Moniko oikeasti pitää itseään hyvässä kuosissa miestään varten?
Enkä nyt tarkoita pelkästään liikuntaa ja hoikkuutta vaan sitä, että näyttää joka päivä hoidetulta, huolitellulta ja hyvältä (meikit, kampaus, kynnet ehkä rusketus jopa leikkaukset).
Tuli vaan mieleeni kun katsellut noita miljonääriäitejä, Tiinan kauneusklinikkaa ym.
Ohjelmissa on tuo tullut esille hyvin selkeästi, että naiset tekevät melkein mitä vaan jotta ukko on tyytyväinen.
Jotenkin olen tähän asti ajatellut, että sellaista tehdään oman itsensä vuoksi ja leikkauksia heikon itsetunnon tmv. takia.
Kun tälläistä viestiä annetaan meille naisille lehtien ja television välityksellä niin ollaan mielestäni hukassa. On eri keskittyä vain omaan itseensä tekemättä päivääkään työtä ja rahaa silti riittää toteuttaa moista.
Siltikään se ei minusta ole mikään itsestäänselvyys/naisen vastuu.
Kuinkahan moni ns. tavis koittaa perässä olla aina tiptop?
Heh, tietysti moni palstamamma on aina ja vain itsensä takia, mutta ehkäpä löytynee joku muukin jonka mielessä on käynyt sama kuin minulla.
Kommentit (9)
mies on niin vähän kiinnostunut ulkonäöllisistä seikoista, ettei sitä varten kannata laittautua.
Enkä tälläydy vieläkään. En juuri meikkaa koskaan, kynnet on siistit mutta lakkaamattomat.
Vaatteet siistit, mutta mukavat samoin alusvaatteet.
Jos ei miestä miellytä, ei voi mitään. No tähän asti ainakin on miellyttänyt:)
Onneksi olen (syystä jota en itse älyä) mieheni mielestä luonnonkaunis :D
Kun aloimme tapailemaan, jostain syystä aikataulut menivät niin että ehdimme näkemään melkein aina vain minun liikuntaharrastukseni jälkeen iltaisin. Eli olin aina tullut juuri suihkusta kun mies tuli kylään, enkä jaksanut ruveta meikkaamaan pitkän päivän jälkeen. Joten mies sai heti tottua luonnontilaiseen pärstääni, eikä ole sen jälkeen tarvinnut ylläpitää mitään keinotekoista luomusta :D
itseni vuoksi. Mukavaa olla minä ja olla sitä mitä on.
Teen myös työni parhaani mukaan, pyrin täydellisyyteen kaikessa mitä teen.
Yksinkertaista.
jälkeen. Harrastan liikuntaa, syön kaikkea, mistä pidän.
En ole edes ajatellut, että pitäisi miestä miellyttää ulkonäöllä. Toivon, että minussa on muutakin kiinnostavaa kuin ulkoinen olemus.
olen huoliteltu, mutta en kenenkään muun kuin itseni takia. vauva 10kk, itse 35v.
Koska kyllä minä haluan olla viehättävä miehenikin mielestä ja panostan kyllä asiaan. Pääasiassa haluan kyllä olla hyvännäköinen itseni takia, mutta en voi valehdella ja sanoa että tekisin työtä kroppani eteen vain itseäni varten.
että tämän lapsen ulos pungettuani aion alkaa taas treenaamaan ja olla huomattavasti hehkeämpi.
Mielestäni ihan normaalia toisen huomioonottamista, mieheni ei myösk''n ole mikään plösö kauhtuneissa verkkareissa.
Siis vielä johonkin 32v saakka jaksoin enemmän puleerata ja tehdä, mut voi apua, en mä vaan enää jaksa...