Hei ihan oikeesti, missä vika kun mies ärsyttää!!!
Luulen että tässä on jotain muhun itseeni liittyvää, mitä en tajua.
Mutta siis, taustaksi että ollaan ihan seesteisessä liitossa ja lapsia kolme, nuorinkin jo täyttää viisi eli aika helppoa arkea. Mies on yrittäjänä yleensä jo aikaisin iltapäivällä kotona ja viettää lasten kanssa aika paljon aikaa.
Mä olen ammatissa, jossa töitä on myös iltaisin ja viikonloppuisin. Ei mitään edustushommia, vaan yksinäisiä rupeamia työn äärellä, ei työkavereita mukana. Lisäksi on koulutusreissuja harvakseltaan, ehkä parin päivän reissuja 4 kertaa vuodessa.
Mies on kohtalaisen mustasukkaista sorttia, mutta ei ongelmaksi asti. Ei tykkää kyllä ollenkaan siitä, että minulla on miespuolisia kavereita, mutta sietää sitä. Ei mulla mitään läheisiä mieskavereita ole, lähinnä muutama työkaveri ja joitain opiskeluaikaisia, ei soitella eikä nähdä ilman puolisoita vapaa-aikana, lähinnä Facebookissa jutustelua ja pariskuntina joskus illallisia tms.
On epäillyt mua useamminkin suhteesta työkavereihin täysin aiheetta. No, epäilyt alkoivat kun YHDEN kerran olin hiukan ihastunut miestyökaveriin. Tiesin että tunteen on mentävä ohi enkä tehnyt koskaan mitään tuon miehen kanssa, mutta pakko oli kertoa naispuoliselle ystävälleni ihastuksesta että sain sen sydämeltäni. Miehelleni kertomista pidin turhana, koska tiesin ettei ihastus tule johtamaan mihinkään vaan menee ohi. Mies kuitenkin kuuli jutteluni ystäväni kanssa ja arvasi siitä (kuvitteli itse asiassa asian pahemmaksikin). No, se selvitettin: tunnustin ihastukseni ja sitten se menikin nopeasti ohi. En enää ole tekemisissä tuon entisen ihastuksen kanssa kuin aivan satunnaisesti työasioissa. Ikinä en ole pettänyt, enkä vakavasti ihastunut muihin. Jonkun miehen komeuden tai hyvätapaisuuden ihailua ääneen vaikkapa ystävilleni en laske tällaiseksi!
Mulle riittää oma mieheni. Seksikin meillä sujuu hyvin.
Nyt kuitenkin on alkanut vituttaa miehen jatkuva tarkistelu, kysely, soittelu: Ai mihin menet, miksi menet sinne, kenen kanssa, moneltako tulet? Kai tulet klo 21 mennessä? Viikonloppuna ollessani töissä tulee puheluja n. tunnin-parin välein ja jos en (töiden takia) vastaa kännykkääni, tulee viestejä: soitatko heti. Ja mä soitan, huolissani että jotain on vaikka lapsilla. Ja mies vain soittaa jotain spagettikauhan olinpaikkaa tai kysyy, olinko varmasti edelliskeskiviikkona jumpassa kun sanoin olleeni, "kun hänelle tuli niin outo tunne siitä". Aargh!! Musta tuntuu, kuin olisin 13-vuotias teini ja isäni kahlitsisi minua kotiin. Jos olen kavereidne kanssa jossain, soittoja mieheltä tule ekoko ajan. Ja kaverit sanovat: voi miten suloista kun se kaipaa sua. Ja minua ahdistaa! Eikö se voisi hankkia jotain tekemistä, omia kavereita, enemmän harrastuksia, jotain!! Kun vietetään aikaa yhdessä (sitäkin ehditään) ja perheenä, ei ole mitään ongelmaa, mutta jos mulla on jotain omaa niin kamala kontrollointi.
Huh, sainpa vuodattaa!
Kommentit (7)
Ehkä hän ei tajua valvovansa sinua, vaan ajattelee vain varmistelevansa ettet petä.
Jospa luettaisit tuon vuodatuksesi miehelläsi?
niin auttoi tuo ihan mukavasti, heti alkoi helpottaa ja tulin paremmalle päälle. Soitin miehelle ja juteltiin vähän asiasta. On itsekin tiedostanut tsekkailuongelmansa. Ehkä se vielä tästä...
ap
Mun kaikki työkaverit on miehiä ja käyn heidän kanssaan jopa saunailloissa (en saunassa yhtäaikaa.)
En kestäisi siis tuollaista yhtään ja ei kyllä kestäis mun mieskään, jos olisi mustasukkainen. Olen väkisin kaikki työaikani miesten kanssa, mutta se ei tarkoita, että mulla olisi heihin mitään muuta suhdetta kuin työsuhde.
Samoin mieheni on matkatöissä ja hänellä on myös naisia työkavereina, joiden kanssa välillä myös matkustaa. Kyllä tulisimme molemmat hulluksi, jos alkaisin epäilemään häntä. Olen kyllä realisti ja ymmärrän, että mahdollisuuksia pettämiseen on paljon. Mutta onko se nyt sit edes multa pois vaikka pettäisikin, jos en sitä edes tiedä?? Periaatteessa kyllä luotan mieheeni.
ap myös tuntee välillä tulevansa hulluksi. Aiemmin mulla oli paljonkin mieskavereita ja sunaillat ym tuttu juttu. Nyt ovat jääneet lähes kokonaan tuollaiset, en vaan jaksa koko ajan olla epäiltynä. Miehelle olen sanonutkin, että ei epäilemällä ja vahtimalla saa ketään pidettyä itsellään.
Mä en ole yhtään mustasukkainen, ja olenkin miettinyt, että välitänkö tarpeeksi. Kun miehelläni on kyllä naiskavereita ja hänkin reissaa (mies)kaveriporukoilla ulkomaita myöten, kasinoilla yms. Mutta mä vaan luotan, kun haluan luottaa. En ikinä tarkistele.
Ehkä tästä johonkin päästään. Sen vaan sanon, että jos tämä jatkuu yhtä tiiviinä, niin sekoaminen on lähellä mullakin...
ja sitten tullut mustasukkaiseksi kun tajunnut että sinäkin voisit...
jos sillä itsellään on jotain vipinää ollut, niin luulisi jo pikkuhiljaa hiipuvan. Ja miksi olisi noin epätoivoisen riippuvainen mun seurastani sitten?
On kyllä vähän vaikea uskoa moista, mutta mistäs sitä koskaan tietää. En kyllä aio sellaista ryhtyä vatvomaan.
Enemmän tuntuu että tää vois johtua sen lapsuudesta. Ei ollut kovin luotettavat vanhemmat. Huoh, kai sitä pitää vaan kestää...
ap
kommentoimaan...