Koulu tukee kiusaamista!
Poikani oli 2 vuotta kiusaamisen kohteena. Nyt vaihtaa yläkouluun ja sekä kuraattorin kanssa keskustellessa että omassa "toivelapussa" ilmaisi selkeästi, että ei halua samaan luokkaan kiusaajien kanssa (2 kpl). Myös oman open kanssa aiheesta keväällä puhuttu.
Nyt soitin koululle ja kas, toivetta ei ole toteutettu ja poika sekä kiusaajat jatkavat samassa luokassa. Pojan parhaat kaverit on sijoitettu eri luokkaan. Koululta opo totesi, että "täytyy oppia tulemaan toimeen kaikkien kanssa" ja että kiusatulle tekee hyvää nähdä, että tilannetta ei pääse pakoon vain toivomalla!!!
Eli kahden vuoden helvettiä seuraa kolmen vuoden jatko.
Kävin tänään vuokraamassa minulle ja pojalla lähikaupungista kaksion, muutamme sinne ja lapsi pääsee aloittamaan "tyhjältä pöydältä". Mies ja nuoremmat lapset jäävät asumaan kotiin. Jos ei omassa kunnassa haluta tehdä mitään niin sitten on pakko tehdä epätoivoisia ratkaisuja. Todennäköisesti asumme kaupungissa 2-3 pv ja loput matkat tehdään täältä kotoa. Näköjään se on aina kiusattu, joka joutuu muuttamaan.
Kommentit (32)
Julkisen puolen päättäjät kammoavat sitä. Ikävä kyllä siellä virkoihin hakeutuu tosi sairaita ihmisiä jotka yrittää kyykyttää ihmisiä jotka ovat heistä riippuvaisia jollain tapaa.
Silti, olen lapsesi puolesta iloinen että rohkenit vetäää hänet pois kiusaamisen ulottuvilta!
Toivon ap, että jaksat vielä kerran yrittää poikasi puolesta, jotta hän pääsee toiselle luokalle kavereittensa kanssa (jos se on oppiainevalintojen puolesta mahdollista). Koululla ei ole mitään syytä kieltää sitä. Eihän perheenne saa hajota kiusaamisen vuoksi.
Tee oman suunnitelman mukaan ja samalla kuitenkin kerrot pojallesi suusanallisesti, millä tavoin ihmiset oikeasti tulevat keskenään toimeen. Kaikki eivät siihen pysty ja törttöjä tulee joka tapauksessa vastaan. Eri tahojen - päättäjien ja toisetn lasten haukkumisella ei pääse oikeastaan juuri mihinkään. Ja se, ett' puoli Suomea kertoo olevansa kiusattuja, on aika latistavaa.
Kiusaajia on väistämättä aina jossain, tärkeämpää on löytää itselle keinoja selvitä niistä tilanteista. Nyrkit tai rähjääminen on niitä ei-niin-toimivia keinoja. Yhteistyö, keskustelu, usko itseen (tämä on tärkeä)ja muiden hyvään, ääritilanteissa varjelu (joskus se muuttokin) ja aktiivinen ratkaisujen hakeminen ovat niitä parempia keinoja. Ja joskus kyllä valitettavasti ne vastassa olevat urpot ovat niin hölmöjä, ettei niiden kanssa pärjää, vaan pitää mieluummin viisaampana väistää. Varmasti koulu ei tietoisesti tue kiusaamista!!
Tee oman suunnitelman mukaan ja samalla kuitenkin kerrot pojallesi suusanallisesti, millä tavoin ihmiset oikeasti tulevat keskenään toimeen. Kaikki eivät siihen pysty ja törttöjä tulee joka tapauksessa vastaan. Eri tahojen - päättäjien ja toisetn lasten haukkumisella ei pääse oikeastaan juuri mihinkään. Ja se, ett' puoli Suomea kertoo olevansa kiusattuja, on aika latistavaa. Kiusaajia on väistämättä aina jossain, tärkeämpää on löytää itselle keinoja selvitä niistä tilanteista. Nyrkit tai rähjääminen on niitä ei-niin-toimivia keinoja. Yhteistyö, keskustelu, usko itseen (tämä on tärkeä)ja muiden hyvään, ääritilanteissa varjelu (joskus se muuttokin) ja aktiivinen ratkaisujen hakeminen ovat niitä parempia keinoja. Ja joskus kyllä valitettavasti ne vastassa olevat urpot ovat niin hölmöjä, ettei niiden kanssa pärjää, vaan pitää mieluummin viisaampana väistää. Varmasti koulu ei tietoisesti tue kiusaamista!!
se ryhtyisi toimiin kiusaajien kanssa, lastensuojelun tai perheen kanssa yhteistyössä. Mutta näin, että toimien kohteeksi joutuu vain kiusattu, ja syitä kiusaamiselle etsitään hänestä, ei ole todellista kiusaamiseen puuttumista. Kiusaajat jatkavat edelleen toimintaansa, kohde on vain ehkä uusi.
...se ryhtyisi toimiin kiusaajien kanssa, lastensuojelun tai perheen kanssa yhteistyössä. Mutta näin, että toimien kohteeksi joutuu vain kiusattu, ja syitä kiusaamiselle etsitään hänestä, ei ole todellista kiusaamiseen puuttumista. Kiusaajat jatkavat edelleen toimintaansa, kohde on vain ehkä uusi.
[/quote]
ko. asioita usein olen selvitellyt ja monesti ovat puurot ja vellit menneet sekaisin. Toisinaan siella kiusattujen pusseissakaan ei ihan puhtaita jauhoja ole ollut tai ei ainakaan kovin objektiivista nakemysta.
Sinulla on kaikki olennainen tieto kys. tapauksesta?
Näin vaan olen nähnyt käyvän niissä muutamassa koulussa, joissa pari-kolme vuotta sitten työskentelin.
Poikamme luokalla oli aikoinaan kiusaaja, joka hakkasi poikaani välitunneilla mustelmille. Kiusaaja oli päätä isompi, joten puolustautuminen oli lähes mahdotonta.
Puoli vuotta seurasimme touhua, ennenkuin uskalsimme puhua opettajalle kiusaamisesta. Opettaja sanoa tömäytti vain, että niin se vaan on, että meidän vanhempien pitäisi vaan vahvistaa poikaa ja tukea tätä puolustautumaan.
Mutta kuinka?! Kuinka opettaa rauhalliselle ja kiltille pojalle puolustautumaan, kun toinen ei lopeta tönimistä, käsien sitomista ja korvista repimistä, vaikka miten sanoisi vastaan?
Siis PUOLI VUOTTA katselitte kun poikaanne hakattiin!!!!!?? Miksi ette ottaneet asiaa hoitoon heti, rikosilmoitus poliisille sillä tuohan on jo pahoinpitelyä!
ennen sijoitteluja. Onko luokanopettaja varmasti hoitanut asian niin, että yläkoulussa on oikeat tiedot tilanteesta? Ei ihan siltä kuulostanut. Oppilaiden omat "toivelaput" tuskin kovin paljon painavat, varsinkin jos noin isosta koulusta kyse.
Et ole vielä yläkoulun rehtorin kanssa puhunut? Hänhän luokkajaot yleensä tekee, tai apulaisrehtori. Varmaan asiaan voi vielä vaikuttaa, ellei siis ongelmana ole esim. se, että sekä pojallasi että kiusaajilla on sama valinnainen kieli, et-uskonto tai muu ryhmänmuodostukseen oleellisesti vaikuttava asia.
Kiusaaja oli häirikkö. Yritin puuttua asiaan, mutta ainoa vastaus oli, että kai sinä ymmärrät kuinka paha olo kiusaajan äidille tulee jos lapsi huostaan otetaan. Juu kiusaaja kyllä huostaanotettiin myöhemmin. Oma lapseni on odottamassa pakkohoitopaikkaa anoreksian vuoksi=(
Ei koulussa haluta puuttua kiusaamiseen. Opettajat eivät välitä lapsista. Ovat myös unohtaneet miksi ja minkä takia ovat koulussa
Käsittämätöntä, jos seikalla olisi mahdollisuus olla rinnakkaisluokalla. Otaisin yhteyttä rehtoriin ja jos asia ei etene opetusvirastoon.
Ja miten alakoulun kuraattori? Kai nyt hänenkin sanansa jotain painaa?
Pöyristyttävää.
Toivottavasti asiat alkaa sujumaan tämän jälkeen, vaikka on olemassa vaara, että sama jatkuu uudessa koulussa, en tiedä miksi näin on, mutta plajon olen kuullut näin käyneen :(
Minä olin aikoinaan koulukiusattu ja arvaa kahdesti, ketä riepoteltiin koulukuraattorien vastaanotoilla ja syyllistettiin: "mutta kerro, MIKSI sinua kiusataan?". Minulle jäi helvetilliset muistot peuskoulusta, etenkin yläasteelta.
Teet oikean päätöksen, kun muutat pojan kanssa muualle, ymmärrän täysin. Olisipa minulle käynyt aikoinaan samoin...
Äitini ei suostunut edes siihen, että olisin vaihtanut koulua vähän pidemmän matkan päähän (jonne pääsi kätevästi bussilla), vaan oli vakaasti sitä mieltä, että kun "oma" kouluni on niin lähellä, niin minähän kuulun silloin sinne. =P
Onnea pojallesi tulevaa lukuvuotta varten! Hän on varmasti ansainnut koulu- ja opiskelurauhan.
Nimenomaan kiusaajat pitäisi siirtää pois, poikasi saisi jatkaa samalla luokalla. Nuo opon kommentit ovat niin törkeitä, että tekisi mieli pistää opo kiusattavaksi 2 vuodeksi ja kysyä sitten, eikö tule toimeen kaikkien kanssa.
Kiusaamisessahan ei ole kyse siitä, ettei kiusattu tulisi toimeen muiden kanssa, päinvastoin, hän yrittää yleensä viimeiseen asti miellyttää muita, jottei kiusaaminen jatkuisi.
Nyt otat yhteyttä koulutoimen johtajaan ja jos siitä ei ole apua, hankit asialle mahdollisimman paljon julkisuutta. Viet vaikka oikeuteen, sillä noin ei saa toimia! Oletko kuullut KivaKoulu -hankkeesta? Sieltä voisit saada tukea.
Älä ihmeessä jätä asiaa silleen. Pojallasi on oikeus käydä koulua ilman kiusaamista.
Tsemppiä!
t. Ope, joka ei siedä lainkaan kiusaamista
Olin myös minä ja veljeni koko ala-ja yläasteen.
iskut, haukut, vainoamiset oli vaan otettava vastaan. Kukaan ei puuttunut.
Vanhemmat yritti, vaihdettiin koulua veljelleni, jonka kiusaaminen loppui siihen.
Minä jatkoi siinä helvetissä koska en uskaltanut kertoa, kun uhkasivat tappaa.
Liki 10 vuoden syömishäiriö, paniikkihäiriö jäi muistoksi. Henkiset arvet ovat syvät.
Kukaan ei vielä silloinkaan tajunnut kun olin hengenvaarallisen laiha ja lintsailin koulusta.
Eli älä soita koulun rehtorille, vaan opetustoimeen tai vastaavaan, niin ylhäälle kun vaan mahdollista! Ja älä anna asian olla, vaan mene ja taistele että poika pääsee sille toiselle luokalle. HUOM: minusta muutto ei ole ratkaisu!!!
Niin ja vain yksi syy saattaa "perustella" tuon kiusaajien kanssa samalle luokalle joutumisen, jos esim. aloittaa 3.luokalla saksan tmv. vieraan kielen englannin sijasta, niin usein nuo luokat pysyvät samoin myös aläkoulussa.
niin kiusaat koulun opeja, rehtoria ja muuta henkilökuntaa niin kauan, että luokka vaihtuu. Mieluummin vaihtavat pojan luokkaa kuin jaksavat kuunnella sinua koko vuotta.
Sinä olet HYVÄ vanhempi. Siis todella hyvä. Teitä on kohteltu todella törkeästi mutta olet ottanut asiat omiin käsiisi. Radikaaleja ratkaisuja on pakko tehdä joskus jos muu ei auta.
Koita kuitenkin vielä saada näistä muiden jo mainitsemista tahoista jotain tolkkua josko asian voisi vielä muuttaa. Jos ei niin sitten teette juuri niinkuin olet suunnitellut!
Lapsi pääsi eri luokalle yläkouluunsiirryttäessä. Tilanne helpottui jonkin verran. Pois emme olisi kuitenkaan muuttaneet tämän vuoksi. Kaikki muut keinot ensin peliin.
Me koimme aikanaan, että alakoulun rehtori ja opet oli tosi nössöjä asian suhteen: katsotaan... oli heidän vakiolauseensa.
Yläkoulussa kaikki opet tarttui aina heti asiaan. kiusaamista ei sallittu!
puututa asiaan.
Meillä poikaa kiusattiin koko 6 vuotta. Viidennellä sanoi jo, että haluaisi tappaa itsensä kun ei uskalla mennä kouluun.
Opettaja lakaisi rehtorin kanssa asian maton alle ja yritti tehdä minusta hullua ja hysteeristä äitiä.
Yläasteen rehtori puuttui asiaan ja oli aivan kauhuissaan, että tällaista edes sallittiin tapahtuvan.