Lue keskustelun säännöt.
Vauva 8kk ja parisuhde rakoilee tosi pahasti
23.05.2011 |
Klassinen ensimmäinen lapsi ja ensimmäinen vuosi -kriisi on tullu meidän perheeseen oikein rytinällä.
Hienot oli suunnitelmat parisuhteen ylläpitämisestä, yhteisen ajan ottamisesta ja läheisyyden vaalimisesta, vaan toisin on käynyt. Minulla on ihan oikeesti niin vähän omaa vapaa-aikaa, että haluan viettää sitä pakosti poissa kotoa, irrottautua arkisista rutiineista. Yhteisen ajan etsiminen taas tuntuu olevan täysin minun vastuullani ja kai miehelle nuo omat harrastusreissut sitten tuo sitä omaa aikaa ja irrottautumista niin paljon, että hän kokee itsensä hyvinvoivaksi.
Nyt minua alkaa hiljalleen suoraan sanottua vituttamaan ja tuntuu etten todellakaan jaksa enkä edes halua yrittää mitään. Kiinnostaa ainoastaan kavereiden seura ja heidän kanssa vapaa-ajan viettäminen. En halua miestä lähellekään, eikä huvita enää suunnitella edes viikon ruokalistaa yhdessä ja tämä sentään oli ennen meidän molempien mielestä kivaa!
Nyt vaan katselen kauhuissani kalenteria kesän ajalta ja lasken viikonloppuja, joita olen lapsen kanssa kahdestaan, kun mies on reissussa. En taida haluta enää lähteä edes yhteisten ystävien häihin, kun ei huvita käyttää tuota mahdollista omaa aikaa miehen kanssa olemiseen.
En todellakaan haluais erota, mutta ei tämä näinkään voi jatkua. Kertokaa pliis kokemuksia miten olette selvinneet tällaisesta tilanteesta! Parisuhdeterapiakaan ei vois tällä hetkellä vähempää kiinnostaa... :(
Kommentit (9)
ei sitä toisaan turhaan sanota, että lapsen saaminen on kriisi. AIkansa voi etäännyttää itsensä toisesta, mut jossain vaiheessa on otettava järki päähän ja alkaa toimia parisuhteen puolesta. Tuosta kun voi selvitä, ja olla sen jälkeen yhdessä jopa onnellisempana kuin ennen lasta.
Meilläkin oli tuo vaihe, mut jossain vaiheessa vain aloin olla ystävällinen miehelleni vaikka hampaat irveessä, ja hän yritti sitä samaa. Siitä se pikkuhiljaa lähti uudelleen rullaamaan. Kauan siinä kyllä kesti, mutta toisaalta toisenkin oppii tuntemaan uudestaan puolin ja toisin. Tosin, jos olet kokonaisia viikonloppuja lapsen kanssa kahdestaan ja usein, niin on ihan kohtuullista keskustella niistäkin. Ei sun mies ole enää mikään poikamies vaan isä, jolla on vastuu lapsen hyvinvoinnista. Ja siihen vastuuseen kuuluu parisuhteesta huolehtiminen ihan yhtä lailla kuin vaipanvaihdot ja syöttämisetkin.
Tällä hetkellä tuntuu ihan mahdottomalta ajatukselta tuo ystävällisen käytöksen aloittaminen, mutta pidän kyllä sen mielessä ja lupaan yrittää jossain vaiheessa. Nuo reissut liittyy miehen harrastukseen, jota en tietenkään haluaisi kieltää tai rajoittaa, mutta alan myös taipua siihen ratkaisuun, että se vaan on tapahduttava. Enkä minä ehkä olekaan se rajoittava ihminen vaan lapsi, joka on yhdessä hoidettava... Ärsyttää vaan tällä hetkellä niin paljon, että silmissä sumenee.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Esikoisen kohdallä käytiin sama kriisi. Homma alkoi rullaamaan paremmin siinä vaiheessa kun lapsi alkoi nukkua yönsä hyvin eli n. 11 kk:n iässä. Meillä suurin ongelma oli se väsymys ja siitä johtuvat riidat. Saatiin väsymyspäissämme ihan joka asiasta tappelu aikaiseksi. Ja ennen lapsen tuloa emme juuri koskaan riidelleet. Sitten kun alkoi väsymys väistyä, niin tilanne rauhoittui ja suhde parani ennalleen.
No, nyt meillä on talossa toinen vauva, joka nukkuu vielä huonommin kuin eka. Ja parisuhde onkin taas melkoisessa kriisissä. Nyt tosin helpottaa se, että me molemmat tiedämme, että jos vain jaksetaan sinnitellä tämä pahin vaihe ohi, niin kyllä se siitä sitten taas homma paranee. Nyt vain pidämme peukkuja, että meidän parisuhteemme kestää vielä tämän toisen vauvan. Mies sanoikin yksi päivä, että kolmatta ei tehdä, sillä sitä meidän parisuhde ei enää kestä :)
Niinhän ne sanoo, että jos parisuhteessa on ongelmia niin vihoviimeinen seikka on siihen lapsi pykätä. Ymmärrän sen hyvin, sillä hyvällä pohjalla oleviin parisuhteisiinkin kun vauvan tulo taloon yleensä tuo ainakin pientä kriisinpoikasta.
tunteen, kun toinen ärsyttää niin kovasti, että ei haluais olla edes samassa asunnossa toisen kanssa. Eikä halua kertoa hänelle asioita kuten ennen, läheisyydestä nyt puhumattakaan. Vaikea siitä on lähteä lämmittämään tunteita uudelleen, mut mä koin ettei tässä nyt oikein muutakaan vaihtoehtoa ole. Muistutin itseäni jatkuvasti, että mieheni ei ole paha ihminen ja että minun täytyy vain luottaa siihen, että hän haluaa minulle pohjimmiltaan hyvää, kuten minäkin hänelle. Me vain olemme uudessa tilanteessa emmekä tiedä miten toimia, ja ne keinot täytyy löytää.
Minä sanoisin, että sitten kun olet niin pettynyt mieheesi, tunnet että yhteinen elämänne on ihan pilalla ja sinua ahdistaa niin ettei henki meinaa kulkea, niin olet tavallaan siinä parisuhteen ytimessä, josta löytyy se tahto rakastaa. Sitten, kun kriisistä on päästy yli, tulee suhteeseen uusia ulottuvuuksia; uudelleen löytyneen kiintymyksen ja rakkauden lisäksi tulee sellainen voiman tunne, että me osaamme ja pystymme pitämään tämän yhteisen perheen onnellisena ja hyvinvoivana, vaikka on vaikeuksiakin.
oikeuksia SEKÄ velvollisuuksia.
Miehellä on oikeus lähteä reissuilleen, sekä velvollisuus vahtia lasta sinun reissujesi ajan.
Lähde ihan rohkeasti vaikka tyttöjen kylpyläviikonlopun viettoon kauas pois arjesta.
Näin sen ainakin pitäisi toimia.
Lisäksi (vaikka etovalta tuntuukin), niin tarvitsisitte miehen kanssa ihan kahdenkeskistä aikaa.
Esim. ihan perinteisesti lapsi yöksi mummilaan ja miehen kanssa vaikka lähiöräkälään laulamaan karaokea!
Meillä tuo toimii pikku piristeenä.
Ei mitään odotuksia romanttisista kynttiläillallisista, vaan rentoa möllötystä ja huimaa seuraa.
Meillä kumpikaan ei kiellä toisiltaan menoja, vaan molemmat pääsevät välillä pois.
tunteen, kun toinen ärsyttää niin kovasti, että ei haluais olla edes samassa asunnossa toisen kanssa. Eikä halua kertoa hänelle asioita kuten ennen, läheisyydestä nyt puhumattakaan. Vaikea siitä on lähteä lämmittämään tunteita uudelleen, mut mä koin ettei tässä nyt oikein muutakaan vaihtoehtoa ole. Muistutin itseäni jatkuvasti, että mieheni ei ole paha ihminen ja että minun täytyy vain luottaa siihen, että hän haluaa minulle pohjimmiltaan hyvää, kuten minäkin hänelle. Me vain olemme uudessa tilanteessa emmekä tiedä miten toimia, ja ne keinot täytyy löytää.
Minä sanoisin, että sitten kun olet niin pettynyt mieheesi, tunnet että yhteinen elämänne on ihan pilalla ja sinua ahdistaa niin ettei henki meinaa kulkea, niin olet tavallaan siinä parisuhteen ytimessä, josta löytyy se tahto rakastaa. Sitten, kun kriisistä on päästy yli, tulee suhteeseen uusia ulottuvuuksia; uudelleen löytyneen kiintymyksen ja rakkauden lisäksi tulee sellainen voiman tunne, että me osaamme ja pystymme pitämään tämän yhteisen perheen onnellisena ja hyvinvoivana, vaikka on vaikeuksiakin.
Ihana kuulla todellakin, että tämä tilanne on teillä tavallaan avannut uusia tuulia suhteeseen ja että tästä voi selvitä. Vauvan yöunet alkaa hiljalleen parantua, viime yönä ei herätyt kertaakaan, jee! Toivottavasti jo se yksin auttais, mutta kun on niin vaikea uskoa ja luottaa.
Onneks sentään ei oo pelkoa pettämisestä, se kai se tästä vielä puuttuiskin. Kun vaan sais varmuuden siitä, että mies jaksaa sinnitellä ja luottaa siihen, että se aurinko paistaa vielä tähänkin risukasaan. Sitten ehkä itsekin jaksaisin yrittää päästä tämän vaiheen yli.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
menojen suhteen. itseäni ärsyttää kanssa ihan kamalasti olla usein yksin kun miehellä (työ)menoja. Olen sitten ihan ronskisti sanonut että jää ne kaverit ja omat harrastukset ihan minimiin tässä vauva-aikana koska työ vie niin paljon aikaa ja minäkin tarvitsen lepoa. Mulle riittäis että mies ois ihan kotosalla vahtimassa lasta ja itse saisin olla rauhassa (meillä äidin perään ihan kauheasti).
Hyviä ehdotuksia tulikin aiemmin ihan vaan sinnitellä läpi pahimman ajan. Selviätte kyllä. Itse en ole paras neuvomaan kun seksielämä ihan kuollutta jo kauan ja molemmat näyttää sinnittelevän tällä hetkellä perheen hyväksi... aikaa ei löydy niille asioille. Toivon että saatte asiat järjestymään. Puhu miehen kanssa harrastuksessa hölläämisestä. Minusta ei aikuinen isä-ihminen voi mennä harva se viikonloppu harrastustensa parissa koska äiti tarvitsee nuo viikonloput rentoutumiseen viikkoa varten.
Siunausta!
oikeuksia SEKÄ velvollisuuksia.
Miehellä on oikeus lähteä reissuilleen, sekä velvollisuus vahtia lasta sinun reissujesi ajan.
Lähde ihan rohkeasti vaikka tyttöjen kylpyläviikonlopun viettoon kauas pois arjesta.
Näin sen ainakin pitäisi toimia.
Lisäksi (vaikka etovalta tuntuukin), niin tarvitsisitte miehen kanssa ihan kahdenkeskistä aikaa.
Esim. ihan perinteisesti lapsi yöksi mummilaan ja miehen kanssa vaikka lähiöräkälään laulamaan karaokea!
Meillä tuo toimii pikku piristeenä.
Ei mitään odotuksia romanttisista kynttiläillallisista, vaan rentoa möllötystä ja huimaa seuraa.
Meillä kumpikaan ei kiellä toisiltaan menoja, vaan molemmat pääsevät välillä pois.
yhtä viikonloppua yhdessä mökillä, mutta se ruokien ostaminen, tiskaaminen, mökin lämmittäminen, puiden tekeminen ja lähtiessä siivoaminen sai minut entistä äkäsemmäks. Ehkä seuraavalla kerralla mennään johonkin motelliin yöks ja lähetään tosiaan vaikka sinne kapakkaan :).
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
menojen suhteen. itseäni ärsyttää kanssa ihan kamalasti olla usein yksin kun miehellä (työ)menoja. Olen sitten ihan ronskisti sanonut että jää ne kaverit ja omat harrastukset ihan minimiin tässä vauva-aikana koska työ vie niin paljon aikaa ja minäkin tarvitsen lepoa. Mulle riittäis että mies ois ihan kotosalla vahtimassa lasta ja itse saisin olla rauhassa (meillä äidin perään ihan kauheasti).
Hyviä ehdotuksia tulikin aiemmin ihan vaan sinnitellä läpi pahimman ajan. Selviätte kyllä. Itse en ole paras neuvomaan kun seksielämä ihan kuollutta jo kauan ja molemmat näyttää sinnittelevän tällä hetkellä perheen hyväksi... aikaa ei löydy niille asioille. Toivon että saatte asiat järjestymään. Puhu miehen kanssa harrastuksessa hölläämisestä. Minusta ei aikuinen isä-ihminen voi mennä harva se viikonloppu harrastustensa parissa koska äiti tarvitsee nuo viikonloput rentoutumiseen viikkoa varten.
Siunausta!
Tuo tarve voimien keräämiseen viikkoa varten on minulle vaikea paikka. Minulla selvästi olisi se tarve, jotta voisin viettää vauvan kanssa pirteänä aikaa ja hoitaa myös kotia niin, että itselläkin olisi täällä hyvä olla. Meillä onneksi kotityöt jakautuu tosi hyvin, joten siitä en joudu ottamaan lisästressiä. Kuitenkin mietin, että onko minulla joku erityisoikeus vaatia tuota aikaa rentoutumiseen, koska kyllähän normaali päivätyökin väsyttää ja tylsistyttää. Tästä syntyy tietenkin myös ristiriitoja, koska selvästi tarvitsisin tuota aikaa, mutta en sitä kehtaa vaatia ja sitten olen entistä äkäisempi. Nuo viikonloppumenot on sitten asia erikseen, niistä meidän pitää tosiaankin keskustella.
Pyörittelin just tuossa suihkussa ollessa mielessäni ajatusleikkiä eroamisesta. Jos lapsi olisi meillä vuoroviikot, niin iltojen suhteen se tarkoittaisi sitä, että joka toinen viikko mies joutuisi luopumaan omista harrastuksistaan, kun taas joka toinen viikko minun elämä olisi täysin normaalia ja joka toinen viikko taas lomaa :D. Tämä siis vaan aikuisen näkökulmasta ja ajatusleikkinä, mutta ehkä konkretisois miehellekin sen mikä asioiden nykytila on.
ap
ei sitä toisaan turhaan sanota, että lapsen saaminen on kriisi. AIkansa voi etäännyttää itsensä toisesta, mut jossain vaiheessa on otettava järki päähän ja alkaa toimia parisuhteen puolesta. Tuosta kun voi selvitä, ja olla sen jälkeen yhdessä jopa onnellisempana kuin ennen lasta.
Meilläkin oli tuo vaihe, mut jossain vaiheessa vain aloin olla ystävällinen miehelleni vaikka hampaat irveessä, ja hän yritti sitä samaa. Siitä se pikkuhiljaa lähti uudelleen rullaamaan. Kauan siinä kyllä kesti, mutta toisaalta toisenkin oppii tuntemaan uudestaan puolin ja toisin. Tosin, jos olet kokonaisia viikonloppuja lapsen kanssa kahdestaan ja usein, niin on ihan kohtuullista keskustella niistäkin. Ei sun mies ole enää mikään poikamies vaan isä, jolla on vastuu lapsen hyvinvoinnista. Ja siihen vastuuseen kuuluu parisuhteesta huolehtiminen ihan yhtä lailla kuin vaipanvaihdot ja syöttämisetkin.