Auttakaa mua! Mikä olisi oikea tapa käsitellä herkkänahkaista 4-vuotiasta?

Parhaiten meillä on auttanut se, että ihan kaikkiin möksähdyksiin ja raivoamisiin ei puututa ja toistetaan päivittäin sitä, että hänen täytyy itse PUHUMALLA kertoa mikä hätänä. Lisäksi yritetään antaa mahdollisimman paljon positiivista palautetta ja pitää lähellä ja touhuta kahdestaan ilman pikkusisaruksia. Hän on ollut vauvasta lähtien varsin vaativa ja monilta vaativien lasten vanhemmilta olen kuullut vastaavia tarinoita. Kaipa tämä tästä hiljalleen helpottaa.

Monenlaista me ollaan kokeiltu, ja niistä huonoiten toimii tiukkuus. Me ollaan aika johdonmukaisia omasta mielestämme, eikä meillä lapset hillu tai käyttäydy miten sattuu - tai jos käyttäytyvät, siitä on seurauksia. Mutta tämän lapsen kohdalla ei toimikaan samat konstit kuin esikoisella. Lapsi todella loukkaantuu rangaistuksista, unohtaa täysin mitä itse teki pieleen ja niin, huutaa.



Kokeiltiin jossain vaiheessa sellaista, että joka ikisestä huudosta laitettiin toiseen huoneeseen yksinään huutamaan. Lopputuloksena se, että lapsi oli entistä vihaisempi ja tuntui, että alkoi jo oikeasti inhota koko elämää ja kaikkia.



Suurin ongelma on se, että lapselle ei saa selitettyä mitään, koska ensimmäinen reaktio on huutaminen. Itse joutuu huutamaan huudon päälle, jotta saa sanansa kuuluviin. En ymmärrä, miten lapsen voi olla niin hankala ymmärtää, että sen sijaan että huutaa, hän voisi sanoa mitä haluaa. Lapsi saa kyllä sanottua "En halua", mutta ei sitä, mitä haluaa!



Ihan huolestuttaa, että lapsi kasvaa aivan kieroon, kun kokee ettei häntä ymmärretä ja että häntä vain sorsitaan ja hänelle kaikki tahtoo pahaa.



ap

jos seuraavalla kerralla lasi kaatuu, ja alkaa taas kova huuto ja meteli, niin otat lasin ja viet sen pois. Kuivailet pöytää, ja annat vaikka toisen rievun ja pyydät apua lapselta. Et koko aikana puhu muuta. Jos haluaa juotavaa, hae lasi ja anna itse kaataa, jos osaa, tai kysy mitä juo, ja kaada lasiin. Eli pyri olemaan huomioimatta, mutta älä poista. Juttele tilanteen ollessa päällä miehesi kanssa kaikesta muusta, ja jatkatte ruokailua.

Parhaiten meillä on auttanut se, että ihan kaikkiin möksähdyksiin ja raivoamisiin ei puututa ja toistetaan päivittäin sitä, että hänen täytyy itse PUHUMALLA kertoa mikä hätänä. Lisäksi yritetään antaa mahdollisimman paljon positiivista palautetta ja pitää lähellä ja touhuta kahdestaan ilman pikkusisaruksia. Hän on ollut vauvasta lähtien varsin vaativa ja monilta vaativien lasten vanhemmilta olen kuullut vastaavia tarinoita. Kaipa tämä tästä hiljalleen helpottaa.

Kun lapsen kanssa on kahdestaan, kaikki menee yleensä hyvin, hän on iloinen ja puhelias. Kai kokee jotenkin jäävänsä siskonsa jalkoihin. Tarvii paljon hellyyttä, kannustamista, positiivista palautetta. Mutta sitten kun pitäisi neuvoa jossakin tai oikaista jotakin, niin pam, lapsi suuttuu ja taas mennään huutosirkusta. Tämä lapsi ei vauvana eikä taaperona ollut mitenkään hankala, vaan pikemminkin helppo, hellä ja iloinen. Aina on kuitenkin ollut vähän syrjään vetäytyvä, yksikseen leikkinyt eikä välittänyt paljon muista lapsista. Kauhean vaikeilta tuntuu nyt sosiaalisen elämän säännöt, kun tilanteet käy mutkikkaammiksi...

ap

mutta kuulostaa todelta tutulta.Eli meillä kanssa samanlaisista asioista suuttuu eikä hänelle pysty selittämään aina tilannetta koska ei kuuntele ja huuto vain yltyy siitä.Meillä jäähyt ei oikein toimi.Olen yrittänyt mutta lapsi rupeaa vaan lällättämään mulle ja mielestäni tahalleen ärsyttää ja siten kokeilee...Hyvät neuvot olisivat täälläkin tarpeen.Voimia sinne

Monenlaista me ollaan kokeiltu, ja niistä huonoiten toimii tiukkuus. Me ollaan aika johdonmukaisia omasta mielestämme, eikä meillä lapset hillu tai käyttäydy miten sattuu - tai jos käyttäytyvät, siitä on seurauksia. Mutta tämän lapsen kohdalla ei toimikaan samat konstit kuin esikoisella. Lapsi todella loukkaantuu rangaistuksista, unohtaa täysin mitä itse teki pieleen ja niin, huutaa. Kokeiltiin jossain vaiheessa sellaista, että joka ikisestä huudosta laitettiin toiseen huoneeseen yksinään huutamaan. Lopputuloksena se, että lapsi oli entistä vihaisempi ja tuntui, että alkoi jo oikeasti inhota koko elämää ja kaikkia. Suurin ongelma on se, että lapselle ei saa selitettyä mitään, koska ensimmäinen reaktio on huutaminen. Itse joutuu huutamaan huudon päälle, jotta saa sanansa kuuluviin. En ymmärrä, miten lapsen voi olla niin hankala ymmärtää, että sen sijaan että huutaa, hän voisi sanoa mitä haluaa. Lapsi saa kyllä sanottua "En halua", mutta ei sitä, mitä haluaa! Ihan huolestuttaa, että lapsi kasvaa aivan kieroon, kun kokee ettei häntä ymmärretä ja että häntä vain sorsitaan ja hänelle kaikki tahtoo pahaa. ap

Hei,

Meillä kuopus vähän samanlainen. Hän on tosi pienestä halunnut tehdä asiat itse. Esim. meillä ei tulisi kuulonkaan, että yli 4-vuotias ei itse tekisi leipäänsä tai kaataisi juotavaa. On kohta 4-v ja noin 2-3 vuotiaasta nämä hommat tehnyt itse.

Näin siksi, että lapsi haluaa tehdä itse. Ja voin sanoa, että aika usein kaatuu myös pöydälle ja lattialle, mutta minkäs teet.

Ihan selkeästi meillä tämän hyvin voimakastahtoisen lapsen kanssa parhaiten toimii tiettyyn pisteeseen asti se, että lapsi saa itse valita ja päättää. Tämä toki rajojen puitteissa.

Tästä on paljon kirjallisuudessakin, että tällaisten lasten kanssa tiukkuus ja 'vanhempi määrää kaiken' -asenne ei toimi. Se ei toimi, sillä lapsi menettää täysin malttinsa.

Olen huomannut, että tällainen lapsi tarvitsee sen, että hän voi itse vaikuttaa asioihin ja että häntä KUUNNELLAAN.

Eli juuri joku leivän teko on mahdotonta tälle lapselle ilman, että varmistaa mitä hän siihen haluaa (parasta onkin antaa tehdä itse). Tällainen lapsi osaa joustaa vasta sitten, kun on ensin saanut kerrottua mitä haluaa ja tullut kuulluksi.

Teille vinkkinä sanoisin, että yrittäkää ensin keskittyä siihen, miten lapsi saisi sanotuksi sen mitä haluaa. Kirjoitit, että hän ei osaa sitä ilmaista. Sanoittakaa tunteita.

Jos annat jonkun esimerkin, voin yrittää keksiä, miten lapsesi saisi kerrottua toiveesi.

Jos olet avoin ehdotuksille, niin kuin sanoit :), niin unohtakaa oikeasti nyt kaikki rangaistukset ja jäähyt jne. Meilläkin on pärjätty ilman. Välillä jos menee mahdottomaksi, nostan lapsen tilanteesta pois, esim. ison siskon kimpusta.

Meilläkin pitää vielä keskittyä siihen, että emme liikaa komentelisi tätä lasta, vaan vielä enemmän antaisimme lapselle tilaa ilmaista itseään.

Ja, älkää itse huutako. Ja, lapsi ei halua mitään selityksiä siitä, miksi laitettiin toiseen huoneeseen. Ei sellaista kukaan halua, ja on turhaa yrittää selittää lapselle tuollaisia. Lapsi haluaa vain tulla ymmärretyksi ja erityisesti ymmärtää itse itseään.

Jotenkin tuli vähän se kuva, että sinä menetät helposti malttisi lapsen kanssa. Siihen voisi myös keskittyä.

Mutta, palaathan vielä ap, ja kerro vaikka lisää esimerkkejä. Usko pois, olen välillä ollut ja vieläkin aika epätoivoinen meidän voimakastahtoisen kanssa.

Jatkankin vielä ja tartun tuohon esimerkkiisi:

"Esimerkki:

Lapsella on mehulasi kädessä ja lasi alkaa kallistua uhkaavasti, kun lapsi katsoo toiseen suuntaan. Sanon nopeasti: "Varo VARO mehu kaatuu!". Lapsi suuttuu, alkaa tuhista ja sanoo: "Sinä olet tyhmä, minä en enää tykkää sinusta". Selitän, että yritin vain varoittaa, ettei mehu kaadu, ihan turha alkaa minua haukkumaan ja suuttumaan tuosta. Lapsi nyrpistelee ja tuhisee kiukkuisesti ja tönäisee mehulasia. Käsken pois pöydästä. Lapsi alkaa huutaa kuin palosireeni ettei enää tykkää minusta eikä isästä eikä siskosta eikä koirasta eikä talosta eikä mistään"



Tarkoitan tätä hyvällä, mutta sanon silti, että ihan ekaksi meni musta pieleen siinä, että sanot "varo VARO".

Meidän lapsi hermostuisi jo tuosta. Neuvo mielummin konkreettisesti, esim."Laita lasi pöydälle jos käännyt." "Lasi pysyy pystyssä, niin että.." Älä korota ääntäsi.



Selitys siitä, että yritit vain varoittaa on turhaa. Lapsi ei varmasti kuuntele. Sinä menet turhaan puolustuskannalle ja kuulostat jopa loukkaantuneelta.



Se, että sanot "ihan turha alkaa minua haukkumaan ja suuttumaan tuosta." on myös ihan turhaa lapsen ärsyttämistä.



Kyllä lapsi saa suuttua ihan mistä haluaa, mutta suuttumus pitää opetella ilmaisemaan toisin. Mielestäsi sinä liikaa yrität päättää, mitä lapsi saa tehdä tai tuntea.



Nuo kaikki mitä esimerkissäsi kerroit sanoneesi luo heti painostavaa ilmapiiriä. Oikeasti, mieti jos sinulle puhuttaisiin noin.



Sen sijaan, että käsket pois pöydästä, opettaisin vastuunkantoa. Meillä jos ja kun lasi kaatuu, niin lapsi pyyhkii itse pöydän. Se hoituu ei-komentamalla vaan toteamalla "että nyt pöytä kastui, pyyhipä pöytä". Jos väittää vastaan, voit sanoa "ei äiti halua pyyhkiä pöytää, kun sinä itsekin osaat ja kaadoit lasin tahallasi".



Tärkeintä on olla koko ajan itse rauhallinen ja antaa lapsen kantaa vastuu itsestään.

Tai, no on jo tasoittunut eikä enää saa hirveitä raivareita ihan joka asiasta.



Minä olen parhaani mukaan yrittänyt opettaa lapselle tunteiden kanssa selviämistä ja sitä, että pieleen menneet asiat voidaan korjata.



Olen opettanut mm. puhaltamaan kiukkuilmapallon kun suututtaa. Tarvitsee siihen aikuisen apua, mutta toimii hienosti. Ideana siinä on, että otetaan mielikuvitusilmapallo, johon lapsi saa puhaltaa kaiken vihan ja kiukun. Hän voi kertoa millaista kiukkua palloon puhaltaa ja miltä pallo näyttää; värin, muodon, koon ymv..

Lopuksi pallo poksautetaan, ja silloin lapsi on yleensä jo hyvällä tuulella, ja huvittunutkin siitä kuinka kaikki kiukku sinkoilee ympäri huonetta.



Olen myös opettanut, että silloin kun kiukuttaan niin kannattaa tulla vaikka halaamaan (suuttuu entistä enemmän jos aikuinen menee halaamaan kesken kiukkukohtauksen), ja sekin toimii.



Usein osaa jo ilmaista toiveitaan, ja jopa senkin jos leivällä on vääränlaiset päälliset. Siitä kuitenkin edelleen suuttuu kovasti jos ketsupin laittaa lautaselleen väärään paikkaan :p



Mielestäni on erittäin tärkeää opettaa tällaiselle lapselle keinoja selvitä suurten tunteidensa kanssa. Niiden kanssa hän joutuu elämään loppuelämänsä, ja ne voivat johtaa ongelmiin jos niiden kanssa ei opi elämään ilman valtaisia kohtuuttoman suuria tunteenpurkauksia.

Meillä toimii vähän samanlaiset jutut kuin 14.

Minä pyydän näyttämään vaikka käsillä, kuinka paljon suututtaa. Tai hyppimään korkealle.



"Nyt sua harmittaa tosi paljon. Voit näyttää vaikka hyppimällä kuuuuuinka paljon sua harmittaa"

Meillä hiukan nuorempi, mutta toi jäähy ei toimi meilläkään. Mun mielestä se vaan pahentaa tuota. Se varmastikin johtuu ihan siitä, että se ei opeta siihen kiukun ja tunteen hallintaan millään lailla. Jäähyssä vain kaikki asiat eskaloituvat ja pienistä asioista tulee isoja. Näin siis meillä.



Toi vesilasiesimerkki oli hyvä, kiitos sen kirjoittajalle. Mä olen omani kanssa pyrkinyt toimimaan, että mahdollisimman vähän joutuu kieltämään. Yritän siis ohjeistaa koko ajan niin, että ei joudu kieltämään.



Kiukkuilmapallo oli hyvä vinkki. Jokuhan oli käyttänyt sitä, että kun oikein suututtaa niin tyynyä saa lyödä.



Mä saan keskusteluhyhteyden parhaiten niin, että asetun lapsen katseen tasolle ja katson silmiin niin kauan kuin rauhoittuu.



Mä yritän tehdä niin, että sanoitan niitä tunteita. Äiti tietää, että sinua harmittaa koska et saanut tehdä sitä tai tätä tai et onnistunut siinä. Ja sitten keksin jonkun ratkaisun, uudelleen yrittäminen, joku toinen leikki tms.

Samoin se, että me vanhemmat emme osaa lukea ajatuksia ja arvata, mitä hän itsekseen on ajatellut ja toivonut jossakin tilanteessa tapahtuvaksi.



Aspergereilla siis on vaikeuksia ymmärtää, etteivät MUUT ajattele asioista samaa kuin hän. Toki tuollaisen erottaminen on kaikille neljävuotiaille haastavaa, mutta varsinkin siis aspergereille.



Koska ongelma on tuttu, tässä muutamia vinkkejä:

- asioita kannattaa ennakoida ja vakioida. Kun poika oli pieni, meillä oli kuvakorteilla jääkaapin ovessa päiväjärjestys. Siitä lapsi itse saattoi tarkistaa, mitä on tulossa ja tiedossa.



- olen temperamenttinen, mutta olen treenannut sitä, että itse EN edes tuollaisessa "hätätilanteessa" huutaisi VARO, vaan sanoisin nätisti, että lasketko sen lasin pöydälle (tai antaisin mehun kaatua, rätillähän siitä selviää).



- Kysy lapselta valintoja. Otatko vettä vai maitoa ruuan kanssa? Kun lapsi saa vaikuttaa joihinkin asioihin, hän keskittyy niiden valintojen miettimiseen.



- Lapsellekin voi sanoa - rauhallisesti - että äiti ei osaa lukea hänen ajatuksiaan, hänen pitää sanoa, mitä haluaa.



- neuvomisessakin voi valita tyylilajin tarkemmin. Sen sijaan, että käskytystyyliin ohjeistaa, voi sanoa, että hei: kannattaisi ehkä tehdä niin, että... (ja menee mukaan kokeilemaan, mikä toimii parhaiten). Eli ylhäältä alas-kommunikaation sijaan harrastaa mahdollisuuksien mukaan vertaiskommunikaatiota ja ehdotuksia.



- Kannattaa lukea kirja nimeltä Tulistuva lapsi, kirjailijan nimi on Ross W. Greene.



Pitkää pinnaa... joskus ei sitten auta muu, kuin antaa lapsen raivota ja jutella sitten jälkeenpäin vasta tilanteesta.

Aina kannattaa antaa lapsen itse keksiä ratkaisu. Ihan pieniltäkin voi kysyä, miten sinun mielestäsi tämä asia tulisi hoitaa.



'Miten nämä ruokailut onnistuisi paremmin, niin että meillä kaikilla olisi mukavampaa?'

Meilläkin luettu tuota Rossin kirjaa.

Toinen hyvä on How to talk to kids so that they will listen. Saa amazonista.

nostetaas vielä tätä mielenkiintosta ketjua.

jo piiskaa ihan siksi, että lapsi oppii tietämään RAJAN ja että sinä päätät rajasta. Pari napakkaa ripsaisua sukkahousujen päälle on riittävä.

Yleensä en kannata kuritusta mutta tämä on kyllä erikoistapaus. Päätä kuitenkin itse:)



Seuraavaksi juttelisin miten perheessä käyttädytään. Äiti, isä jne...

Katsoisin myös ruokavalion. Ystäväni lapsi tuli monesta ruuasta mahdottomaksi mutta ei ihan tuollaiseksi.

tossa voi olla niin monta pientä juttua, joita ei tekstistäsi selviä.



Esim. Onko sisko pienempi? Mustasukkaisuus?



Miten vaan, olen edellisen kanssa samaa mieltä, että tiukat rajat tuollaiselle. mit' mahdottomamapi tapaus, sen tiukemmat rajat ts. vähemmän joustoa.



Muista myös sanoittaa lapselle tunteita. Hänellä voi olla vaikeuksia itsekin ymmärtää. Myös omia tunteitasi "Äidille tulee paha mieli, kun haukut tyhmäksi"



Mä varmaan sanoisin lapselle, että huutaa voi omassa huoneessa, yksin. Silloin kun haluaa olla muiden kanssa, ei huudeta, koska muut ei halua sitä kuunnella. Ja aina kun alkaa karjua, veisin sinne.



Ei millään pahalla, mutta tuntuu, että lapselle on annettu narua vähän liikaa. Äkkiä nuo oppii hyödyntämään.



ja silloin kun on rauhallinen, yritä oppi positiivinen. Älä välttämättä kaivele menneitä. mutta muistuta, että äiti rakastaa, isi rakastaa, sisko tykkää ja ihailee jne.jne.



Tsemppiä!

Et ole lapsesi palvelija. Tehköön itse leipänsä ja kaatakoon lasiinsa sitä mitä haluaa.

Olen luullut että meillä on joku kummallinen tapaus tuo kohta 4-v tyttö. Ihan oli tuo juttu niinkuin meiltä.

Eilen veti hepulit kun piti laittaa haalari ulos. Huusi viisi tuntia.

Huokaus. On kokeiltu kaikki konstit.

miten toi on mahdollista? 5-tuntia! Eihän kukaan jaksa, edes lapsi, nukkuiko välillä?

Silti pitäisin sylissä tiukasti ja juttelisin jopa laulaisin. Tuo putki pitää katkaista jollain.



Yksi hyvä juttu on ennenkuin ryhtyy pukemaan juttelee jo etukäteen mitähän tänään puettaisiin jne..sitten vielä lasta voi juksata:)

esim. äiti voi eläytyä ilmeillään ja äänellään vaikka miettimään mitähän kaupan täti sanoisi jos joku asiakas haluaisi ostaa namia eikä kaupassa olisi namia. Mitäs sitte pitäisi tehdä?

Lapsi ryhtyy pian miettimään asiaa ja muut surut unohtuu. Jossain vaiheessa käytin tätä menetelmää ja itsekin innostuin näyttelemään tilanteita.

Pääasia, että pulmasta selvittiin ja kaikilla oli tosi hyvä mieli.

Matkikaa ihanat nuoret äidit minua:)