Miten elää niin, ettei ole omille lapsilleen riippakivi kun tulee vanhaksi?

olen ajatellut, että koska vanhemmat ovat huolehtineet musta hyvin ja antavat edelleen mulle tukeaan, mä haluan osallistua heistä huolehtimiseen. Asutaan suht lähellä, mutta välimatkaa on kuitenkin sen verran, ettei päivittäin tai edes useampaa kertaa viikossa voi käydä, mutta lähinnä tarkoitan, että haluan auttaa järjestelemään asiat niin, että vanhemmilla on hyvä. Esim. huolehtia, että he saavat apua kotiin ja hyvää hoitoa sitten kuin niitä tarvitsevat.



AP:n kannattaa alkaa säästää rahaa.

kyllä.

silloin lapset eivät koe riippakivenä sitä että käyvät huolehtimassa vaan tekevät sen oikeasti velvollisuuden tunteesta iloisella mielin. Tulevaisuus ja nykyisyyskin kun pahasti näyttää siltä että vanhukset on heittellä jos ei omaiset huolehdi.



Toinen vaihtoehto on miettiä itsemurhan ajankohta oikein, kun vielä pystyy.

Mihin minä rahaa tarvitsen, yhteiskunta huolehtii kyllä.

Jos sulle on ihan sama, miten elämäsi ehtoopuolen vietät, niin ajattele vaan noin, mutta jos haluat jatkaa ihmisarvoista elämää vielä vanhuksena, niin tarvitset joko rahaa tai lapset, joita kiinnostaa vanhempansa vointi - mielellään molempia.

Ai mistäkö tiedän? Äitini on dementiaosastolla töissä, ja kyllä aika ankeasti on asiat niillä vanhuksilla, jotka ovat vaan sillä yhteiskunnan huolenpidolla. Ei tule mitään ekstraa, ei jalkahoitoja (vaikka niitä tarvitsisi), ei uusia vaatteita, eikä tietenkään ketään, joka veisi ulos tai yhtään mihinkään muuallekaan. Eikä ketään, joka puuttuisi, jos hoito ei olekaan asianmukaista.

Mutta jos on ihan sama, miten vanhuutensa viettää (kunhan ei ole taakaksi lapsilleen), niin kyllä se yhteiskunta huolehtii joo.

#2

ei uloskaan pääse? Ei mihinkään.

lapset muuttavat pois kotoa. Eli ei missään nimessä ole apuna lastenhoidossa, ei auta taloudellisesti, ei anna mennä lomailemaan omalle mökille, ei osta lahjoja. Tekee siis kaikin tavoin selväksi, että on osansa vanhempana tehnyt, nyt pärjäätte omillannne.



Tai vaihtoehtoisesti autat kaikessa, uhraat elämäsi lastesi perheille, annat heille omaisuutesi ennakkoperintönä ja päädyt yksin ja hylättynä johonkin surkeaan palvelutaloon. Kun sinusta ei enää ole hyötyä, ei sinua tulla edes katsomaan.



Teit miten tahansa, lapset kyllä sinut hylkäävät, jos koskaan vauvapalstalla käyvät.

Mihin uusia vaatteita ja jalkahoitoja tarttee jos ei uloskaan pääse? Ei mihinkään.

että on hyvä ja mukava olla. Ei niitä jalkahoitoja mihinkään kosmeettisiin tarkoituksiin vanhuksille anneta, vaan ihan hyvinvoinnin takia - kas kun on heikko verenkierto ja halkeamista tulee haavoja, jotka ei parane.

Mutta tuli jo selväksi, sulle käy tehotuotantohoito vanhuksena, ei se mua haittaa. Pääasia, että itse olet tyytyväinen.

#2

1) rahaa säästöön, että voi mennä yksityiseen laitokseen

2) hyvät elintavat että pysyy hyväkuntoisena (ruoka ja liikunta)

TAI

3) Huonot elintavat, että saa slaakin ja kuolee ajoissa



4) Sitten kun tarvii apua on mukava ja yställinen eikä märise joka asiasta.

5) Varaa sopivat pillerit siltävaralta, että kuitenkin tippuu lasten vastuulle.

kuinka sinusta on vaivaa. Ei sitä kukaan jaksa. Äläkä vetäydy omiin oloihisi kertomatta lapsille kuinka voit, ettei heidän tarvitse huolehtia itseään hengiltä. Et myöskään saa keksiä tapoja olla olematta vaivaksi, koska sellaiset ovat vaivalloisia kanssaihmisille.

siinä ensimmäinen asia, joka tulee mieleen.

Voihan sitä tietenkin dementoitua ja sairastua vakavasti nuorempanakin, mutta jos hankkii lapsia nelikymppisenä, on varmasti todennäköisempää, sairastuu lapsen ollessa teini- iässä.

ÄLKÄÄ JÄTTÄKÖ LASTENHANKKIMISTA LIIAN MYÖHÄISEEN IKÄÄN!!! siinä ensimmäinen asia, joka tulee mieleen.

Voihan sitä tietenkin dementoitua ja sairastua vakavasti nuorempanakin, mutta jos hankkii lapsia nelikymppisenä, on varmasti todennäköisempää, sairastuu lapsen ollessa teini- iässä.

Ihmisillä on kuule aika erilaisia elämäntilanteita, kaikilla ei ole sitä kumppania, jonka kanssa tehdä lapsia nuorena. Mun mielestä on parempi odottaa kuin tehdä lapset jonkun yhden illan panon kanssa.

Olen yksin vastuussa viidestä vanhuksesta ja voin sanoa, että rankkaa on. Kukaan vanhuksista ei ole helppo ja kaksi on vaikeaa.



Kyllä itse ajatelen, että omat lapseni ei tarvitse mua hoitaa... menen palvelutaloon sitten joskus. Kyllä lasten pitää saada elää omaa elämäänsä ja nauttia siitä. Ei sitä voi kukaan jarruna olla. Itseni en ole päässyt itseäni toteuttamaan ja vanhusten jääräpäisyyden vuoksi tilanne ei muutu, enkä voi puhaltaa peliä poikki. Asiat on hyvin monimutkaisia.



Eli oma tavoiteeni on, että olisi varallisuutta sen verran, että pärjäisi palvelutalossa ja voisi jotain palveluita ostaa. Lapset kävisivät vain kylässä ja oltaisiin yhteydessä sen verran, kun haluavat ja tahtovat.