voiko sikainfluenssasta selvitä niin ettei ole lähes henkihieverissä
Kommentit (13)
Valtaosa selviää suht vähällä sikainfluenssasta. Siinähän yleensä aikuisilla on kuumettakin vain noin 38 astetta, osalla ei kuumetta nouse edes lainkaan.
Meillä 9-vuotias oli 38 asteen kuumeessa kolme päivää, väsynyt ja iltalämpöinen vielä kolme päivää sen päälle. Alkoi kovalla päänsäryllä, kuume nousi puolessa tunnissa - ei edeltäviä flunssaoireita. Oksenteli kahtena ekana päivänä.
Minulle tauti ei nostanut kuin niukin naukin yli 37 astetta. Päänsärkyä ja voimaton olo monta päivää. That's all.
Joku kuolee, joku joutuu teholle joku seurantaa sairaalaan, osa potee kotona, osa saa hyvin lievät oireet osa ei edes huomaa sairastaneensa
Valtaosa selviää suht vähällä sikainfluenssasta. Siinähän yleensä aikuisilla on kuumettakin vain noin 38 astetta, osalla ei kuumetta nouse edes lainkaan.
Meillä 9-vuotias oli 38 asteen kuumeessa kolme päivää, väsynyt ja iltalämpöinen vielä kolme päivää sen päälle. Alkoi kovalla päänsäryllä, kuume nousi puolessa tunnissa - ei edeltäviä flunssaoireita. Oksenteli kahtena ekana päivänä.
Minulle tauti ei nostanut kuin niukin naukin yli 37 astetta. Päänsärkyä ja voimaton olo monta päivää. That's all.
Etkö sä luopio ottanut rokotetta? Kauhea hysteerikko, foliohattu, salaliittoteoreetikko! Miten sä kehtaat? Sun takia meidän Nico-Petteri ja Biryo-Ciccioliina saattavat kuolla sikainfluenssaan rokotteesta huolimatta kun SÄ levität sitä tautia! Susta pitäis tehdä ilmianto sossuun.
Kaikki mun tuntemat ihmiset, jotka ei ottaneet rokotetta, sairastuivat ja joutuivat joko teholle tai yksi jopa kuoli. Että kauhea tauti on, ainoastaan rokote voi suojata varmalta kuolemalta!
Joku haluaa taas provosoida ja lietsoa hiukan lisää tätä ihmeellistä hysteriaa..
Mieheni sairasti sikainfluenssan, edelleen on sairaslomalla huomisen päivän (ainakin). Eipä tuo tauti perusterveessä aikuisessa, jolla yleensäkin todella vahva puolustuskyky tauteja vastaan, juuri mitään tehnyt. Ihan yksin se mökillä selvisi, ei tarvinut juoman kantajaa tai pepun pesijää ;)
Mies tosiaan lähti heti taudin saatuaan mökille odottelemaan varmennusta taudista, koska perheessä on yksi riskiryhmäläinen ja yksi pieni vauva. Emme siis halunneet tartuntaa muihin perheenjäseniin.
Mitäs tuo mies nyt kuvaili.. Korkea kuume, kamala lihaskipu ja melkoinen päänsärky. Eikä oikeastaan muuta. Ihan perusinfluenssan kaltainen. Mutta ei todellakaan ollut "henkihieverissä". Lähellekään :)
Valtaosa selviää suht vähällä sikainfluenssasta. Siinähän yleensä aikuisilla on kuumettakin vain noin 38 astetta, osalla ei kuumetta nouse edes lainkaan. Meillä 9-vuotias oli 38 asteen kuumeessa kolme päivää, väsynyt ja iltalämpöinen vielä kolme päivää sen päälle. Alkoi kovalla päänsäryllä, kuume nousi puolessa tunnissa - ei edeltäviä flunssaoireita. Oksenteli kahtena ekana päivänä. Minulle tauti ei nostanut kuin niukin naukin yli 37 astetta. Päänsärkyä ja voimaton olo monta päivää. That's all.
Etkö sä luopio ottanut rokotetta? Kauhea hysteerikko, foliohattu, salaliittoteoreetikko! Miten sä kehtaat? Sun takia meidän Nico-Petteri ja Biryo-Ciccioliina saattavat kuolla sikainfluenssaan rokotteesta huolimatta kun SÄ levität sitä tautia! Susta pitäis tehdä ilmianto sossuun.
Heh juu. Mutta hulluinta on, että mä astmani takia OTIN rokotteen - ehti vaan tuo lapsi saada tartunnan sitä ennen ja lunssa ähkäs päälle samana päivänä kun olin käynyt rokotettavana... Huonoa tuuria siis.

mutta kun mä en ole saanut mitään rokotetta niin varmaan kuolen siihen
Mieheni sairasti sikainfluenssan,Mies tosiaan lähti heti taudin saatuaan mökille odottelemaan varmennusta taudista, koska perheessä on yksi riskiryhmäläinen ja yksi pieni vauva. Emme siis halunneet tartuntaa muihin perheenjäseniin.
Luuletko ihan aikuisten oikeasti, että influenssa tarttuu vasta siinä kohtaa kun joku lääkäri sanoo taikasanat: "kyllä tämä taitaa influenssaa olla".
Anteeksi vaan, että romahdutan sun erittäin optimistisen maailmankuvan virusten osalta, mutta kyllä se on valitettavasti niin että tauti on tarttunut jo vuorokauden aiemmin kuin ensimmäiset oireet ilmenivät.
Voimahali.
Mistä tiedätte, että joku päänsärky ja nippanappa 37 asteen kuume on sikaa?
Ja varma diagnoosi ei sitten ole se, että lääkäri sanoi, että taitaapa sikainfluenssaa olla, kun oireet täsmää ja sitä on nyt liikkeellä...
lapsia ole testattu- oireet täsmää ja olen 99% varma tartunnasta, kuten myös heitä tutkinut lääkäri. Lapset ovat siarastaneet paljon, mutta se, kuinka tauti iski yhden päivän "lämmittelyn" jjälkeen keuhkoihin- en ole koskaan nähny vastaavaa. Kyllä sen huomasi oikein selvästi ilman testiäkin
possunuhan jälkeen. 3:lla on ollut ihan kamala tauti ja yskä on järkyttävä edelleen, jokainen heistä sai jälkitaudin ja saikkua oli yht. 2 viikkoa.
2 taas selvinny vähemmällä, viikon sairaslomalla ja kuumetta "vain" 39.
oli kuumeinen kolme päivää, eikä tauti ollut ollenkaan paha. Vaikeinta on ollut puolivointisuus vielä viikko kuumeilun jälkeen. Yleinen huono olo, mikä ei kyllä ole estänyt leikkiä.
Minäkinsain sen. Omituisia oireita, mutta ei lainkaan kuumetta. Myös miehellä on ollut paljon omituisia oireita. Joka ilta olemme varmoja, että huomenna ei ole töihin lähtijöiksi, mutta niin vaan on aamulla parempi olo.
Meitä ei ole testattu, mutta mikä muukaan tauti se voi olla, kun poika yskii suoraan minun suuhuni enkä itse ole käynyt missään kodin ulkopuolella, kun olen hoitanut sairasta lasta.