Vesirokkoa vai ei?
Tytöllä on reilu viikko sitten tullut käsivarteen ensimmäinen rakkula ja viikonlopun aikana tuli ranteisiin, reisiin ja käsivarsiin. Viikon aikana tullut myös mahaan ja ranteissa ihan rykelmänä ja tosi pahan näköiset. Ei mitään muita oireita, paitsi kova kutina rakkula-alueilla. Rakkulat ovat kellertäviä,joista puristamalla vuotaa visvaa. Ei siis kirkkaita. Kuivuvat mmutaman päivän aikana keltaisiksi kovettuneeksi visvaksi. Käytiin nyttään eilen terveysasemalla ja sairaanhoitaja diagnosoi vesirokoksi. Nyt meillä oli tuttavaperhe kylässä, joiden lapsilla on ollut vesirokko. Perheen äiti katsoi rakkuloita ja epäili vahvasti, ettei kysymyksessä ole vesirokko. Rakkulat eivät kuulema ole sen näköisiä. Meillä myös muita lapsia, joilla ei ole ollut vesirokkoa ja heillä ei toistaiseksi mitään oireita. Mitä voisi olla?
Kommentit (4)
ontelosyyliäkin tytöllä on ollut, mutta ovat erilaisia. neste on sellaista kuin joskus tulee finnistä puristamisen jlkeen. kellertävää vettä
Meillä on juuri ollut kolmella lapsella vesirokko, ja ei kyllä kuulosta tuolle.
Toisaalta, vesirokossa näppyjä ei kyllä kannata mennä puristelemaan, vaan antaa niiden parantua rauhassa. Kuivuttuaan vesirokkonäpyt muuttuvat tummaksi ruveksi, joka hiljalleen kuivuu kokonaan pois.
Eikä kyllä tuon ajankaan takia kuulosta vesirokolle, normaalistihan siinä tulee joitakin päiviä uusia näppyjä, ja sitten alkaa laantua.
En osaa kyllä sanoa mitä voisivat olla, mutta vesirokolle ei vaan minusta kuulosta. Kannattaisi ehkä käydä lääkärissä..
ja varmistaa asia.Sairaanhoitajakin voinut erehtyä.