manduca-reppu
Mitä mieltä olette Manduca-repusta? Minkä ikäiselle lapselle sopii parhaiten?
Kommentit (7)
Pari viikkosesta asti käytetty, aivan ihana!
Pari viikkosesta asti käytetty, aivan ihana!
ja käytetään päivittäin varmaan niin kauan kun lapsi siihen suinkaan mahtuu. On sellainen kuumakalle ettei pitkät liinat olekaan yhtä kätevä homma kuin esikoisen kanssa aikanaan.
Meillä myös parin viikon ikäisestä alkaen käytetty - ei päivittäin mutta kuitenkin. Ei muuta kuin hyvää sanottavaa. Ei olla vielä kokeiltu kantaa selässä, kun vauva vielä niin pieni.
Ehdottomasti suosittelen.
sirppanalla tytöllä, kun olemme olleet luonnossa liikkumassa tai ulkomailla reissatessa. Menee pieneen tilaan ja neiti on nukahtanutkin siihen muuamia kertoja kun reissuilla on uuvahtanut. Eli ensin kävelee esim museossa, patikoimassa, kaupungilla, nähtävyyksiä kierrellessä, sitten kun alkaa väsyttämään tai muuten on helpompi liikkua, jos lapsi manducassa ja jossain vaiheessa saattaa nukahtaa sinne. Ollut paras kaikista kantovempeleistämme, meillä on ollut käytössä vaikka kuinka ja mitä, mutta muut ovat olleet meille paljon hankalampia.
Ollut meillä käytössä kaksiviikkoisesta asti. Erityisesti isä kantaa lasta siinä liki päivittäin. Lapsi on nyt 1 v. 3kk. ja pystyy istumaan sekä rintaa vasten että selässä.
Mainittakoon vielä että etenkin lentomatkoills (lentokentillä) Manduca on lyömätön. Olen jopa imettänyt siinä.
ollut siitä asti kun poika oli 6kk. Ollaan tykätt ihan hirveästi ja poika myös. Mieskin osaa ja jaksaa käyttää enemmän sitä kuin liinoja. Aina ollut pelastus jos uni ei ole tullut kipeänä, hampaiden puhjetessa tai muutoin ollut hankaluuksia nukkumisen kanssa. Ollaan tehty myös vuorokauden reissu niin että lapselle oli vain manduca kulkupelinä. Nyt 1v3kk istuu mielellään mun selässä ja hänet myös sinne itse hyvin saan. Syksyllä roikkui siellä kun oltiin sienimetsällä. Miehen selkään vielä vähän pieni kun on niin pitkä mutta varmasti ens kesänä jo oikein hyvä. Ihan vauvasta ei ole vielä kokemusta mutta onhan siinä se vauvatuki. Musta helppo käyttää kun tottuu niihin säätöihin ja muihih rensseleihin. On myös kiva että voi käyttää edessä, takana ja lonkalla tarpen ja tilanteen mukaan:)