Mitä tuntemuksia sterilisaation jälkeen?

En ole juurikaan ehtinyt ajatella asiaa, koska tuo pieni ihmistaimi vie kaiken huomioni. Sterilisaatio tehtiin samalla kuin sektio. En ole siis vielä ehtinyt katuakaan ;-)

Minulle tehtiin sterilisaatio neljännen lapsen synnytyksen jälkeen saman tien. Siitä on nyt viitisen vuotta aikaa. Heti sterilisaation jälkeen ajatukset täytti onni neljännen terveen lapsen syntymästä. Myöhemminkään sterilisaatio ei ole herättänyt itsessäni juuri mitään tunteita, meille oli kuitenkin täysin selvää että lapsiluku on nyt täynnä eikä koskaan ole mielessä käynyt edes ohikiitävä ajatus siitä että sterilisaatio olisi ollut väärä ratkaisu.



Seksistä voi nyt nauttia vapautuneemmin kun kummankaan ei tarvitse miettiä yhtään ehkäisyä, lempimään voi nyt ruveta missä vaan, milloin vaan ja miten vaan :D

neljäs lapsi (sekin ehkäisyn pettämisen tulosta) oli todellakin viimeinen. Edes kroppa ei olisi kestänyt enempää (nytkin meni alapää ihan löysäksi, enkä saa edes jumppaamalla kuntoon), päästä nyt puhumattakaan (keskimmäiset valvotti lähes 5 vuotta, nyt tämä kuopus jatkaa noin 7 herätyksellä per yö, on jo 1v, mulla migreenejä ja rytmihäiriöitä siksi). Meillä on kuin eläintarhassa, meteli ja tappelu on ihan mahdotonta. Pää hajoo! Oon niin kyllästynyt olemaan vain ja ainoastaan ÄITI, joka on vielä jyrätty kaikella paskalla onnettomaksi raunioksi.



Että joo nää riittää! Ja sterilisaatio todellakin tehty viime vuonna. Ihan paras juttu!

Kiitos vastaneille. Tilanteessani on paljon yhteneväisyyksiä kanssanne enkä näe yhtään huonoa puolta ratkaisussa. Mies suhtautuu hieman nihkeästi ja eräs kavereistani oli kauhuissaan ratkaisun pysyvyydestä.



Taidan kuitenkin alkaa selvittelemään toteutusta.



ap

Kolmas lapsi on muutaman kuukauden ikäinen ja olen täysin varma, että enempää en/emme halua. Pari kertaa olen nähnyt painajaista, että olenkin taas raskaana (ekassa unessa kortsu petti, toisessa ei muistettu käyttää ehkäisyä). Asia ahdistaa. Lapset ovat toki ihania, mutta luku on nyt täynnä. Hormonaalista ehkäisyä en halua. On hormonihirviöolo ilmankin... =)

syntyi. ei olis tullut mieleenkään mennä sterilisaatioon, vaikka lapsiluku olis täysi. ja ihan vapautuneesti voi elää hormoonikierukankin kanssa.

kummallakin kerralla olin sataprosenttisen varma ratkaisusta. Lapsia kolme ja lapsiluku täynnä ilman epäilyksiä. En myöskään epäröinyt aborttia huomatessani olevani raskaana sterilisaatiosta huolimatta.

...on ikää lähes 45 vuotta, ja kuopus vielä imeväisiässä. On ihan selvää ettei minun ole enää järkevää tehdä lapsia, mutta se ei tarkoita ettenkö haluaisi niitä. Mielestäni on tärkeää erottaa nämä asiat toisistaan: on mahdollista haluta ja kaivata raskaana olemista ja uutta vauvaa ja vaikka kuudetta lasta - ja samaan aikaan olla sitä mieltä että lapsen saaminen ei olisi järkevää.



On sitten vähän itsestä kiinni miten päin näitä punnitsee. Pystyykö elämään sen tunnepuolen kanssa, joka itkee sitä "ettei koskaan enää" (niinkuin miehesi ainakin taitaa kauhistella) - tai pystyykö järkipuoli elämään sen kanssa, että ehkäisyä ei kunnolla hoideta (tai se hoidetaan tavalla johon ei itse ole oikeastaan tyytyväinen) vain koska tunnepuoli inisee ;-)



Eli kun harkitsee sterilisaatiota, ei pidä pyrkiäkään siihen että löytäisi ratkaisun jossa ei olisi mitään huonoa puolta tai surettavaa. Tai pyrkiä saa, mutta pitää ymmärtää että sellaista ratkaisua tuskin löytää.



Minua hirvitti etukäteen kauheasti ajatus, että en enää voi saada lasta vaikka mikä olisi, ja että olen itse aiheuttanut sen. Mitä jos sittenkin kadun? Mitä jos vauvamme kuolee ja mitä jos minusta sitten tuntuu että olisin vielä halunnut antaa luonnolle mahdollisuuden?



Mutta hyväksyin tämän kauhun ja lopullisuuden tunteen ja menin silti sterilisaatioon. Ja nyt sen jälkeen olen ollut rauhoittunut ja onnellinen. Vaikeinta oli tehdä päätös. Ymmärrän että suru siitä, että lapsia ei enää tule, olisi ollut edessä joka tapauksessa pian, eikä minun oikeasti olisi ollut järkevää misäsän mahdollisessa skenaariossa enää yrittää saada lasta.



Minulla syy sterilisaatioon oli ennenkaikkea se, että en halua hormonaalista ehkäisyä. Muuten hormonikierukka olisi ollut ihan okei vaihtoehto. Ja halusin eroon jatkuvasta kondominkäytöstä, joka on sitäpaitsi liian epävarma keino meille.



Myönnän kuitenkin että jos olisin ollut 10 vuotta nuorempi, olisi ollut todella vaikea tehdä näin lopullista päätöstä. Tuttavani, jolla on viisi lasta, otti sterilisaation (sitä peruuttamatonta lajia) 34-vuotiaana ja pidän sitä hyvin viisaana ja järkevänä ja epäitsekkäänä tekona. Emme ole jutelleet perusteista, mutta ajattelen että hänen mielestään hänen lapsilukunsa on täynnä, hän on saanut enemmänkin kuin kohtuullisen osansa sitä onnea ja nyt elämään jotain muuta ja uutta TULI MITÄ TULI. Vaikka hän rakastuisi uuteen mieheen nelikymppisenä, ja vaikka silloin voisi tulla mieleen että yhteinen lapsi olisi ihana (ja aiemmat lapset olisivat jo lähes aikuisia)niin sitä vaihtoehtoa ei olisi vaan onni pitäisi etsiä muilla keinoin. On rohkeaa ja hienoa ajatella, että pystyisi siihen kyllä.

syntyi. ei olis tullut mieleenkään mennä sterilisaatioon, vaikka lapsiluku olis täysi. ja ihan vapautuneesti voi elää hormoonikierukankin kanssa.

.. ainakin ennen toteutusta. Ensimmäisen lapseni sain kypsässä iässä koska aiemmin ei vain ilmaantunut. Nyt kolmatta odottaessa ja neljääkymppiä kolistellessa herään ensimmäistä kertaa siihen että ylipäänsä tarvitsen ehkäisyä. Sinä 45 lähestyvä kirjoitit viisaita sanoja... Miehen nihkeys taitaa olla se pahin juttu - ja siitä joutuu vielä keskustelemaan. Luulen että on myös joku miehuus juttu, niin typerältä kun ajatus kuulostaakin.



Hormonaalinen ehkäisy tai kohdunsuusta roikkuvat "langat" saavat kuitenkin sellaisen tunnereaktion aikaiseksi että ei kiitos. Kondomin kanssa tuli varhaisnuoruudessa sen verran sähläiltyä että ei ole mikään vaihtoehto.



On se vaan kummallista miten tämä on näinkin vaikeaa vaikkei niitä lapsia enää haluaisikaan.



ap

toimenpiteestä ja olen edelleen onnellinen päätöksestäni. En ikimaailmassa halua lisää lapsia!

miten ammattilainen voi asentaa kierukan väärin? mulla lienee oikein, ku ei tunnu missään.