Liikaa lapsia..?

Täysin epäammattimaista.



Pelkästään lapsiluvusta ja lasten ikäeroista ei todellakaan voi päätellä saavatko lapset riittävästi huomiota ja miten vanhemmat jaksavat. Se riippuu niin monesta seikasta.



Mä en itse ole kovin isossa sisarusparvessa kasvanut (meitä oli neljä, kaikki alle 1,5 v ikäeroilla) enkä koe jääneeni mistään paitsi.



Itselläni on lapsia enemmän kuin neljä, ja olen sitä mieltä että jos vanhemmat todella ovat kiinnostuneita lapsistaan ja lasten hyvinvoinnista, lapsilla on hyvä kasvaa suuressa sisarusparvessa.



Jos taas vanhemmat ovat enemmän kiinnostuneita omista työuristaan/harrastuksistaan niin että lasten elämään ja hyvinvointiin ei kovin paljon ole aikaa panostaa niin liian vähälle huomiolle voi jäädä se ainokainenkin.

jokainen perhe itse tietää..

ja syy on se, että eskari-ikäisen lapseni kaveri (siis samassa eskariryhmässä) on isommasta perheestä. Vanhemmat kolmenkympin tienoilla. Lapsia on 4 ja tämä eskarilainen on siis vanhin.



Olen suorastaan äimistynyt, kuinka lapsi on kehittynyt todella manipuloivaksi. On nokkela suustaan ja muutenkin, eli huomaa että on joutunut selviämään enemmän itsekseen, aina ei ole joku auttamassa. Se on toki hyvä asia. Mutta hän on mahdoton valehtelemaan, osaa jo esittää vanhemmilleen viatonta ja samalla käyttäytyy vanhempien näkemättä häikäilettömästi ja kiusaa. Hommaa aina jonkun kaverin kiusattavaksi, alkaa vaan haukkua muille ja tottakai useimmiten ne joille aletaan haukkua lähtevät mukaan, koska se on parempi vaihtoehto kuin olla se kiusattava :(



Olen oikeasti huolissani, voiko tuollainen käytös olla merkki siitä että lapsesta alkaa tulla narsistinen? Vai onko vain oikeasti luonteeltaan noin ilkeä. Onko hänellä tarve saada huomiota kun muut lapset pienempinä tietenkin saavat sitä enemmän? Tekisi mieli vinkata asiasta äidilleen, että osaisi auttaa lasta, mutta pelkään että hän ottaisi sen loukkavana.



Kannattaa siis oikeasti harkita, jos on voimia ja energiaa ja lämpöä jaettavaksi, eikö sitä voisi hetken vielä antaa enemmän niille jo olemassa oleville? Aina ei kaikki näy heti päällepäin.

Että tuo käytös jotuisi siitä että hänellä on liikaa (pikku)sisaruksia?

Lapsellani on vastaavalla tavalla käyttäytyvä kaveri ja hän on perheensä ainokainen, palvottu silmäterä, tai siltä ainakin näyttää näin naapurin näkövinkkelistä.

ja syy on se, että eskari-ikäisen lapseni kaveri (siis samassa eskariryhmässä) on isommasta perheestä. Vanhemmat kolmenkympin tienoilla. Lapsia on 4 ja tämä eskarilainen on siis vanhin.

Olen suorastaan äimistynyt, kuinka lapsi on kehittynyt todella manipuloivaksi. On nokkela suustaan ja muutenkin, eli huomaa että on joutunut selviämään enemmän itsekseen, aina ei ole joku auttamassa. Se on toki hyvä asia. Mutta hän on mahdoton valehtelemaan, osaa jo esittää vanhemmilleen viatonta ja samalla käyttäytyy vanhempien näkemättä häikäilettömästi ja kiusaa. Hommaa aina jonkun kaverin kiusattavaksi, alkaa vaan haukkua muille ja tottakai useimmiten ne joille aletaan haukkua lähtevät mukaan, koska se on parempi vaihtoehto kuin olla se kiusattava :(

Olen oikeasti huolissani, voiko tuollainen käytös olla merkki siitä että lapsesta alkaa tulla narsistinen? Vai onko vain oikeasti luonteeltaan noin ilkeä. Onko hänellä tarve saada huomiota kun muut lapset pienempinä tietenkin saavat sitä enemmän? Tekisi mieli vinkata asiasta äidilleen, että osaisi auttaa lasta, mutta pelkään että hän ottaisi sen loukkavana.

Kannattaa siis oikeasti harkita, jos on voimia ja energiaa ja lämpöä jaettavaksi, eikö sitä voisi hetken vielä antaa enemmän niille jo olemassa oleville? Aina ei kaikki näy heti päällepäin.

.. En välttämättä vetäisi hatusta johtopäätöstä, että tuon eskarin käytös johtuu perheen koosta. Aika paljon vaikuttaa perimäkin ja vanhempien kasvatus siihen, millainen lapsesta tulee. Kuten joku aiemmin sanoikin, sen ainokaisenkin voi hoitaa huonosti. Meillä ei ole lasten ongelmat nyt pointtina perheen koon määrittämiseen, vaan ihan positiivisella mielellä ajattelin kokemuksianne kysellä. Ja mielellään OMIA kokemuksia; kun sen toisen perheen asioista ei voi kuitenkaan kaikkea tietää..



-ap

Mutta meillä on aika isotkin ikäerot ja äitini ei käynyt töissä. En koe jääneeni mistään paitsi, olen saanut sisaruksiltani niin paljon.

.. En välttämättä vetäisi hatusta johtopäätöstä, että tuon eskarin käytös johtuu perheen koosta. Aika paljon vaikuttaa perimäkin ja vanhempien kasvatus siihen, millainen lapsesta tulee. Kuten joku aiemmin sanoikin, sen ainokaisenkin voi hoitaa huonosti. Meillä ei ole lasten ongelmat nyt pointtina perheen koon määrittämiseen, vaan ihan positiivisella mielellä ajattelin kokemuksianne kysellä. Ja mielellään OMIA kokemuksia; kun sen toisen perheen asioista ei voi kuitenkaan kaikkea tietää..

-ap

olen toki ensin miettinyt juuri tätä. Mutta kun vanhemmat monesti itse mainostavat kuinka meidän lapset ei ikinä tee sitä ja tätä ja muutenkin tuntuu olevan kasvatus ainakin omien puheidensa mukaan kohdillaan. Huomattavasti tiukempaa kuin meillä.. Tulee väkisinkin mieleen että lapsi hakee jotain, kun sitten silminnähden nauttii kun toiselle lapselle tulee paha mieli.

Tuosta aiemmasta kyllä osuu tuo, että tämän eskarilaisen vanhemmat kyllä molemmat harrastavat paljon ja lapsi on paljon esim. isovanhemmilla hoidossa. Mutta siihenkin vaikutttaa lapsimäärä; jos olisi vaikka ne pari vanhinta, ne voisi jo ottaa moneen paikkaan mukaan tms.

Monesti vaan joillakin menee se vauvakuume kaiken yli eikä ymmärretä että muut kärsii kun itsekkäistäkin syistä hankitaan lisää, kannattaa asiaa tarkastella syvällä mielessään, ettei varmasti ole kyse pelkästä itsekkyydestä.

Toivon ap että päädyt juuri teille sopivaan ratkaisuun. Voimia ainakin tarvitaan ja paljon. Kaikki väsyvät joskus.

ja kaipasin lapsena kahdenkeskistä aikaa vanhempien kanssa. Olen saanut läheisen suhteen äitiin vasta nyt aikuisiällä, kun puhutaan puhelimessa ja kyläillään vanhempien luona eri aikaan sisarusten kanssa. Olihan se toisaalta ihan kivaa, että oli monta sisarusta, mutta toisaalta kaipasin myös yksilöllistä huomioimista sekä omaa rauhaa.

Kyllä minusta ainakin tuntuu, ettei tämän kyseisen lapsen/vanhempien ongelmia voi selittää pelkästään perheen koolla. Meillä ei ol mistään vauvakuumeesta kyse, vaan viisi lasta tuntuisi sopivalta määrältä ja olisipa ainakin lapsilla myöhemminkin paljon läheisiä ihmisiä. Vanhimmat lapset ovat mielestäni sosiaalisesti taitavia nimenomaan huolehtimaan. On heillä huonotkin puolensa, mutta eivät liity toisten ihmisten kohteluun. Myös meidän eskarissa näin vahvistettu. Meillä menee kyllä niin päin, että suurin osa ajasta kuluu vanhimpiin lapsiin eikä suinkaan vauvaan tai pienempiin. Luulisin, että näin on muissakin isoissa perheissä.



-ap

ja en ole koskaan tuntenut, että meitä olisi ollut liikaa (9kpl) Kaikki lapset asuivat vain muutaman vuoden yhtäaikaa ja sen jälkeen tietysti koko ajan vähentynyt kotona olevien lapsimäärä.

En kokenut, etten olisi saanut huomiota tarpeeksi.



Mutta nyt, kun itsellä on neljä lasta ja vanhin 7.5v, niin kyllä mietin niin monta kertaa, että onko tämä hullua...saavatko lapset tarpeeksi huomiota ja juuri sellaista huomiota, mitä juuri se kyseinen lapsi kaipaa. Toinen kaipaa sitä syliä, toinen jutteluseuraa tms.



Mutta jos perheessä on kaikki kunnossa ja tuntuu, että vielä yksi mahtuisi, niin miksi ette sitten tekisi uutta lasta?

ja rakkautta, mutta olisin halunnut että materialistisestikin olisi ollut parempi.



Vanhempani vanhoillisia (siis ei vl vaan vanhoillisia tavoiltaan jne) ja äiti oli koko lapsuuteni kotona, ja isä matalapalkkaisessa työssä. Tästä seurasi tietysti tiukka talous, ja yhtään ei ollut varaa harrastaa (olin about 15 kun ekan kerran laskettelin, oli aivan huippua!), ja asuttiin ahtaasti kerrostalossa. Ikinä ei käyty missään lomalla lukuunottamatta mummolaa 200 km päässä. Äiti olikin aivan poikki meidän kanssa, riideltiin paljon virikkeiden puutteessa.



Mutta on hienojakin muistoja sisarusten kanssa; pulkkamäestä, isä kun tuli töistä luki meille Aku Ankkaa, äiti leipoi kotona ja saatiin tuoreita sämpylöitä, kaikki ne piiloleikit ja majanrakennukset petivaatteista, ja paljon paljon muita ilonhetkiä sisarusten kanssa.



Ja huomautan vielä että ei se raha ollut ainoa syy miksei ollut mitään virikkeitä, äitillä on sosiaalinen pelko ja se halus olla vain kotona, eikä kavereitakaan saatu tuoda meille.



Tuolle joka sanoi että on saanut läheisen suhteen äitiinsä vasta aikuisiällä; niin minäkin mutta en ole ikinä ajatellut että se ois sisarusten määrästä johtunut. Kun olen itse aikuinen ja varsinkin äiti, ymmärtää omaa äitiään paremmin kuin lapsena. Saa myös vähän kontrastia muualtakin, oma äiti ei välttämättä aina ole oikeassa...