Tiedättekö sen olotilan, kun saatte tietää jotain järkyttävää että maailma romahtaa

läheisen kuolema toi sen, inhottava kaiherrus vatsanpohjassa :(

Kuolemantapaus täälläkin.



Vielä vuosien jälkeenkin muistan elävästi sen aamun ennen sitä. Muistan mitä tein, mitä söin, mitä musiikkia kuulin. Siitä hetkestä eteenpäin seuraavat kuukaudet on ihan täysin pimennossa.

Muutamia kertoja on sellainen ollut, mm. kun sain soiton että isäni oli yllättäen kuollut.

Ei ole mitään kivaa se. :(



Ja aika pimennossa on muistikuvat. Muistan menneeni kauppaan, kun lapsille oli pakko saada jotain valmisruokaa edes ja olo oli niin epätodellinen ja käsien vapinan takia pudotin tavarat käsistäni ja jotain meni rikkikin. Olin niin shokissa, etten tajunnut mitä pitää tehdä. Mahdollisimman pian kassalle ja pois.



Sinä iltana tulikin sitten se kamala itku ja ahdistuspaniikki, kun tuntui, ettei voi hengittää. Mut siitä sitten vaan ylöspäin on tie ollut. :)

Tänään koin ensimmäistä kertaa miltä tällanen tuntuu. Onneksi ei kyseessä ollut kuolintapaus vaan sain kuulla puhelimessa, että isäni on saanut sydänkohtauksen. Vielä, kun tietää, että sai dg:ksi saman taudin mihin on moni suvun mies jo kuollut niin ahdistaa eikä oikein huvita/jaksa tehdä mitään.