Jos äiti avioreossa ei halua lapsia, niin pidätkö

mutta huono vanhempi on, joka ei HALUA lasta erossa????!!!

tuolla takaraivossa kyllä alitajunnassa jyllää, vaikka syytä ei olisikaan.

hellyys ja sen semmoset on yksi esimerkki mitä miehet ei juurikaan osoita samoin kuin äiti... Miehet yleisesti ottaen on jurompia jne

Jos tosiaan ei halua lapsiaan erossa, on huono vanhempi oli sitten isä tai äiti..



Ihan eri asia on sitten se, että haluaa lapset, mutta ajattelee/tietää/uskoo, että lasten kannaltaan on parempi asua toisen vanhemman luona ja luopuu heistä vapaaehtoisesti.. tällaisessa tapauksessa tämä luopuva vanhempi saa kyllä minulta melko paljon "hyvä äiti/isä"-pisteitä, kun kykenee laittamaan lasten edun omien halujensa edelle..

oletan pikemminkin, ettähän syystä tai toisesta katsoo sen lasten kannalta paremmaksi ratkaisuksi.



Minä esimerkiksi jättäisin poikani isälleen, jos me eroaisimme koska: 1) Ainakin minun poikani tarvitsee tiivistä miehen mallia, enkä minä olisi aikeissa sellaista hankkia 2) miehellä on varaa asua samalla asuinalueella kuin missä nyt asumme, joten pojan kaveripiiri ei muuttuisi 3) minulla on luvassa vuosien ulkomaanpestejä 4) tällä hetkellä varhaisteinin pojan "taipumukset" osoittavat lähinnä sellaiselle ammattialalle, jossa mies voi häntä auttaa paremmin kuin minä.



Toki silti pyrkisin olemaan tiiviisti hänen kanssaan. Mutta luulen että hän saisi jäädä asumaan isänsä kanssa.

Lapset kuuluvat äidille!

hellyys ja sen semmoset on yksi esimerkki mitä miehet ei juurikaan osoita samoin kuin äiti... Miehet yleisesti ottaen on jurompia jne

Mä antaisin kyllä mielellään isomman hoitovastuun miehelleni jos erottais. Sillä on pidempi pinna, isompi syli ja se on meistä vanhemmista se, jota lapset huutaa jos jotain sattuu.

hellyys ja sen semmoset on yksi esimerkki mitä miehet ei juurikaan osoita samoin kuin äiti... Miehet yleisesti ottaen on jurompia jne

Mä antaisin kyllä mielellään isomman hoitovastuun miehelleni jos erottais. Sillä on pidempi pinna, isompi syli ja se on meistä vanhemmista se, jota lapset huutaa jos jotain sattuu.

mutta erittäin paljon on toisenlaisia...

hellyys ja sen semmoset on yksi esimerkki mitä miehet ei juurikaan osoita samoin kuin äiti... Miehet yleisesti ottaen on jurompia jne

Mä antaisin kyllä mielellään isomman hoitovastuun miehelleni jos erottais. Sillä on pidempi pinna, isompi syli ja se on meistä vanhemmista se, jota lapset huutaa jos jotain sattuu.

Isä ollut alusta asti se ensisijainen vanhempi, ja jos ero tulisi, jättäisin lapset mielihyvin isälle.

hellyys ja sen semmoset on yksi esimerkki mitä miehet ei juurikaan osoita samoin kuin äiti... Miehet yleisesti ottaen on jurompia jne

Mä antaisin kyllä mielellään isomman hoitovastuun miehelleni jos erottais. Sillä on pidempi pinna, isompi syli ja se on meistä vanhemmista se, jota lapset huutaa jos jotain sattuu.

Enkä voisi oikein töidenkään vuoksi ottaa lähivenhemmuutta.

Jos tosiaan ei halua lapsiaan erossa, on huono vanhempi oli sitten isä tai äiti.. Ihan eri asia on sitten se, että haluaa lapset, mutta ajattelee/tietää/uskoo, että lasten kannaltaan on parempi asua toisen vanhemman luona ja luopuu heistä vapaaehtoisesti.. tällaisessa tapauksessa tämä luopuva vanhempi saa kyllä minulta melko paljon "hyvä äiti/isä"-pisteitä, kun kykenee laittamaan lasten edun omien halujensa edelle..

Ei se välttämättä huonoa vanhemmuutta ole, joissain olosuhteissa se voi olla suorastaan epäitsekkäällä tavalla erinomaista vanhemmuutta, mutta silti on musta ihmeellistä että sellaisia ihmisiä on.

kun muutama vuosi sitten erottiin jäivät lapset (4) isän luokse asumaan ihan käytännön syistä, näin saivat jäädä entiseen kotiin, ei tarvinnut vaihtaa koulua yms. Minä vuorotyöläisenä kävin lapsia luokseni lähes jokaikinen vapaapäivä ja välillä työpäivinäkin, n. kolmena päivänä viikossa, kilometrejä tuli päivittäin n. 80 lasten kuskauksiin, mutta kun minä HALUSIN lapset luokseni aina kun mahdollista. Minä myös kävin vanhempainillat, hoidin lasten lääkärikäynnit jne. Ja homma toimi ihan hyvin, mutta ulkopuoliset ihmisethän eivät tätä tajunneet ollenkaan, sain kuulla että olen lapseni hylännyt, minulla ei ole ollenkaan äidinvaistoa kun tuolla lailla lapseni jätän, tosi itsekäs olen ja omaa etuani vain ajattelen jne jne. paskaa ihan tuutin täydeltä. Näitä kommentteja tuli niin läheisiltä kuin tuntemattomammiltakin. Jopa isältäni oli kysytty että onko se totta että olen lapseni hylännyt.

n. vuosi sitten lapset muuttivatkin sitten minun luokseni, omasta tahdostaan, kun ei isällä uuden naisystävän myötä heille aikaa enää riittänytkään (minullakin on uusi kumppani mutta ei ole ikinä vaikuttanut lasten tapaamisiin) ja nyt tilanne sellainen että lapset nähneet isäänsä viimeksi kuukausi sitten vaikka tapaamiset sovittu jokatoinen viikonloppu, mutta kun ei isää voi vähempää kiinnostaa... näin ne tilanteet muuttuu, harmittaa vaan niin kovasti lasten puolesta kun se isä olisi kuitenkin tärkeä.

tosin isä on ihan yhtä huono ellei niitä halua eli en tee eroa sukupuolten välillä.