

Piti vielä liäämäni, että muista myös, mikä on ns. riittävän hyvä... Älä lyö hanskoja tiskiin vaan höllennä vaatimuksista ja mene vaikka yksin juttelemaan aluksi jollekulle. Kun tilanne alkaa tuntua ylivoimaiselta voi kysyä apua myös terveyskeskuslääkäriltä, esim. lähetettä mielenterveyskeskukseen, jossa myös järjestetään paritapaamisia. Tosin sinne ei kaikilla paikkakunnilla välttämättä saa aikaa jossei tilanne ole tarpeeksi vaikea. Mutta älä jää yksin koko taakan alle!

Tuntuu, että kannat isoa mustaa möykkyä sisälläsi. Parasta lienee puhua asiasta ulkopuolisen kanssa, vaikka sitten alkuun ihan yksin jos ei miestä innosta ajatus. Saat ajatuksesi julki, ja ulkopuolinen kuuntelija osaa tuoda uusia näkökulmia joita ei itse huomaa ajatellakaan minä-perspektiivistä katsoen.



Perheneuvola voi olla hyvä paikka aloittaa. Katso kunnan vaihteen numero ja kysy sieltä, missä paikassa omassa kunnassasi tälläistä toimintaa järjestetään. Samalle asialle on monta nimikettä, perheasiain neuvottelukeskus, perheneuvola jne. Joissakin kunnissa tämä on järjestetty terveyskeskuksen yhteyteen, toisissa sosiaalitoimen yhteyteen, joissakin mielenterveystoimiston yhteyteen. Varaa aika ja käy juttelemassa! Voisi olla fiksua käydä ensin siellä purkamassa mieltä, ja ottaa asia vasta sen jälkeen miehen kanssa puheeksi. Saisit ensin vähän tuuletettua synkeimpiä ajatuksia ja kärkkäimpiä lausahduksia ulos, ei menisi pelkäksi huudoksi heti alusta lähtien tuo kahdenkeskinen keskustelu.



On aina huomionarvoinen asia, että miehet ovat pökkelöitä. Ne ei ymmärrä selkeitäkään viestejä eikä ne osaa lukea rivien välistä, asiat pitää sanoa suoraan. Usein yllättyy kun mies sanoo ettei oo mitään huomannu, vaikka omasta mielestä viesti on ollu kissankorkuisin kirjaimin otsaan kirjoitettu huutomerkin kera. Miehet lukee naisten mielialoja ja tunteita todella huonosti, ja usein ajattelevat vieläpä että koska emännällä on huono hetki niin lähdempä pois jaloista ja meen kavereitten kans ulos, kyllä se sitte rauhottuu kun en oo paikalla ärsyttämässä. Eivätkä tajua, että se lähteminen just ärsyttääkin. Eivätkä miehet ymmärrä miten tärkeitä huomionosoitukset ja pienet asiat ovat, koska heistä on tietysti itsestäänselvää että emäntä tietää kuinka paljon perhe miehelle merkitsee. Eihän sitä tarvi sanoa, selvää asiaa, eihän? Mies on myös hemmottelulle herkkä: jos emäntä alkaa hoitaa perheessä siivoukset, roskat, kaupat ym juoksevat asiat, pyykit jne, ei mies ala taistelemaan saadakseen hoitaa nämä asiat vuorollaan. Tykkää vaan kun pääsee helpolla ja alkaa täyttää vapaata aikaansa omilla menoillaan. Eikä tajua, mistä kenkä puristaa kun vaimo paiskoo ovia ja mököttää, itehän se niin innolla noi asiat hoitaa. Teoria Marsista ja Venuksesta pitää kyllä parisuhteessa hyvin paikkansa niin monet kerrat...

Olen jo usealle neuvonut saman osoitteen. Se auttoi itseäni valtavasti eteenpäin. Keskustelu osiossa voit kysyä ihan just sitä asiaa mihin tarttet apua/ tietoa. Sitten sieltä löytyy lakiavut ja esim. paikkakuntakohtaiset avut + vertaistuki.



Monet sanoo ettei vanhemmat saisi erota kun on lapsia , mutta on tilanteita joissa ero on parempi vaihtoehto kuin huono liitto. Ei lapsi opi kunnon perhe-elämää jos näkee pelkää mykkäkoulua, henkistä tai fyysistä väkivaltaa jatkuvaa riitaa, täysin erilaiset vanhemmat joilla ei ole rakkautta toisilleen.



Mutta tämä on vain minun kokemukseen perustuva mielipide.

Voithan puhua neuvolassa käydessäsi tilanteestasi, osaavat sieltä ohjata jotain keskusteluapua ja ovat vaitiolovelvollisia siellä.

Koittakaa selvitellä tilanteenne! Voimia ja jaksamisia!

Minullakaan ei ole erosta henk.koht kokemusta, mutta työssäni tapaan jatkuvasti yh-äitejä ja -isiä sekä lapsia joilla ei ole ehjää perhettä. Siksi haluan sanoa, että taistele perheesi puolesta. Jos ongelmanne on vain ikinä ratkaistavissa selvittelemällä sotkeutuneet lankakerät, yrittäkää tehdä se, mikä on kuitenkin lastenkin kannalta kaikista parasta: omat rakkaat vanhemmat saman katon alla! Jos haluatte, se vanha rakkaus saattaa löytyä sieltä törkykasan alta, vaikka nyt tuntuu kuinka epätoivoiselta.



Saitkin jo edellä hyviä neuvoja, nettiosoitteita yms. Kannatan siis taistelua liittonne puolesta. Työssäni olen monen aikuisen kuullut sanovan, että ei se avioliitto paria vaihtamalla parantunut, samat ongelmat ovat vastassa, jotka viimeistään siinä vaiheessa on ratkaistava. Ja onhan selvä, että kun puolet avioliitoista päättyy eroon, on joukossa varmasti ns. täysin turhia eroja.



Tässä muutama rivi, ei läheskään tyhjentävästi mutta kannanotto kuitenkin. Tsemppiä teille!

Apua erotilanteeseen saat mm. alueesi lastenvalvojalta ja perheneuvolasta, seurakuntien perheasian neuvottelukeskuksesta, eroseminaarista, Väestöliiton Perheverkon neuvontapuhelimesta (ma-to klo 10-12 p. 09-612 7102)



Valitettavasti olen myös näitä asioita joutunut miettimään. Me olemme käyneet perheasian neuvottelukeskuksessa, joka on ilmainen ja tilasin (lähes postikulujen hinnalla) Väestöliiton Perheverkon tuore vihkonen ¿Eropohdintoja pikkulapsivaiheessa¿; siitä saa paljon tietoa. Ohessa myös pari nettiosoitetta (ylemmän kautta löytyy tuo julkaisukin).



http://www.vaestoliitto.fi/pikkulasten_vanhemmat/



http://www.helistin.fi/?page=8519002

Rankka on tilanne, voin vain kuvitella. Meillä oli/on vähän samantyyppinen kriisi menossa, tosin ei ole aikaisempia lapsia. Meidän esikoisen laskettu aika on joulukuussa ja kolme kuukautta sitten mies ilmoitti olevansa tyytymätön meidän suhteeseen ja elämään, tahtoi erota. Tosin me ei edes olla naimisissa, vauvakaan ei ole millään tavoin vahinko vaan lapsettomuushoidoilla aikaansaatu.. Itse en huomannut ennen tätä ilmoitusta mitään ennakoivaa asiaa, että olisin voinut edes aavistaa miehen mielen liikkeet.. Järkytys oli kova, enkä millään suostunut luovuttamaan.. Enkä ole suostunut vieläkään. Teillä on siinäkin mielessä rankempi juttu, kun tällä hetkellä edes toinen teistä ei ole sillä mielellä että on valmis taistelemaan tilanteen parantamiseksi.. Me asutaan nyt virallisesti erillään, eli asumuserossa.. Mutta käytännössä asiat ei oo ollenkaan niin. :) Itseasiassa meidän suhde voi juuri nyt paremmin kuin pitkiin aikoihin! Kriisitilanteita on tullut monta kertaa tämän asumuseron aikana (jota ei kylläkään ole kestänyt kuin kuukauden vasta) mutta eteenpäin on menty. Mä oon ollut enimmäkseen se joka on tehnyt rankasti töitä asioiden eteen, oon käynyt juttelemassa perheneuvolassa, ihan neuvolassa pelkästään, puhunut äidilleni, ystävälleni ja ah niin monta kertaa täällä vauvasivuilla. Puhuminen todellakin auttaa! Ja kaiken tuon lisäksi olen puhumasta puhumaan päästyäni jaaritellut asiaa miehelleni.. Pyörittänyt asiaa monelta eri kantilta, ja nyt näkyykin taas reilusti valoa tunnelin päässä. :)) Kesällä meillä ei ollut aikaa toisillemme, ei ollut aikaa rakastelulle, hellyydelle ja puhumiselle. Kaikki aika meni riitelyyn ja mököttämiseen. Nykyään ihan eri tilanne. Puhutaan aina riidat heti selväksi, vaikka mies hannaisi vastaan-puhutan sitä vaikka väkisin. Viikonloppu oli mitä mahtavin, vietettiin se täysin ja kokonaan yhdessä. Käytiin ravintolassa, pidettiin hauskaa yhdessä ja vain makoiltiin viereikkäin puhuen kaikesta. Nykyään mieskin on sitä mieltä ettei aio luovuttaa, vaikka aikaisemmin oli sitä mieltä ettei edes halua yrittää.



Yritän siis vain sanoa, että koeta nyt puhua asiasta miehellesi ja jollekin ulkopuoliselle. Älä suin päin eroa, asiat on monimutkaisia. En tietenkään voi kaikkia teidän tilanteesta tietää, mutta silti kehoitan etsimään itsestäsi sitä tahtoa yrittää selvittää tilanne. Ajattele edes niinku minä, vaikka ero oliskin väistämätön, en antaisi ikinä itselleni anteeksi etten silti olisi puhunut asioista. Koska väleissä ON pysyttävä, lapsukaisen vuoksi vähintään. Vaikka ero tulisikin, se olisi hyvä olla selvä tilanne molemmille osapuolille.. asioista kannattaa siis keskustella, mistä sitä tietää mitä miehesi loppupeleissä ajattelee tilanteesta. Ja jos sulta vielä löytyy tunteita, rakkautta miestäsi kohtaan.. älä luovuta.



Tietenkin päätös on teidän, ja kumpaan tulokseen tahansa päädytte.. tie on ihan yhtä rankka siltikin! Voimia siis kovasti!!



Quarra ja tirriäinen rv35+5 sekä mies, nyt jo hyvinkin onnellisia. :) Asioilla on tapana järjestyä, sanoi mieheni eilen. :)) Ja siltä vaikuttaa!

...elikkäs jos menee tilanne sellaiseksi, ettei puhumaan enää pysty ja menee vaan riitelyksi ja kierretään varsinaista asiaa kuin kissaa kuumaa puuroa, niin itselleni on sopinut se tapa, että istun vaikka tähän koneelle kirjoittamaan ne asiat paperille. Siinä saa itsekin rauhassa miettiä mitä ja miten haluaa sanoa eikä ajatus keskeydy. Mulle käy usein niin, että pelkkä tuo kirjoittaminen rauhoittaa ja selkeyttää ajatuksia. sitten kun sen kirjeen lukee ite muutamaan kertaan niin usein huomaa itekin, ettei tässä nyt niin valtavista asioista kysymys olekaan. Olemme kuitenkin aikoinaan aivan suhteen alussa mieheni kanssa sopineet, että kaikki, vaikka kuinka pienet ja tyhmiltäkin tuntuvat jutut pitää selvittää. Eli annan sitten miehelleni kirjeen luettavaksi ja annan aikaa sulatella sitä rauhassa. Yleensä käy niin, että ottaa sit asiat puheeksi kun on ehtinyt miettimään niitä ja sit keskustelu sujuu yleensä aivan rauhallisissa merkeissä.



Mutta tällainen apukeino, toimii mulla!

Voimia ja jaksamista!