Katkeruus omaa miestä kohtaan, miten yli?

ja tämä siis vaivaa mua lähes päivittäin, erityisesti näin talvisaikaan. Ei katuvaloja, koko ajan pimeätä ja kylmää, ei kauppakeskuksia tai marketteja lähistöllä, joihin pääsis talvea pakoon edes hetkeksi.



Ja kun mies on omissa tai vanhimman lapsen kanssa harrastusissa, olen täysin jumissa pienen kanssa. Eikä siis ole iltaisin oiken mitään aktiviteettejäkään mihin vois mennä... Vituttaa!

että tämä ei auta sinua tippaakaan, mutta miksi olet suostunut muuttamaan sinne? Ei kai kukaan rakenna taloa hetken mielijohteesta. Kompromisseja täytyisi tällaisissa isoissa asioissa tehdä.

lapsille. Kyllä siihen tottuu... Mutta kun ei totu! Joo, ja kai tämä oli jossain vaiheessa ihan ok, nyt muutaman vuoden jälkeen alkaa kaipaamaan omille juurilleen, "isoon maailmaan". Tuntuu että elämällä olisi vielä niin paljon muutakin annettavaa...



ap

niin vaikea pitkää viestiä kirjottaa. palaan huomenna...

Tee suunnitelma, että lähdet sieltä silloin kuin nuorimmainen lähtee opiskelemaan, kyllä ehdit vielä asua kauan muuallakin. Voit ihan hyvin lähteä ja jättää mies taloineen jos ei mukaan tule. Silti voitte pitää yllä suhdettanne, nähdä usein ja sopia raha-asioista yhdessä, ei tarvi ottaa eroa. Terveet aikuiset pystyy tällaisiin, vaikka toinen asuisi ulkomailla. Silloin kun sulla on tarkka ajankohta suunnitteilla, niin on parempi elää tämä vaihe sinne asti. Ja puhua miestä ympäri, että sitten mennään, mennäänhän? Ja suunnitella yksityiskohtia, nautit varmasti siitäkin. Käy heti avaamassa rahoitustili muuttokustannusten säästämiseksi. Onnea suunnitteluun!

Sen voi tehdä ihan tietoisestikin. Kaikkia asioita ei voi elämässä saada. Joskus omien unelmien tavoittelu aiheuttaisi kohtuutonta kärsimystä muille. Keskityn kaikkeen siihen mikä on hyvin ja ihanaa.



Tosin olen ollut huomaavinani, ettei tätä neuvoa kuule kovin usein nykyisin.

Vai vedätkö lapset tähän mukaan ihan vain saadaksesi tukea asiallesi?



Jos sinä olet katkera, niin puhu vain itsestäsi, mutta älä väitä, että lapset automaattisesti ovat myös tyytymättömiä. Tuskin lapset mihinkään oikeasti haluavat muuttaa. Heillä luultavasti on kuitenkin mahdollisuus harrastaa jotain, ja yleensä lapset ovat sopeutuvaisia ja siten ihan tyytyväisiä niihin harrastuksiin mitä kotipaikkakunnalla on tarjota.



Ja oikeastiko lapset kaipaavat jonnekin "parempaan" kouluun. Suomen koulut kun ovat vallan hyviä maallakin, niin aika keksityltä tuntuu tuokin.



Mutta sen kyllä uskon olevan todellisuutta, että sinä kaipaat muualle. Mutta miksi et järjestä asiaa niin, että sinä olisit tyytyväinen? Älä nyt kuitenkaan pakota muuta perhettä vaihtamaan hyvää elämäänsä muuhun, mutta tee jotain muutoksia itsesi hyväksi.



Hanki itsellesi kakkosasunto kaupungista, ja vietä siellä joka toinen viikonloppu. Sehän maalla asumisessa juuri on parasta, että siellä on rauhaa, mutta sieltä pääsee kyllä kaupunkiin, jos kaipaa kaupungin vilskettä.



Tai etsi työpaikka kaupungista, ja vietä viikot kaupungissa töissä ja siellä asuen. Näinhän todella moni perhe jo tekeekin, kun molemmat vanhemmat eivät löydä töitä samalta paikkakunnalta. Kyllä noin voi tehdä vapaaehtoisestikin, ei se ole sallittua vain pakon edessä. Ennen mun kotiäitivuosia olin töissä n. sadan hengen työyhteisössä, ja meidän työpaikalla Kouvolassa oli töissä (ja asui viikot Kouvolassa) ainakin yksi Savosta, yksi Hyvinkäältä, yksi jostain Riihimäen suunnalta, varmaan vielä jostain muualtakin, mutta en enää muista, kun siitä on jo aikaa.



Tai sitten teet nykyistä useammin irtiottoja käyden kaupungissa: viikon kaupunkilomia, viikonloppuja kaupungissa, samoja ulkomailla. Vaikka teillä on elämä järjestettynä sinne pikkupaikalle, niin ei se tarkoita, että sinunkin on siellä jökötettävä vuoden jokainen päivä. Eikä se tee teidän perheestä huonoa, vaikka ette ihan kaikkea aikaanne vietä saman katon alla.

Ei, ei toki, eivät lapset ole katkeria. Eivät he edes muusta tiedä, eli ei ole vertauskohdetta. Mutta MINÄ haluaisin antaa heille mahdollisuuden harrastaa muutakin kuin jalkapalloa kesällä ja jääkiekkoa talvella. Esim. muut joukkuelajit (sähly, ringette, voimistelu jne.) Pääsisivät siis testaamaan taitojaan ja kehittymään monipuolosesti.



Koulun jälkeen olis kiva että vosivat olla matikkakerhossa tai vaikka englanninkielen kerhossa. Täällä ei sellaisia ole tarjolla.



Kiirri kuitenkin vinkeistä. Ehkäpä niistä saan ideoita keskusteluun.

kuitenkin olet nyt pienen lapsen kanssa jumissa, entäpä jos katselet muutaman vuoden? Entä jos harrastata ja tutustut itsekin ihmisiin? Minne oikein sitten haluaisits, mitä sitä jotakin kaupungissa on mitä kaipaat?

Kysehän on siis nyt siitä että sinä yrität taivuttaa miehen tekemään kuten sinä haluat etkä halua joustaa. Sitten suutut kun mies tekee ihan saman.

Olet huvittava.

:=)

Muuten ison oman talonne ja pistätte saadut rahat puoliksi ja sinä kustannat sillä ulkomaille muuton. Yksinkertaista.

elokuvateattereita, Rossoa, katukahviloita (tai vaikka muuten vaan kahviloita), kaupungin valoja, joukkoliikennettä, ihmisvilinää, jopa muutamaa museota, ulkoilmatapahtumia, katusoittajia jne. Eli siis kaikkea sitä mitä kaupunki pystyy tarjoamaan, mutta täällä ei ole. :(



ap



Siis enemmän elämää ympärilleni kaipaan.

Eli minähän tässä olen tähän asti joustanut ja muuttanut hänen mukaansa, kotipaikkakunnan ja työn takia. Ehkä nyt olisi aika, että perheenä voisimme kääntää kurssia mun toivomaani suuntaan. Kompromissejä, kompromissejä, mutta joustavuutta vois löytyä molemmilta puolin! Ei enempää kuin kohtuullista, I think.



ap

Muutimme hetken mielijohteesta kaupungista - kyllä, näin teimme - saaristolaiskylään. Meillä oli meren rannalla uskomattoman kaunis, upeaksi remontoitu 8 huoneinen kartano ja mm. purjevene omassa rannassa.



1.5 vuoden kuluttua syntyi vauva ja minä masennuin. Lähimpään ruokakauppaan oli 25km, lähimpään naapuriin kilometri, neuvolaan 35km. Olin aina yksin ja talvella oli aina pimeä, aamusta iltaan.

Lopulta en erottanut oliko kello 3 yöllä vai päivällä. Mieheni teki pitkää päivää 08 - 20.

Tutut kävivät kesäaikaan meillä ja esitin iloista ja onnellista; kaikki kehuivat kilpaa kotiamme ja pitivät minua etuoikeutettuna.



Mutta se oli hirveää.



Asuimme siellä 3 vuotta ja lopulta, minun painostuksestani, muutimme takaisin kaupukiin.

Mieheni on edelleen katkera mulle, että myytiin se unelmatalo.



Itse en ikinä IKINÄ enää muuta maalle, pelkän ja vihaan maaseutuasumista.



Ymmärään sua todella hyvin.

Nyt kuulostaa siltä, että olet jumittunut negatiiviseen ajatteluun: "olen jumissa täällä, ei ole kahviloita, rossoa"... (sori, vähän huvittaa tuo rosso).

Listaapa huviksesi hyvät puolet. Oma rauha, iso talo, tyytyväiset lapset... jne. Entä jos asuisitte kaupungissa, ja sitten vailittaisit kun on pieni meluisa kämppä, lapset ei voi turvallisesti liikkua yksin ulkona, aina pitää olla kuskaamassa harrastuksiin, koulut on jättikouluja, joissa paljon ongelmia...



Ja ette kai te siellä koko ajan jumissa ole? Mun vanhemmat muutti eläkepäivikseen maalle, pikkukylään, ja tuntuu, että he käyvät useammin teatterissa, taidenäyttelyissä jne kuin minä, kaupunkilainen. Siis kyllähän sieltä pääsee lähtemään lomalle, pikku reissuille? Vaikka sitten ulos syömään, leffaan jne. Ja jos tilanne on nyt se, että teillä on vaikka vain yksi auto, niin hankkikaa toinen. Ja jos mies kuskaa toista lasta harrastuksiin, niin lähde pienemmän kanssa vaikka mukaan, niin näet muitakin ihmisiä. Tuon katkeruuden sijasta voisit miettiä, kuinka saisit elämäsi paremmaksi nykytilanteessa.



Ja vielä lasten harrastuksista. Oletko ihan varma, että lapsesi olisivat onnellisempia, jos voisivat pelata ringetteä, harrastaa kilpavoimistelua tms? Minusta lasten on hyvä saada elää lapsuutensa vapaammin, toki harrastaa jos kiinnostaa, mutta myös leikkiä vapaasti, liikkua ulkona, käyttää omaa mielikuvitustaan eikä vain olla valmiiksi ohjatussa toiminnassa. Ja kyllä maaseudun koulut voi olla ihan yhtä hyviä kuin kaupungissa, jopa parempia.



Mieti vähän vielä, miksi haluat uudet puitteet elämällesi? Haluat muutosta, mutta onko se muutos joku sun oma juttu, oikeastaan oma sisäinen paha olo ja muutoksen tarve - johon ei välttämättä ulkoiset puitteet tai niiden muuttaminen vaikutakaan? vaan sun oma kasvukriisi. "Tätäkö tämä elämä onkin?" Sellainen taitaa tulla kaikille jossain vaiheessa, niin maaseudulla kuin kaupungissa.