Minä en pysty sanomaan onko oma lapseni ruma vai kaunis

En voi sille mitään. Tajuan siis sen, että kaikki äidit näkevät lapsensa kauniina ja näen toki lasteni (molemmat poikia) kauneusvirheet esim. liian ison nenän, mutta sitten kun katson heitä, näen heidät vain niin kauniina lapsina. Välillä hävettää tämä oma sokeus, mutta en voi sille mitään.

porvoosta olet ainakin.

ihan sellaisen keskinkertaisen nätin näköisenä. Käyn säännöllisesti kosmetologilla ja kampaajalla. Olemus on päivittäin huoliteltu, mutta ei pakkeloitu. Pirteeni ovat suomalaiset (joskin nenä suora ja hiukset paksut).



ap

Esikoinen oli ja on edelleen kaunotar, ja kaksi nuorempaa kyllä mukavan näköisiä ja äitinsä silmissä ihania, mutta eivät mitään kauhean erilkoisia. Jos isompina tälläytyvät ovat kyllä iha ok ja kai ne aina naimisiin pääsevät.

Jos (tyttö)lapsi on aidosti kaunis, on siitä saanut kuulla koko lapsen eliniän. Ja lapsen kaverit tietäävät asian ja ovat kateellisia ja turistit haluavat kuvata tyttöä ja voi tulla kyselyitä mallihommiin jo siinä 10-vuotiaana. Jos on kauniit isot bambinsilmät, korkeat poskipäät ja hyvä kasvojen luusto, paksu hyvän värinen tukka, luonnonkiharat, siro liikunnallinen vartalo ja tasaisen valkeat hampaat, niin vaikeaa enää sanoa lasta rumaksi tai tavallisen näköiseksi.



Sitten on nämä persnaamaiset kalpeat ja luihulettiset pikkuläskit, joilla on vinot hampaat, kärsämäinen nenä ja siansilmät. Kukin voi miettiä kuinka kauniita nämä lapset ovat, ja heitä on kuitenkin valtaosa lapsista.

on oikeasti aika epämiellyttävän näköinen? Vai onko se tabu? Kyllä rakkaastakin ihmisestä pystyy objektiivisesti sanomaan hänen ulkonäöstään, mutta onko se lapsista ihan tabu?



Jos nyt kuitenkin joka päivä näkee lapsia, jotka ovat lihavia, pienisilmäisiä, kalpeita, ohuthiuksisia, pottunokkaisia ja hampaat vaikka mitenpäin suussa, niin ymmärtävätkö heidän vanhempansa miltä nuo lapset todellisuudessa näyttävät? Tekeekö vanhemmalle kipeää, jos lapsi on ruma?