viikkoja 26+3
Kertokaa te jotka tiedätte,, neuvolassa multa kysytään onko ollut supistuksia, enkä tosiaan osaa vastata. On toki kaikenlaisia tuntemuksia ja kipujakin mahassa, alhaalla sivulla ylhäällä jokapuolella. Mutta kun en osaa eritellä syitä kivuille. Joskus lapsen liikkuminen aiheuttaa kipua tai painetta, selän puolella on myös välillä särkyä. Silti en osaa sanoa onko supistellut. Miltä ennakoivat supistukset tuntuu ja voiko ne tuntua vain toisella puolella?
Kommentit (14)
on noin paljon, niin mitä väliä vaikka olisikin ollut suoistuksia? Kyllä sä sitten ne oikeat tunnistat aikanaan.
mutta (kipeä) supistus tuntuu menkkakivulta. Yleensä sillä on selkeä alku ja loppu, kesto 30-60 sek. Supistus voi tuntua mahassa tai selässä. Myös jatkuva menkkamainen jomotus on ainakin neuvolan mukaan supistelua.
Lisäksi on kivuttomia harjoitussupistuksia, joissa maha vain kovettuu ja sitä kiristää/puristaa, mutta varsinaista kipua tai särkyä ei tunnu.
Kolmen raskauden kokemuksella sanoisin, että eri puolilla tuntuvat nippailut tai vihlaukset eivät ole supistuksia. Supistukset tuntuvat isommalla alueella, jotenkin kokonaisvaltaisemmin.
Lisäksi ovat varsinaiset synnytyssupistukset, mutta ne ovatkin sitten paljon kivuliaampia.
harjoitussupparit tuntuu sellaisena mahan kovettumisena eikä juuri kípuna. Jos ne on oikeita niin kyllä sä ne sitten erotat.
Ekat avaavat supistukset tuntuu monella ristiselän puolella, mutta niistä kivuista ei voi erehtyä.
niin ennakoivat supistukset tunnistat juuri siitä menkkakivusta.
Synnytyssupistukset ovat samanlaisia, mutta paljon kovempia. Ne nostavat hien pintaan ja pakottavat etsimään lievitystä kipuun. Lisäksi ne tulevat säännöllisesti.
4
tunne lainkaan harjoitussupistuksia, eli näitä kovettumisia. Neuvolassa hoitajan tunnustellessa vatsa hoitajan mukaan kovettuu heti ja hoitaja joutuu odottaa hetken ennenkuin voi jatkaa. Itse en huomaa mitään tapahtuvan. :/
ap
ja minulla on ollut todella lievät menkkakivut, eli vain pientä jomotusta alaselässä.. Ei siis vatsan puolella ollenkaan. ap
tunne lainkaan harjoitussupistuksia, eli näitä kovettumisia. Neuvolassa hoitajan tunnustellessa vatsa hoitajan mukaan kovettuu heti ja hoitaja joutuu odottaa hetken ennenkuin voi jatkaa. Itse en huomaa mitään tapahtuvan. :/ ap
Ja vedetkin meni, mutta en vaan tuntenut supistuksia. vaikka äitipolilla se laita näytti että koko ajan supistelee. Mutta ne ei vaan olleet avaavia eli synnytys jouduttiin lopulta käynnistämään että supistuksiin tuli tehoa.
Jos sulla on kaikki ok ja normaalisti edennyt raskaus niin eihän sillä ole mitään merkitystä. Joillakin harjoitussupparit tuntuu, joillakin ei. Joillakin niitä on, joillakin ei.
Sitten vasta tarttee herätä kun tunnet kunnolla kipua, sitten voi olla tosi kyseessä.
T kolme synnyttänyt
tunne lainkaan harjoitussupistuksia, eli näitä kovettumisia. Neuvolassa hoitajan tunnustellessa vatsa hoitajan mukaan kovettuu heti ja hoitaja joutuu odottaa hetken ennenkuin voi jatkaa. Itse en huomaa mitään tapahtuvan. :/ ap
Ei kai siinä mitään menetä, ettei huomaa harjoitussupistuksia?
ja raskaus edennyt normaalisti. Nyt vaan kun ollaan loppusuoralla niin alkaa miettimään näitä ja kieltämättä toivoisi jo synnytyksen alkavan kun alkaa olla aika tukalat oltavat.
Niinhän kaikki sanoo että ei niitä synnytyssupistuksia voi olla huomaamatta. =)
ap
totta, että ensimmäinen raskaus yleensä menee yli lasketun ajan vai onko se ihan puppua?
Jos otetaan laskuihin siis normaalisti edenneet raskaudet joita ei tarvitse syystä tai toisesta keskeyttää käynnistämällä tai sektioimalla ennen la:ta.
Normaalit raskaudet menee esikoisen kohdalla yliajalle yli 60%:lla. Tällaisen luvun mun TAYS:n synnyttäneiden osastolla töissä oleva kummitäti näytti.
Voi olla tois puoleisesti.
Mulla on kaikista raskauksista erilaiset supistukset, yhdetkään ei ole ollu säännöllisiä.
Mulla oli vielä just ennen synnytykstäkin 10min.väliä supistuksissa.
Ja avaavat supistukset olivat menkkakipuja.
Mulle sanottiin että jos supistukset ei rauhoitu kun makaa 10min sohvalla/sängyllä niin ne on synnytys supistuksia.
Samanlaisuus on ollu kaikissa tuo menkkajomotus.
Nyt on vielä edessä yksi synnyts ja en vieläkään tiedä milloin lähteä sairaalaan. Varsinkin kun kaikki synnytykset on kestäneet alle 5 tuntia.