Oletteko saaneet lainan ilman säästöjä?
Keväällä meille luvattiin asuntolaina sekä Nordeasta että OP:sta, rakennusprojekti viivästyi ja aloittelemme vasta nyt, joten tänään kävimme uudemman kerran OP:ssa.
Yllätys oli suuri kun kesän aikana olikin voimaan tullut päätös jonka mukaan omia säästöjä pitää olla 10% lainan määrästä. Meillä ei ole.
Lainahakemuksemme meni jonnekin "tutkittavaksi" ja kauhulla odotan alkuviikkoa jolloin päätöksen pitäisi tulla; jospa pankki ei myönnäkään lainaa? Kustannusarviomme on mitoitettu todella niukaksi ja tämänhetkiset tulomme riittävät juuri sensuuruiseen lainaan.
Tämä on ainoa vaihtoehtomme; tässä kunnan vuokra-asunnossakaan emme halua enää kitua!
Edelliset säästöni hupenivat ex-miehen lompsaan.. :(
Kommentit (16)
Yhdestä pankista saisimme 110 000, toisesta 170 000... Ja samat ehdot.
Sen omasta puolestani tiedän että pari vuotta ollaan kyselty kohtuullisen pientä lainaa joko vanhan talon ostoon tai uuden rakentamiseen ja kiven alla on lainan saanti. 4 vuotta sitten oltais saatu ihan ohimennen 130000 vaikka kummallakaan ei ollut kuin määräaikaiset työsopimukset ja laskettuun aikaan puoli vuotta. Jätettiin silloin talo kuitenkin ostamatta kun miehen työsopimusta ei enää uusittu.
Nyt olemme aloittaneet pari vuotta sitten yrittäjinä ja mies työllistää itsensä erinomaisesti sekä melkein hankkii meidän perheen leivän, mutta silti ei pankista uutta lainaa irtoa kun nimiä pitää olla yhden käden sormien verran ja sellaisilta henkilöiltä nimenomaan joilla on omaisuutta, kun enää ei kelpaa takaajaksi edes sellaiset jotka on vakituisesti työsuhteessa mutta asuu vuokralla. Tai jos joku haluaa pantata talonsa tai maansa tai mökkinsä, ni laina irtoaa. Ihan älytöntä meininkiä! Kyse on kuitenkin enintään 200000 lainasta. Sampopankki ei halunnut meitä edes yksityisasiakkaiksi, saati lainaneuvotteluun, joten olemme kolme vuotta sitten ostamassamme kolmiossa vankeina...
Onnea laina neuvotteluun ja aina kannattaa kysyä jos toinen pankki lähtee antamaan jos ensimmäisessä tulee seinä vastaan!
Käytännössä asunto käy vakuudeksi 75% asuntolainan summasta. Käytännössä siihen voi saada myös valtiontakauksen, jolloin prosentti nousee 85:een.
Loppuosa, eli 15%, pitäisi olla omarahoitusta, mutta myös henkilötakaaja(t) ovat mahdollisia.
Jos jo nykyisen kokoisen lainan hoitaminen tuottaa tuskaa (kuten viestin kohdasta "tämänhetkiset tulomme riittävät juuri sensuuruiseen lainaan" voisi päätellä), koko prosessi on mielipuolinen - sillä lainakorot ovat nyt todella alhaalla. Tulisi varautua jopa korkojen kaksin-kolminkertaistumiseen, eikä se saisi vielä asettaa taloutta ahtaalle.
Meille pankit suorastaan tyrkyttivät lainaa ja yllyttivät kilpailuttamaan. Ja olen juuri jäämässä hoitovapaalle. ;)Säästöjä 0.
Eikä tarvittu edes takaajia. Uskokaa tai älkää,saatiin tuo laina kaksi vuotta sitten. Olin silloin 18v ja mieheni 20v. Summa yli 200 000
Sen omasta puolestani tiedän että pari vuotta ollaan kyselty kohtuullisen pientä lainaa joko vanhan talon ostoon tai uuden rakentamiseen ja kiven alla on lainan saanti. 4 vuotta sitten oltais saatu ihan ohimennen 130000 vaikka kummallakaan ei ollut kuin määräaikaiset työsopimukset ja laskettuun aikaan puoli vuotta. Jätettiin silloin talo kuitenkin ostamatta kun miehen työsopimusta ei enää uusittu. Nyt olemme aloittaneet pari vuotta sitten yrittäjinä ja mies työllistää itsensä erinomaisesti sekä melkein hankkii meidän perheen leivän, mutta silti ei pankista uutta lainaa irtoa kun nimiä pitää olla yhden käden sormien verran ja sellaisilta henkilöiltä nimenomaan joilla on omaisuutta, kun enää ei kelpaa takaajaksi edes sellaiset jotka on vakituisesti työsuhteessa mutta asuu vuokralla. Tai jos joku haluaa pantata talonsa tai maansa tai mökkinsä, ni laina irtoaa. Ihan älytöntä meininkiä! Kyse on kuitenkin enintään 200000 lainasta. Sampopankki ei halunnut meitä edes yksityisasiakkaiksi, saati lainaneuvotteluun, joten olemme kolme vuotta sitten ostamassamme kolmiossa vankeina... Onnea laina neuvotteluun ja aina kannattaa kysyä jos toinen pankki lähtee antamaan jos ensimmäisessä tulee seinä vastaan!
Kesäkuussa saatiin lainaa 190 000e. Osa lainasta ARA:n korkotukilainaa + valtion takaus, ei tarvittu muita takaajia. Ja säästöjä siis ei ollut.
Ensiasunnon ostajina saatiin valtiontakausta ja loput OP takasi itse. On kalliimpaa lainaa, mutta muutakaan vaihtoehtoa ei ollut, kun ei haluttu ketään pyytää takaajiksi.
Miehellä vakituinen työ, itse olen hoitovapaalla ja keikkailen.
sitä kuplaa puhalletaan,kyl jumalauta pankeilla pitäs olla selkärankaa olla antamatta 100 prossan lainoja, väh 30% säästöjä. Voi olla hankala toteuttaa kun kaikki muukin maksaa vitusti. No kertoo sen et hinnat on mielipuoliset ja asuntobisneksessä on monta kusettajaa. Normi tavisneukkukuutiot on joku 3-4000 neliö ja tontit väh 200 tonnia siis pk seudulla. Mutta tiedän et av-palstalla on turha kyseenalaistaa asumisen hintaa, mitä kalliimpaa sen parempi...
Olen tästä nyt pariinkin otteeseen täällä maininnut, että entinen rata, nykyinen finanssivalvonta esitti tuossa maaalis-huhtikuussa sellaisen suosituksen, että 100% lainaa ei enää myönnettäisi kuin poikkeustapauksissa korkeintaan ja suurimmalla osalla pitäisi olla 10% omarahoitus nykyään.
Ruotsissa vastaava ei ole enää edes suositus vaan määräys.
Siten, jos täällä joku kertoo saaneensa, niin kannattaa muistaa, että kyseessä voi olla vanha laina tai sitten ihmisillä on jotain erikoista hyvää syytä saada se laina 100% lainalla. Muista, että jos ette lainaa saa, niin kyse on vain tiukennetuista säännöistä, ei teistä tai maailman epäreiluudesta. Liian tiukalle ei kannata itseään vetää - siitä oli tänään hyvä muistutus Operahissakin.
Asuntolainojen omarahoitusosuutta todellakin on tiukennettu. Tietyt pankit eivät myöskään myönnä lainoja muuttotappioalueille. Tuon omarahoitusosuuden saatte joko säästämällä, lainaamalla yksityiseltä tai ottamalla toiselta lainanmyöntäjältä. Ottakaa omarahoitusosuuden verran lainaa toiselta lainanmyöntäjältä ja siten haette asuntolainanne.
Reilu vuosi sitten saatiin lainaa 230000 Danskesta ilman että tarvitsi laittaa yhtään omaa rahaa. Ostettiin pankin oma garantia-takaus joka maksoi ehkä pari tonnia, sillä ei tullut pieneen mieleenkään että pyydettäisiin esim. kummankaan vanhempia henkilötakaajiksi. Musta se vaan on tosi mautonta.
Molemmilla ihan normitulot, itsellä n. 30k/v ja miehellä 60k/v. Ja itse olin vielä viimeisilläni raskaana.
Meillä ei ollut säästöjä (kuukausi sitten saatu laina), mutta 10% taattiin reaalivakuuksilla eli laitettiin yksi kiinteistö takuudeksi.
Minäkin mietin noita laina-asioita. Mulla on velaton omakotitalo mutta melko suuret rempat pitäisi tehdä. En ole edes vielä selvittäny minkäkokoista rempoalainn voisin saada. Talon verotusarvo on noi 75000€ mutta remppaan menisi arvioikta noin 50000€.
nordeasta.