Minkä ikäisen uimataitoisen lapsen päästät kavereiden kanssa uimaan?
Mereen/järveen? Entä uimahalliin/maauimalaan. Meillä 10-vuotias, jota en vielä päästä. Suurin osa lapseni kavereista pääsee ilman aikuista uimaan, mitä ihmettelen.
Kommentit (18)
kanssa maauimalassa ja rannalla keskenänsä. Nämä kaverit ovat kyllä vähän vanhempia, 10-11v.
Tyttäreni osaa siis ihan oikeasti uida ;) suoritti viikko sitten uimamaisterin merkin.
Mitä kandin suorittamiseen tarvitsee osata?
Minä en ole vielä päästänyt 10 v itsekseen uimaan mihinkään yksikseen, tosin uimahallissa ollaan oltu niin, että minä olen ollut pienemmän kanssa lasten altaassa ja isompi poika on ollut isossa altaassa tai muualla. Mereen/järveen lasken varmaan kavereiden kanssa sitten kun on yläasteella, uimahallia voin miettiä jo ensi kesänä.
Tuon ikäisillä pojilla on välillä sellaista sekoilua kavereiden kanssa ja uhoamista, että mitä vaan voi sattua UIMATAIDOSTA huolimatta. Kyllä kai suurin osa hukkuneista aikuisistakin osaa uida, mutta jostain yllättävästä syystä ovat hukkuneet. Sairaskohtaus, suonenveto jalassa, joku hyppää laiturilta päälle, tms. Ei siihen paljon tarvita.
Itselläni uimataitoinen 9-vuotias, jonka päästän uimahallissa viereiseen altaaseen ollessani pienemmän kanssa toisessa altaassa. Mereen en päästä yksin tai muihinkaan tummiin vesiin.
ja en tosiaan päästä kavereiden kanssa, vaikka tässä lähellä oleva uimapaikka on kolme pienehköä eri syvyistä allasta.
Siellä myös hyppytorni, josta poika hyppii, kun olen itse vahtimassa.
On uimataitoinen, osannut uida kaksi vuotta. Silti pari vuotta saa odottaa.
Lisäyksenä, että lapsi luotettava eikä lähde kaikkiin kouhotuksiin. Onneksi oma 6 v uimari lähtee uimareissuille vielä mielellään vanhempien seurassa, mutta tätä kavereiden kanssa päästämistä mietin jo minäkin.
Vanhempi oppi uimaan alle 5v ja nuorempikin 6v. Ranta, jossa harvoin kaksin/kavereiden kanssa käyvät keskenään, on matala. Luotan omiin lapsiini, ovat aika varovaisia, eivät siis mitään kohmoja.
Toki jos suinkin ehditään, lähdetään mukaan tai joku kavereiden vanhemmista lähtee. Eli harvoin ovat siellä keskenään. Ja usein on joku vieraampi aikuinen paikalla. Tämä on pienen asuinalueen ranta, jossa huolehditaan myös muiden lapsista.
Isompi on käynyt uimahallissa kavereidensa kanssa, nuorempi ei ilman aikuista.
Olen sanonut hänelle, että hän pääsee kaverin kanssa uimahalliin sitten, kun osaa uida yhtä hyvin kuin aikuiset. Käytännössä hänen pitäisi siis uida sujuvasti ison altaan mitta ja hallita sukeltelu ja altaaseen hyppiminen.
Toinen asia on tietenkin se, miten lapseen voi muuten luottaa. Pitää olla riittävästi järkeä päässä.
Itse opin myös 5-vuotiaana uimaan ja vanhemmat päästivät jo ekaluokalla.
Täytyy toki olla myös järkevä lapsi, eikä mikään ADHD, joka hyppii minne vaan ja saattaa teloa itsensä eli ei ikä merkkaa kaikkea tässäkään.
Uimahallin koen turvalliseksi, koska siellä on aina uimavahti sekä muita aikuisia. Järveen tai mereen saa mennä kaverin kanssa vasta yläasteiässä... on tainnut olla jopa 15 v. ennen kuin ovat menneet kavereiden kanssa uimaan keskenään. Toki johtuu siitä, että meillä on oma ranta n. 500 metrin päässä ja käymme siellä eniten uimassa (aikuisten on ollut helppo lähteä mukaan) -C-
Ei tulis mieleenkään. Hän osaa uida, on osannut 6-vuotiaasta, mutta ei vielä niin hyvin, että uskaltaisi yksin päästää.
kannattaisiko jo vähän aiemmin opettaa sitä vastuuta ja järkeä lapsilleen? Toiset muuttavat kotoa pois 16-vuotiaana opiskelemaan mennessä ja sinä hädin tuskin päästäisit yksin uimaan?
Ihme paapojia mammat nykyään. Ei tietenkään pidä päästää 7v. koheloa yksin mereen, mutta pikkuhiljaa voi sitä järkevää käyttäytymistä opettaa ja kasvattaa lapsistaan jotain muuta kuin isokokoisia vauvoja
Uimahallin koen turvalliseksi, koska siellä on aina uimavahti sekä muita aikuisia. Järveen tai mereen saa mennä kaverin kanssa vasta yläasteiässä... on tainnut olla jopa 15 v. ennen kuin ovat menneet kavereiden kanssa uimaan keskenään. Toki johtuu siitä, että meillä on oma ranta n. 500 metrin päässä ja käymme siellä eniten uimassa (aikuisten on ollut helppo lähteä mukaan) -C-
Mutta onko sun tarttenut puuttua lapsen uimiseen?
Minusta se on olennaisempaa kuin että osaako uida 500 metriä yms.
Meillä 7-vuotiaana menty kaverin kanssa uimahalliin..
9- ja 10-vuotiaina uimahalliin ja maauimalaan. Molemmat harrastavat uintia ja tietävät myös uimahallin säännöt. Lähiuimahallissamme on sen verran nipot (hyvä asia) valvojat, että porttikielto uimahalliin napsahtaa heti, jos käytös ei ole uimahalliin sopivaa.
Rannalle en ole päästänyt, mutta se johtuu kyllä sinilevästä eikä uimataidosta.
Olen päästänyt kesällä viidennelle menevän lapsen uimaan järveen kavereiden kanssa. Lapsi on uimataitoinen (ui hyvin sen vaadittavan 200m) ja ranta todella pitkään loiva.
Jos ranta olisi erilainen en ehkä päästäisi, nyt lahden poukama, jonka keskelläkin alle 2m syvyys. Uimahalliin en vielä päästä kavereiden kanssa. Mutta omassa uima-altaassa saa uida kavereiden kanssa (tosin jalat ylttää pohjaan).
Eniten mietityttää lasten keskinäinen pöljäily, mutta meillä lapsi ei pahin menemään mukaan (tullut todistettua koulusta opettajankin puolesta). Sekä lapsella tuntuu pelaavan itsesuojeluvaistokin, ei ole se uhkarohkein (tai miehen sanoin reikäpää) lapsista ja jos tuntee olonsa epävarmaksi ei tee jotain juttua, vaikka kaikki muut kaverit tekisivätkin.