Mitä te muuten teette omenoilla, jos teillä
on omenapuita eikä kellaria tai jotain kylmätilaa missä niitä säilyttää? Meillä tulee tänä vuonna tosi paljon omenoita. Teen niistä leivonnaisia, mutta meillä on tavallinen jääkaappi eikä sinne mahdu purkkitolkulla hilloja. Pakastimessa on jo mustikoita, mansikoita ja lakkahilloja (+ tietysti leivonnaisia, ruokia jne), joten pakastettuakaan ei omenahilloa saa.
Kommentit (7)
Ihan mehumaijalla. Pelkästä omenamehusta tulee laimeaa ja melko äklöä, mutta kun omenamehun yhdistää vaikka pihlajanmarjoista tehtyyn mehuun niin tulee on tosi hyvää.
Ongelma on vaan siinä, että omput kypsyvät aikaisemmin kuin pihlajanmarjat. Eli omenamehu täytyy keittää aikaisemmin.
Mä olen tehnyt niin, että olen pakastanut pakastepusseissa omenamehut ja pihlajanmarjamehut ja kun sulatan niitä pakastimesta, otan yhden kumpaakin ja sekoitan ne sitten.
Ja tämähän on sitten tiivistemehua, eli sitä laimennetaan kun laitetaan tarjolle.
ja teen omenapiirakoita, hilloa jne. Loput lahjoitan tuttaville. On aina kelvannut.
Kuorin ja lohko kattilaan ja sekaan ripaus sokeria ja vettä, soseuttajalla sileäksi. Keitinveteen sekaan vaniljatakon/kanelitanko. Hyvä välipala lapsille ja miksei aikuisillekin.
tien toiselle puolle viistoon, naapuri luulee että sen viereinen naapuri on ne sinne heitellyt ja siksi niillä on vieläkin monivuotinen riita keskenään. :D
facebookissa on omena pörssi, jossa voi tarjota ylimääräisiä omenoita joko myyntiin tai antaa ilmankin! paljon on myös kyselijöitä eri paikkakunnilta!
ellei sitten kukaan sukulainen huoli