Helmpompi monen lapsen kanssa, jos saa apua esim. isovanhemmilta?

Mummo ei jaksa hoitaa ja tädit ei viitsi. Joten meidän tukiverkko on ollut tarha ja tärkeä sellainen.

Esikoisella kehitysvamma ja kuopuksella omat ongelmat. Karkailee helposti.

Joten tarhan avulla olen saanut itse lomaa, mutta mieheni ei.

Onneksi on virikehoitoa saatavilla, se voi olla monen pelastus.

osallistuvat mummot ja papat niin on siinä ainakin meillä tullut rajat vastaan kun edes "kehtaa" lapsia sinne laittaa taas ja taas ja taas! :D



Meillä on neljä lasta ja kaikkia on mummot ja papat mielellään katsonut. Osalla on vähän rajotuksia, kuten isäni ei halua ottaa vahdittavaksi vaippaikästä (ei ole meille omillensakaan koskaan vaippoja vaihtanut) ja äitini taas ei ota yökylään juuri koskaan mutta toisaalta katsoo päivisin muutaman tunnin.

Omat vanhempani ei lämpene koko lauman vahtimiselle kuin että vie muutaman lapsen.



Me ollaan tehty lapsia sillä periaatteella että ne pystytään hoitamaan yksin omalla voimalla.



Jos äitini ei halua vahtia niin ei hänen pidäkään!

Sama koskee miehen vanhempia. Kaikki on alle 60- vuotiaita, työssäkäyviä.



Hoidontarvetta meillä ei paljoa ole ollut, koskenut lähinnä uuden vauvan syntymää.

Varsinkin miehen vanhemmat haluaa lapsia luokseen että saavat rakennettua suhdetta heihin.

Pärjättäisiin toki ilman isovanhempia, mutten lainkaan kiellä, ettei apua heistä olisi. Esimerkiksi eilen hakivat esikoisen leikkimään heille ja pulkkamäkeen, kun kotona on aika tylsää, kun nuorempi lapsi on vasta 2-viikkoa ja tississä enimmäkseen kiinni. Samalla syöttivät lapsen ja palauttivat kera ruokien.

On aikalailla eri asia hoitaa terveitä lapsia kuin sairaita/erityis/allergisia/vammaisia lapsia. Terveet lapset saa yleensä helpommin hoitoon sukulaisille/ystäville/tuttaville kuin lapset, joilla erityistarpeita. Kuitenkin hoitoavun tarve on suurempi, jos lapsella erityisen hoivan ja huolenpidon tarve.

ja jossain vaiheessa oli 3 alle 2,5-vuotiasta

lähimmät isovanhemmat 110 km päässä, auttoivat joskus, jos ehtivät

sitten muuteimmekin ulkomaille ja olemme saaneet pärjätä ilman mitään ulkopuolista apua

hyvin pärjäillään, nyt lapsia on 5

sitä pärjää kun on oikea asenne ja on pakko

osallistuvat aktiivisesti lasten hoitoon. Ei meilläkään ollut turvaverkkoja, kun lapset syntyivät. Ensin esikoinen ja pari vuotta myöhemmin kaksoset. Kahdestaan olemme hoitaneet. Toki silloin pitää ymmärtää ja hyväksyä se, että ne vanhempien kahdenkeskiset menot eivät vain onnistu. Vuorotellen päästimme sitten toisiamme "vapaalle".

eikä ketään.



Pärjäämme mainiosti, eipähän tarvitse valittaa ettei isovanhemmat ja kummit auta, kun heitä ei ole.

alle kouluikäistä, nuorin puoli vuotias. Kukaan ei auta meitä ja välillä on päiviä että ei jaksais, ihan kuin vetäis kivirekeä polviamyöten suossa ja välillä kurkkua myöten suossa! Pakko vain jaksaa!

Anoppi on ollut silloin tällöin - ehkä pari kertaa vuodessa - hoitoapuna, äitini taas ei ole suostunut hoitovastuuseen yksin koskaan. Pari kertaa lapset ovat olleet heillä, kunhan siskoni on mennyt sinne auttamaan myös.



Valtaosin olemme siis selvinneet ihan itse, vaikka meillä on molemmilla vanhemmilla matkustamista vaativat työt. Meille on ollut apuna toimivat naapurisuhteet, eli lapset ovat voineet puolin ja toisin olla iltaisin jokusen tunnin naapurissa jos on ollut vaikka koululla vanhempainilta ja tietysti sitten päin vastoin. Siskoni asuu naapurikaupungissa ja hän on tietysti elämässämme, mutta emme ole häntä varsinaisena lastenhoitajana käyttäneet kuin muutaman yksittäisen kerran, ettei kävisi liian rankaksi ja tuntuisi hyväksikäytöltä.



Koulujen loma-aikoina lapset ovat käyneet paljon erilaisilla liikuntakursseilla ja leireillä tai jälleen ollaan naapurien kanssa vuoroteltu tyyliin pari viikkoa lapset meillä - pari viikkoa heillä.



Aina asiat ovat kuitenkin selvinneet.