Voi lipposta, heti meidät taas leimattiin rasisteiksi!
Kommentit (5)
Populistista shittiä avaukset täynnä.
Poliisi saa tutkittavakseen yhä enemmän rikollisia tekoja, joihin liittyy rasistinen piirre.
Määrä on noussut tasaisesti viime vuodet ja viime vuonna rasistisia tekoja kirjattiin 748 kappaletta.
Nousua selittää ainakin se, että rikoksista ilmoitetaan poliisille aiempaa herkemmin ja poliisi niitä myös osaa kirjata aiempaa selvemmin. Suuri osa tapauksista pysyy kuitenkin yhä pinnan alla eikä poliisi saa niistä tietoa.
Lähes puolet tapauksista on eriasteisia pahoinpitelyjä. Yleisin tapahtumapaikka on ravintola tai sen läheisyys ja ajankohtana ilta tai yö.
kun katsoo tätä meininkiä. Suomesta ollaan hyvää
vauhtia tekemässä samanlaista "keidasta" kuin Ruotsista.
niin pitkältä kuin pippuri kasvaa. Muukalaisvihasi on niin räikeää, että ehkä olisi aika mennä katsomaan niitä ulkomaalaisia, että pääsisit eroon irrationaalisista peloistasi.