Oliko tahallinen teko? Lääkäri sai lapsen joka oli lähes
viisi viikkoa yliaikaa.Eivät viitsineet edes leikata vaikka voi kuvitella että vauva on suuri!
Kommentit (15)
pidennettäisiin 1-2viikolla. Koska muuttuneen elintason myötä myös raskaudet kestävät keskimäärin kauemmin.
Ei mitenkään ole mahdollista, että olis 5 vkoa yliaikainen. Ei ainakaan Suomen sairaanhoitosysteemissä. Ei varmasti istukkakaan toimi viikoilla 47.
Eu- tasolla on mietitty, että ihmisen normaalia raskausaikaa pidennettäisiin 1-2viikolla. Koska muuttuneen elintason myötä myös raskaudet kestävät keskimäärin kauemmin.
Mun lapset ei olisi pärjänneet kohdussa edes 40 viikkoa elävinä.
viisi viikkoa yliaikaa.Eivät viitsineet edes leikata vaikka voi kuvitella että vauva on suuri!
Tietää hyvin että siinä joutuu toipilaaksi moneksi viikoksi. Alatiesynnytyksen jälkeen on tolpillaan samana päivänä.
kolme sektiota takana, enkä yhdestäkään ole ollut viikkoja toipilaana. Ihan olen sektiopäivänä ollut jalkeilla ja kaksi yötä sairaalassa, jonka jälkeen olen lähtenyt hyvävointisena kotiin.
raskauteni kesti reilusti viikolle 43 asti, kun en antanut käynnistää. Lapsi oli syntyessään 3560 grammaa. Istukkakin toimi vielä.
Raskaudet voivat kestää ihan luonnollisesti paljon kauemmin kuin nykyisin annetaan. Tosin joissain tapauksissa voi olla riskejäkin, siksi lääkäri tutkii yliaikaiskontrollissa. Tosin joku rv 47 alkaa olla jo aika paljon.
Ei ennen tiedetty tarkallee raskauden kestoa. lapset syntyivät kun syntyivät.
Kiva homma. Oletko kuullut työpaikkakiusaamisesta, tässä kohtaa epäilen sen tapahtuneen,otsikossahan luki lähes...yliaika on kuitenkin paljon siksi juuri lopulta käynnistetään kun pelätään lapsen ja äidin hengen puolesta,tosin käynnistyksen ajankohdasta EI NÄEMMÄ EDES LÄÄKÄRI-ÄITI VOI PÄÄTTÄÄ!!Mihin siis voi enää luottaa?!
raskauteni kestki 38+5 viikkoa, jolloin oli suunniteltu sektio, suunniteltu sektio tehdään aina noin viikolle 39 ja muuta päivämäärää ei ollut tarjota kuin tuo, koska oli niin paljon muita sektioita...
istukka oli niin hauras, että hajosi, siitä ei saatu spr:lle istukkaverinäytettä.
Syytä en tiedä, oliko vauva sittenkin yliaikainen? Oli kauttaaltaan valkean kinan peitossa -tarkoitan, päästä varpaisiin, valkoien vauva- ja yksi koulukunta sanoo, että se on selkeä yliaikaisuuden merkki ja toiset taas, että ennenaikaisuuden merkki.
raskauteni kesti reilusti viikolle 43 asti, kun en antanut käynnistää. Lapsi oli syntyessään 3560 grammaa. Istukkakin toimi vielä.
Raskaudet voivat kestää ihan luonnollisesti paljon kauemmin kuin nykyisin annetaan. Tosin joissain tapauksissa voi olla riskejäkin, siksi lääkäri tutkii yliaikaiskontrollissa. Tosin joku rv 47 alkaa olla jo aika paljon.
Ei ennen tiedetty tarkallee raskauden kestoa. lapset syntyivät kun syntyivät.
Tai oikeastaan SINIvalkoinen, kun rajun synnytyksen jälkeen oli pari päivää kauttaaltaan ihan mustelmilla. Oli oikeastaan aika hauskan näköinen heti syntymänsä jälkeen, ruma kuin mikä näin jälkikäteen ajatellen (sillä hetkellä tietenkin maailman kaunein vauva).
raskauteni kestki 38+5 viikkoa, jolloin oli suunniteltu sektio, suunniteltu sektio tehdään aina noin viikolle 39 ja muuta päivämäärää ei ollut tarjota kuin tuo, koska oli niin paljon muita sektioita...
istukka oli niin hauras, että hajosi, siitä ei saatu spr:lle istukkaverinäytettä.
Syytä en tiedä, oliko vauva sittenkin yliaikainen? Oli kauttaaltaan valkean kinan peitossa -tarkoitan, päästä varpaisiin, valkoien vauva- ja yksi koulukunta sanoo, että se on selkeä yliaikaisuuden merkki ja toiset taas, että ennenaikaisuuden merkki.
raskauteni kesti reilusti viikolle 43 asti, kun en antanut käynnistää. Lapsi oli syntyessään 3560 grammaa. Istukkakin toimi vielä.
Raskaudet voivat kestää ihan luonnollisesti paljon kauemmin kuin nykyisin annetaan. Tosin joissain tapauksissa voi olla riskejäkin, siksi lääkäri tutkii yliaikaiskontrollissa. Tosin joku rv 47 alkaa olla jo aika paljon.
Ei ennen tiedetty tarkallee raskauden kestoa. lapset syntyivät kun syntyivät.
Jos vauvalla on paksu rasvakerros, se ei ole vielä kulunut ja vauva on ennenaikainen.
Ainakin muut luuli niin...
Kertoi raskaudesta toukokuun alussa ja lapsi syntyi seuraavan suoden maalikuun puolivälissä!
Mä epäilen että raskausuutinen oli hiukan ennakoitu!? Ei kait nyt helkkari niin kauaa voi oottaa??
ja tuli saman tien uudestaan raskaaksi, mutta ei siinä välissä jaksanut jokaiselle tuttavalleen "päivittää" tilannetta.
Ainakin muut luuli niin...
Kertoi raskaudesta toukokuun alussa ja lapsi syntyi seuraavan suoden maalikuun puolivälissä!
Mä epäilen että raskausuutinen oli hiukan ennakoitu!? Ei kait nyt helkkari niin kauaa voi oottaa??
Ainakin muut luuli niin... Kertoi raskaudesta toukokuun alussa ja lapsi syntyi seuraavan suoden maalikuun puolivälissä! Mä epäilen että raskausuutinen oli hiukan ennakoitu!? Ei kait nyt helkkari niin kauaa voi oottaa??

Jännä vaan ettei miehelleenkään kertonut :O
Oli siinä odotuksen alussa polttarit ja häätkin...