Pitävätkö tuulipukunne vettä?
Ostin uuden Raiski-tuulipuvun ulkoiluun huonommilla kesäsäillä. Puvun päälykangas on vedenhylkivyyskyllästettyä ja melko liukasta ja lisäksi siinä on sateelta suojaava lipallinen huppu. Sadepäivänä piti lähteä pyöräilemään vesisateeseen. Ensin pisarat jäivät ehjinä kankaan pinnalle ja ehdin riemuita kuivana pysymisestä. Mutta sitten sade yltyi rankkasateeksi ja tuli tuulipuvustani ihan hetkessä läpi ja kastuin etupuolelta täysin läpimäräksi vaikka kuuro kesti vain 10-15 min. Myös hiukset kastuivat hupun alla. Miten muilla, minkä merkkisiä pukuja teillä on ja pitävätkö ne vettä vai onko pakko ostaa sadepuku jos mielii kuivana pysyä? Tänäänkin on koko etelä-Suomeen luvattu sadepäivää.
Kommentit (29)
ja päästävät veden läpi vaikka pitäisi olla vedenpitävät! Näin kävi ihan alusta asti.
Haglöfsin ja Haltin pukuni sen sijaan pitävät moitteettomasti, vaikka ensin mainittua olen pessytkin vaikka miten paljon.
ei ole vettä pitävä. Vettä hylkivä tarkoittaa juuri tuota, että se kestää hieman vettä imemättä sitä itseensä, mutta ei ole erityisen vettä pitävä. Eli tihkusateessa pärjäät jonkin aikaa, mutta ei mikään vettä pitävä ole.
Kannattaa ostaa siis vettä pitävä laadukkaampi puku, jos tarkoitus on pärjätä kunnon sateessa ja pidempiä aikoja kuin vartti.
Itselläni on Haltin DryMaxx-takki ja se päällä saa kyllä seistä sateessa ja kuivana pysyy.
joka maksoi 20 euroa. Voi mennä vaikka suihkuun se päällä, ja ei mene vesi läpi. Ohutta kangasta jossa verkkovuori. Luki vain että hylkii vettä. Mutta on 100%vedenpitävä.
Mites se Raiskin DrymaxX, onko vedenpitävä vai vettähylkivä? Se olis minun puvustani kalliimpi versio. Pitääkö se rankkasadettakin? Tänään taas kastuin. Jouduin pyöräilemään kunnon rankkasateessa yhdelle asialle ja vesi tuli heti vettähylkivän tuulipukuni läpi niin että kastuin alusvaatteita myöten. Pitää alkaa vaihtaa vaatteita kuiviin.
aloittanut
Pitääkö kuoriasu tuulipukua paremmin vettä?
Ja tarkoitettu kävelylenkkejä varten. Tekniset vaatteet ovat ihan eri asia ja niitä käytetään rankemmassa ulkoilussa, esim. retkellä tai vaikkapa sienimetsällä. Ja hintaluokka on ihan eri.
Onko junttia käydä tuulipuku päällä lenkillä tai pyöräillä työmatkat? Mitä silloin pitäisi olla päällä mielestäsi?
Onko junttia käydä tuulipuku päällä lenkillä tai pyöräillä työmatkat? Mitä silloin pitäisi olla päällä mielestäsi?
No vaikkapa ne teknisetvaatteet tai kuorivaatteet. Tuulipuku on jotain ihan muuta. Vähän kuin kutsuisi legginsejä housuiksi ja käyttäisi niitä housujen tapaan.
Mitä eroa on kuoriasulla ja tuulipuvulla? Molemmathan on ohuita ulkoilupukuja. Ei tuulipukukaan ole nykyään mikään 80-luvun kirjava kukertava muodin kauhistus.
Päällepäinhän tuulipuku ja kuoripuku ovat ihan samannäköisiä ja molempien alle puetaan kylmemmällä lämmittävä kerros.
Kaatosateessa en ole se päällä ulkoillut, mutta ainakin voimakkaan räntäsateen piti loitolla. Tihkusateessa olen seissyt useamman tunnin se päällä, enkä kastunut ollenkaan. Eli oli hintansa väärti.
Taidan olla tässä ketjussa ainoa jolla ulkoilupuku ei pidä vettä kuin tihkusateessa.
"vedenhylkivyyskyllästettyä".
Vettä hylkivä vain hylkii vettä; pitää pientä sadetta jonkin aikaa, mutta kastuu melko nopeasti kuitenkin läpi asti.
Jos haluaa veden pitävät vaatteet, kannattaa valita sellaisia joissa on gore(tmv.)kalvo ja teipatut saumat.
Tuoteselosteessa kyllä mainitaan hyvin selkeästi jos vaate on oikeasti vedenpitävä.
ja upottaa meidätkin mennessään, joten kyllä se tuulipuku kannattaisi olla vedenkestävä.
VedenPITÄVÄ tuulipuku mulla on Torstai -merkkiä ja hyvin toimii.
VedenPITÄVÄ tuulipuku mulla on Torstai -merkkiä ja hyvin toimii.
Tarkoittaako se ihan kaatosateenpitävää?
"vedenhylkivyyskyllästettyä".
Vettä hylkivä vain hylkii vettä; pitää pientä sadetta jonkin aikaa, mutta kastuu melko nopeasti kuitenkin läpi asti.Jos haluaa veden pitävät vaatteet, kannattaa valita sellaisia joissa on gore(tmv.)kalvo ja teipatut saumat.
Päästikö sullakin vettähylkivä vedet läpi ja onko sulla kokomusta myös mainitsemistasi kalvollisista vaatteista ja minkä merkkisistä?
Kuvittelin että vettä hylkivä tarkoittaa asua joka pitää rankkaakin sadetta vähintään sen 15 min mutta ei esimerkiksi tunnin kaatosateessa ulkoilua. Oli kyllä ankara pettymys kun rankkasade tulikin hetkessä läpi ja kastuin litimäräksi.
Eipä tässä auta muu kuin hankkia sadesäitä varten toinen puku joka on vedenpitävä eikä vain vettä hylkivä. Helteiden jälkeen tulee kuitenkin taas sateita ja syyssateissa ulkoilu on todella ikävää kun vesi tulee vaatteista läpi.
Ettei vain olis keksitty tuulipuvulle uusi myyvämpi nimi ja samalla nostettu hintaa? Tuulipuvun imago kun ei ole kovin muodikas.
Minulla on ulkoilua varten The North Facen goretex-takki (pitää vettä). Löytyy myös Haltin Drymaxx- takki ja parit housut. Pitävät nekin vettä oikein hyvin.
Ihan kaatosateella en kyllä lähde ulos, oli puku vaikka mikä. :)