Lue keskustelun säännöt.
Oletteko te olleet kaikissa parisuhteissa samanlaisia?
15.06.2011 |
Mä seurustelin ja asuin 5 vuotta exäni kanssa. Tuossa suhteessa olin "pomo" ja pidin miestä tossunalla aika pitkälti. Mies oli vähän sellainen nynnykkä, jos kysyin mielipidettä niin vastaus oli "ihan miten vaan" "ihan sama" tai "päätä sä". Me varmasti ruokimme noita toistemme huonoja puolia, koska hän antoi minun pomottaa, minä pomotin enemmän ja enemmän, mutta toisaalta minun oli myös pakko pomottaa, että jotain tapahtuisi. Mies taas varmasti osittain nautti vastuunpakenemisesta, osittain taas ajatteli, että pomotan kuitenkin, niin ei jaksa tapella.
Nyt olen ollut jonkun aikaa suhteessa uuden miehen kanssa, ja olen täysin yllättynyt itseeni. Nykyinen mies on huomattavasti lujenpitahtoinen kun edellinen, hänellä on selvät mielipiteet. Minä taas en pomota yhtään, minusta on ihana kun mies "määrää". Toki siis meillä on tasavertainen suhde nyt, minulla on mielipiteitä joita kuunnellaan, ja ristiriidoista neuvotellaan ja sovitaan jotakin mikä sopii molemmille. Mutta välillä annan miehen viedä täysin,ja nautin siitä, että minulla on MIES, enkä ole enää kenenkään "äiti".
Nyt on vähän identiteettikriisin poikasta, kun edellisessä suhteessa määrittelin itseni määräileväksi ja pomottavaksi, joka tarvitsee itselleen vähän nynnyn miehen, ettei tule turhia riitoja. Nyt taas olen onnellinen juuri näin, tasavertaisessa suhteessa, jossa saan välillä myös antaa ohjat miehelle.
Onko kellään muulla vastaavia kokemuksia, tai edes lievempiä, siitä, että eri suhteissa myös se oma käytös muuttuu? Olenko ihan epänormaali, vai onko tämä vain sitä, että olen löytänyt tasavertaisen kumppanin, ja oppinut edellisen suhteen virheistä?
Kommentit (8)
Todellakin joissain suhteissa inhoaa itseäänkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin nuoermpana vinkuva ääliö, jolle miehen piti koko ajan vakuuttaa rakkauttaan. Olen myös ollut marttyyri ja alistaja. Onneksi olen elämän varrella ja eroista oppinut aika lailla.
Ovathan nuo piirteet luonteessani, mutta olen oppinut hillitsemään niitä ja työntämään ne taka-alalle.
aina huonosti menneen suhteen jälkeen seuraavassa suhteessa yrittänyt käyttäytyä täysin päinvastaisesti, että menisi paremmin, mutta sekin menee yli.
ja nyrkkeilysäkki samaan aikaan, olin masentunut, kiukkuinen, huonoitsetuntoinen.
Nykyisen kanssa olen aikuinen, onnellinen, tasapainoinen, koska olemme samalla aaltopituudella ja osaamme keskustella asioista.
...mutta en täysin erilainenkaan. Sanoisin että se millainen ihminen olen pohjimmiltani, olen aina. Mutta reagoin eri tavalla eri ihmisten kanssa. Jotkut takertuvat ihmiset vahvistavat kylmyyttäni ja saavat minut pikku hiljaa inhoamaan itseään, toisten kanssa taas käy juurikin päin vastoin.
Minulla on 5 pidempää suhdetta ja kahta heistä olen pettänyt, enkä missään tapauksessa pidä itseäni ns. pettäjätyyppinä. En myöskään kykenisi pettämiseen edes ajatuksen tasolla nykyisessä suhteessani, koska syyllisyyden tunto on jo teoriassa niin voimakas. Näissä parissa suhteessa pettäminen ei tuntunut miltään ja suhteet olivat muutenkin myrskyisiä ja epävakaita.
Perusluonteeltani inhoan riitelyä, ja silti olen kokenut muutamassa suhteessani rajua riitelyä, joka on pahentunut juurikin siksi että olen itse yrittänyt välttää riitoja ja purkaa konfliktit välittömästi. Nykyinen suhteeni on niin tasapainoinen ja tasavertainen ja lämmin, että minun tekisi mieli sanoa exilleni että olin oikeassa, TÄMÄ on mahdollista. Ei ole pakko riidellä, alistaa tai alistua, murjottaa, pettää, sekoilla tms. Suhde minun kanssani VOI olla juuri tälläinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
asiaan on vaikuttanut osittain masennusalttius, minkä takia en ole ollut aina oma itseni.
Edellisessä suhteessani olin myös hyvin pidättyväinen, jopa kylmä. En puhunut ongelmista kuin pakotettuna, olin kamala. Kun löysin nykyisen mieheni tajusin, että joskus se oikea vaan löytyy. Nykyään puhun kaikesta, jopa omasta ajoittaisesta pahasta olosta. Olen kuin eri ihminen verrattuna vanhoihin suhteisiin.
nalkutin koko ajan. Kauhistuin itsekin ajatusta, että olenko tosiaan tällainen nalkuttava akka. Nykyisen aviomieheni kanssa on takana yli 10 vuotta ja en ole juuri nalkuttanut. Kyllä syy siihen nalkutukseen oli sen miehen omassa käytöksessä, nykyinen mieheni ei ikinä olisi niin juntti kuin se oli. Ja sai käytöksellään mut nalkuttamaan. ei mikään ihme, että suhde päättyi lyhyeen.
Joku tuo toisessa parhaat puolet esille, toinen huonommat.