On todella hienoa, että kiusaajat
kokevat vanhemmiten usein ns. "valaistumisen". Siinä vaiheessa he todella ymmärtävät tehneensä väärin ja he ikäänkuin löytävät itsensä. Siinä vaiheessa heille kehittyy vahva minuun ja heistä tulee sosiaalisia ja toiset huomioon ottavia persoonia.
Mitähän vittua tuolla muutoksella sitten on väliä? Kiusaaja kokee olevansa hyvä ihminen. Hän on ylevä, antelias, ymmärtävä, auttava ja kaikkea sitä, mitä ihmisen parhaimmalta perikuvalta odotetaan. Entäs sitten? Ei mitään. Kiusaaja jatkaa eloaan vie no hymy huulillaan ja hurmaa jokaisen vastaan tulevan ihmisen. Kukaan ei puhukiusaajasta pahaa, koska ei ole aihetta.
Hän on juuri sellainen ihminen, jota tämä yhteiskunta tarvitsee.
Unohtuiko tarinasta jotain.. tai joku?
Mitäs unohdetulle kuuluu siitä huolimatta, että tarinan päähenkilö elää arvostettua ihanne-elämää?
Kommentit (12)
Ihme kiusaajia sinulla ollut jos tuo kuvaus heihin sopii.
niitä ihan mätämunia lopun elämäänsä. Jos kiusaaminen on vaan joku vaihe omaa itseä etsiessä esim, eikö ole vain hyvä että kiusaaja "valaistuu" ja parantaa tapansa? Eikai entistä kiusaajaa sentään kukaan ihaile sen takia että on ollut kiusaaja? Haloo?
Kukaan muu ei tähän mennessä hoksannut. Oisko joskus (vuosia) kiusanneet jotakuta?? =))
Kukaan muu ei tähän mennessä hoksannut. Oisko joskus (vuosia) kiusanneet jotakuta?? =))
hyvä että parantavat tapansa eivätkä pilaa enää lisää elämiä.
(ja myös kiusattu, nämä kun usein menevät käsi kädessä) yläasteella ja tosiaan myöhemmin tajusin, mitä oli tullut tehtyä. Noin 5 v myöhemmin tapasin hänet, joka oli hampaisiini jäänyt (hän iso poika, minä pieni tyttö silloin) ja pyysin anteeksi ja juttelimme asiasta. No ei hän suorastaan anteeksi antanut, mutta sanoi ymmärtävänsä kuitenkin.
Omia kiusaajianiakin olen tavannut, mutta heistä kenelläkään ole tarvetta ollut pyytää anteeksi. Tuntuu, että halusivat miellyttää vain, nyt kun itse olen selvästi paremmassa asemassa ammatillisesti ja taloudellisesti ja entinen kotipaikkakunta on pieni, jossa kaikki tietävät kaikki...
Ja näin porskutan vain eteenpäin. En silti ole unohtanut sitä, jonka kimppuun heikkouttani kävin :-(
hyvä että parantavat tapansa eivätkä pilaa enää lisää elämiä.
He vain hoksaavat, että myötäilemällä ja empaattisella käytöksellä he hyötyvät muista. Kiusaaja on AINA ja loppuun asti kiusaaja ja hyväksikäyttäjä. Kaipa heille joku psykiatrinen diagnoosikin on olemassa.
esim. narsistit jatkavat kiusaamista aikuisenakin, koska kyseessä on luonnehäiriö ( joka ei parane)
Lievää yleistystä ja erittäin vaikean ja vakavan persoonallisuushäiriön aliarvioimista.
Olin yläasteella koulukiusaaja. Kiusaaminen ilmeni porukasta pois jättämisenä - en pitänyt yhdestä tytöstä, joka halusi pyrkiä seuraani. Teimme tavallisia juttuja kavereideni kanssa, joista jätimme tämän tytön ulkopuolelle. Kiusaaminen ruodittiin tytön äidin aloitteesta pohjamutiaan myöten, pyydettiin anteeksi ja lyötiin kättä päälle.
Yläasteen jälkeenkään henkilökemiamme eivät ole kohdanneet, emmekä ole tekemisisssä.
Muissa sosiaalisissa suhteissani ei koskaan ole ollut minkäänlaisia ongelmia. Tulen toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja minulla on paljon ystäviä ja tuttavia. Minua ei ole koskaan tätä ennen tai tämän jälkeen syytetty kenenkään muun kiusaamisesta, syrjimisestä tai muutenkaan epäreiluudesta ketään kohtaan.
Olenko narsisti?
kiusaaja menee kiusatun reviirin eli sallitun rajan yli tahallaan
Moni kiusaaja pärjää elämässään hyvin, johtajien ym. johtavassa asemassa olevien joukossa on paljon entisiä koulukiusaajia. Ei siis ihme että työpaikkakiusaaminenkin on niin yleistä.
Keskimäärin kiusaajalla menee elämässä paremmin kuin kiusatulla.