ulkomaalainen mies ja sukunimi..

ja mies omansa. Lapset saivat sitten (miehen kotimaan lainsäädännön mukaisen) kaksoisnimen. Eli molempien sukunimet väliviivalla.

tuon miehen nimen mukaan, kun nyt naimisiin mennään niin olis sitten sukunimikin sen mukainen ja olishan se hieman "eksoottisempi" kuin tuo mun oma yleinen nimi..

ap

varsinkin jos oma sukunimeni olis joku tylsän tavallinen Korhonen. Olis sitten koko perheellä sama sukunimi .

otin väliviiva-vaihtoehdon, vaikka melkein päädyin ottamaan pelkästään miehen nimen. ajattelin kuitenkin, että kokeillaan nyt väliviivalla, jos se käy kypsyttämään, niin tarkoitus oli vaihtaa se sitten aikanaan pelkästään miehen nimeksi.

nyt on viis vuotta menny väliviivalla, ja vähän hölmöltä se kyllä tuntuu, harmittaa etten vaan ottanu sitä äijän nimee. vaihdan sen varmaan sitten, kun passi on umpeutumassa...

Kuulosti että naimisiin menon syynä on eksoottisen nimen saanti.



Olen naimisissa tosi eksoottisen miehen kanssa, mutta pidin oman nimeni sillä en jaksa selitellä ja tavata jokaiselle vastaantulijalle elämääni ja nimeäni.



Lapsilla on isänsä sukunimi. Miehen kotimaassa käytän sikäläisen tavan mukaan kaksoisnimeä. Siellä se kuitenkin osoittaa myös etten ole "ihan vain turistina" liikenteessä.

Nyt tuntuu, että sitä saa jatkuvasti selitellä. Siis nimen alkuperää. Olisi varmaan selvempää, jos olis kaksoisnimi, niin jengi tajuais, mistä se toinen nimi tulee =)))

Nimi kuulostaa puhuttuna suomalaisena, mutta jos ihmiset näkevät nimen ensin kirjoitettuna, monet vanhemmat ihmiset ovat tosi arkoja ääntämään sitä ollenkaan.

Sähköpostiosoitetta antaessa saa tietysti aina luetella nimen kirjain kirjaimelta.

Eräs epäkypsä ihminen jopa nimeni perusteella kertoi, että suomen kieleni on kömpelöä... saattaa olla, että näin on, mutta tuossa kyseessä oli työkaverini (suomalainen) kirjoitus, johon minä olin vain lisännyt eteen saatteen ja allekirjoitukseni...

Ja niin, nimen alkuperää on saanut selitellä monet kerrat, mikä joskus vähän kyllästyttää.

Nyt jos saisi valita uudestaan, niin pitäisin oman tylsän sukunimeni ja lapset saisivat saman kuin minä, kait, kun Suomessa asutaan, kun voi valita.

just tuon tyyliset nimet meillä ja minä otin miehen sukunimen. nyt asutaan miehen kotimaassa ja on lapsia ja on kyllä helpompi kun koko perheellä sama sukunimi. riittää että etunimeä saa kaikille tavata vaikka suht kainsainvälinen on sekin, hieman eri tarvalla tosin kirjoitetaan muualla maailmassa.

mutta ei mun sitä ole tarvinnut selitellä. Etunimeni kuitenkin tavis suomalainen, niin kai sen pöljempikin tajuaa, että naimisiin on menty. Tavailla tosin joskus saan.

Oonko mä kamala, jos sanon, että nää Torvinen-Spears ja Järvi-Rodriguez -tyyppiset nimet on aika hirveitä, jotenkin väkiälyttömiä? Nimihän on käyttöön tarkoitettu, eikä mikään brassailukeino. Ja tosiaan, yhdysnimet eivät ole käytössä kovinkaan kivoja, on siis helpompi valita jompi kumpi.

otin miehen sukunimen pelkästään, koska tunsin että kuulostaa typerältä suomalainen nimi + eksoottinen nimi yhdessä. virtanen-

tunnen monta jotka ottaneet miehen nimen, mutta sitten eron jälkeen oman

otin miehen sukunimen pelkästään, koska tunsin että kuulostaa typerältä suomalainen nimi + eksoottinen nimi yhdessä. virtanen-

omasta sukunimestäni valtavan paljon pidänkin en sitä pidä.

Minusta ne ovat tavattoman epäkäytännöllisiä, tai no, ainakin kulttuureissa, joissa ihmisiä puhutellaan sukunimillä ("Guten Morgen Frau Korhola-Überfäustlingshausen"... "Schön Sie wiederzusehen, Herr Virtanen-Huber").

Mutta jos haluaa pitää oman nimensä ja kuitenkin nimellään "kuulua perheeseen", on se varmasti ihan ok vaihtoehto, ja nimien tyylit täysin samantekevät.



Minun piti pitämäni oma nimeni (ruotsinkielinen, helppo Suomessa ja Saksassa), mutta päätin kuitenkin viime tingassa ottaa mieheni nimen (helppo ja lyhyt, tyyliin Schmidt), jotta koko perheellä on sama nimi, tuntui jotenkin helpommalta. Huonoa suomeanikaan ei ole tarvinnut selitellä Suomessa kun on ei-suomalainen nimi:-)

Minulla on tuon kaltainen yhdysnimi, enkä ole kokenut sen käyttöä mitenkään hankalaksi. Jos molemmat nimet ovat hyvin pitkiä ja/tai vaikeita kirjoittaa, ehkä sitten se on hankalampaa.

En "osannut" luopua omasta nimestäni kolmikymppisenä naimisiin mennessä, mutta halusin myös, että nimestäni näkee, että olen naimisissa ja perhellä on yhteinen nimi.

Minusta yhdysnimi on oikein hyvä vaihtoehto.

Siellä jos miehellä ja naisella on sama sukunimi, niin oletetaan että ollaan sisaruksia. Molemmat pitävät oman nimensä ja lapset saavat yhdistelmänimen (ilman väliviivaa), josta yleensä päivittäisessä käytössä on isän sukunimi.

Sellaisia "katsokaa kaikki, olen päässyt naimisiin" -julistuksia.



Pidä oma nimi. Simppeliä.

Miehen nimi on ihan simppeli, mutta suurin osa lausuu sen väärin, nekin jotka varmasti ne englannin sanat osaa oikein lausua, yhdistelmä tuntuu olevan sekoittava asia. En halunnut aina tavat nimeäni.

Tosin jos muutetaan miehen kotimaahan, saattaisin sen viralisestkin vaihtaa. Siellä käytän sujuvasti itsestäni muotoa tyyliin "Sanna Smith", jos ei nyt mitään raha-asioita yms ole kyse, missä passia yms tarvitaan.