Rakas sisareni tai veljeni, onko sinulla vaikeaa?

Olen kyllä periatteessa uskossa ja turvaan armoon ja Jeesuksen sovintovereen. Mutta... en pysty käytännössä elämään todeksi uskoani. Valitsin aikoinaan väärän miehen. En ole koskaan oppinut rakastamaan häntä, suurimpana syynä se ettei hän ole koskaan hyväksynyt minua sellaisena kuin olen, vaan yrittää vaatia minua olemaan sellainen kuin hän haluaa.



Nyt, 19 avioliittovuoden ja kuuden lapsen jälkeen vihaan häntä syvästi. Perhe-elämämme on jäätävää ja lapset kärsivät riitelystä. Minulla ei ole mitään halua edes yrittää mitään tämän avioliiton eteen. Päin vastoin, mielessäni petän häntä joka päivä, ja tätä menoa toteutan sen käytännössäkin, kunhan sopiva tilaisuus tulee.



Ainoa joka tässä enää ihmeen voi tehdä, on Jumala. Minulla ei ole oikeastaan mitään haluja edes pyytää sitä ihmettä häneltä. Mieluummin menen omia teitäni. Mutta huolestuttaa oman sielun kohtalo ja myös lasten. Halusin heille turvallisen, palavan uskon, en tätä kaksinaamaista paskaa. Kulissit ulos päin yritetään pitää pystyssä.