Kokemuksia oidipaalisesta vaiheesta kun lapsi rakastuu vanhempaansa?
Poikani 3v. haluaa kanssani naimisiin ja on aivan ihastunut minuun. Tiedän että on normaalia mutta välillä se ahdistaa. Sinänsä mitään ongelmia ei ole, esim. erityistä mustasukkaisuutta isää kohtaan. Poika on vain kamalan ihastunut minuun ja silittelee ja pusuttelee ihastuneen oloisesti minua jatkuvasti. Hänelle olen välillä sanonut että mä olen jo isin kanssa naimisissa tms. kun poika puhuu kuinka menee kanssani naimisiin, mutta hän ei tietenkään ymmärrä vaan sanoo vain itsepintaisesti että kyllä hän silti menee minun kanssa naimisiin.
Kestääkö tämä vaihe pitkään? Meillä kestänyt nyt ainakin 8kk, alkoi vähän ennen 3v. synttäreitä. Miten pitää suhtautua? Murskatako pojan unelmat vain annanko vain mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Kertooko tämä vaihe jotain siitä millainen poika on aikuisena? Onko hänestä tulossa erityisen herkkä mies vai voiko yleensä mitään johtopäätöksiä vetää?
Kommentit (8)
ainakin siltä osin että poika haluaa päästä isän paikalla, korvata isänsä, olla hänen vertaisensa. Poika on oivaltanut sukupuolisuutensa ja sen että on vielä pieni ja että hänellä on jo käsitys ja toive tulle isoksi mieheksi, kuten isänsä, jota hän tuossa vaiheessa pitää kaikkivoipaisena. Asiaan kuuluu tietty kilpailu isän paikasta ja suhteessa äitiin asiaa voi kokeilla ja testailla ajatuksissaan ja puheissaan.
Ei tarvitse kieltää, muttei tietysti rohkaistakaan, vaan voi sanoa juuri että on jo isin kanssa naimisissa ja että poika löytää isona jonkun tytön jonka kanssa voi mennä naimisiin. Hyvin voi myös kannustaa avoimesti ihailemaan omaa isäänsä, vaikkei tietysti kaikkivoipaisuuskuvitelmia isän osaltakaan tarvitse erityisesti tukea.
Ja kuuntelin keskustelua takapenkillä.
Pieni tyttö, arviolta 3-vuotias, jutteli äitinsä kanssa.
"Kun olen iso, menen naimisiin isän kanssa."
"Et voi mennä naimisiin isän kanssa."
"Miksi?"
"Koska isä on perheenjäsen."
"Mutta niin sinäkin olet perheenjäsen. Miten sinä sitten menit naimisiin isän kanssa?"
Eihän se 3v voi tietenkään vielä ymmärtää naimisiinmenoa :). Hän haluaisi myös antaa minulle pusut suoraan suulle niin kuin isikin, mutta käännän aina posken ja sanon että vain aikuiset antaa suupusuja. Häntä se vain naurattaa, sanoo sitten aikuisena pussaavansa minua suulle.
ap
Mutta teethän sen lempeästi. Toteat, että olet jo isän kanssa naimisissa. Aikuiset ovat naimisissa aikuisten kanssa ja hän ei ole aikuinen. Hän on kuitenkin poikien sarjassa sinulle valtavan rakas ja aivan ainutlaatuinen sellaisena kuin hän on eikä kukaan voi korvata häntä.
Jos asia jää nyt käsittelemättä, se nousee uudestaan esiin esimurrosiässä. Silloin on jo hankalampaa, kun poika pyrkii pussaamaan sinua suulle eikä malta millään lähteä kavereiden kanssa ulos, kun haluaa vain tuijotella sinua silmiin kotona. Olen nähnyt tällaisen eroperheessä, jossa ero sattui juuri lapsen ollessa oidipaalivaiheessa ja lapselle jäi se käsitys, että hän on puolison veroinen vanhemmalleen. Asia tietenkin unohtui moneksi vuodeksi siinä välissä.
kertaan, kun lapsi sanoi menevänsä naimisiin minun kanssani. Sanoin siihen, että minä olen jo naimisissa isin kanssa ja sinä löydät isona jonkun ihanan oman naisen, kenen kanssa haluat naimisiin. Pian sen jälkeen poika alkoikin kaavailemaan serkkutytöstään sitä vaimoa. :)
Mäkin kuvittelin että tuo vaihe kestää vain hetken, mutta se näyttää vain jatkuvan ja jatkuvan. Näitä naimisiinmeno asioita hän puhuu joka päivä. Onhan se tietty suloistakin kun poika katsoo minua silmät rakkautta tulvillaan. Minulla on kaksi isompaakin poikaa ja heillä tällaista vaihetta ei ollut ja mietinkin että voikohan tämä kestää vielä kauankin?
ap
Käytännössähän se ilmenee tuonikäisen havainnoinnissa vain sitä että asutaan yhdessä ja tykätään toisesta. Turha sitä on ruveta tarkemmin selittelemään vielä tuossa vaiheessa, aiheuttaa vaan mielipahaa, kun "äiti ei halua asua mun kanssa".
kokemuksia?