Lue keskustelun säännöt.
En pidä miehestäni. Miksi eroaminen tuntuu silti niin vaikealta?
30.10.2009 |
Olen jotenkin laiska enkä saa aikaiseksi erota. En ole koskaan erityisesti tykännyt miehestäni, mutta olen ajatellut että "tämä on nyt tätä". Nyt kuitenkin alkaa tuntua, etten jaksaisi enää leikkiä kotia. Miksi eroaminen tuntuu niin ylivoimaisen vaikealta?
En ole saanut miehen kautta uusia ystäviä, en tule toimeen miehen vanhempien kanssa. Meillä on täysin eri kiinnostuksenkohteet eikä mies ole mielestäni fyysisesti viehättävä.
Antakaa toivoa, sanokaa edes joku asia miksi pysyisimme yhdessä. Älkääkä sanoko "lapset", tuohan on ihan hirveä taakka lapsille, että vanhemmat pilaa elämänsä heidän takiaan.
P.S. Miehen mielestä suhteessamme ei ole mitään vikaa
Kommentit (13)
En ole koskaan erityisesti tykännyt miehestäni, mutta olen ajatellut että "tämä on nyt tätä".
jos et edes tutustuessanne tykännyt hänestä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
itse olen juuri paperit jättänyt ja niin kauan kun se omassa päässä ei ollut selvä niin se tuntui vaikealla.
Mutta sit on lopulta tosi helppoa ja nyt ihmettelen mikä siinä oli vaikeeta
Tuollaisisa kausia tulee ja menee, voi kestää 5 vuottakin joten jäitä hattuun
pitänytkään (miksi olette edes yhdessä?) olet varmaan ihminen joka pelkää yksinoloa ja eron tuomaa muutosta? Oliko mies pohjattoman ihastunut sinuun aluksi? Sillon voin kuvitella että rupeaa suhteeseen ihan vain koska toisen huomio imartelee.
parisuhdeterapiassa tai parisuhde leirillä.
Siellä aukeemonet solmut ja yleensä molemmille tulee aika moisa ahaa elämyksiä.
Sen jälkeen vasta kanattaa tehdä lopullinen päätös puoleen jos toiseenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
koska joillekin yksinolo on hirveämpää kuin 'huonon' miehen kanssa oleminen. Vastuunottaminen jää täysin sun harteille, pelottavaahan se on, mutta riski on otettava, hyvin siinä lopulta varmasti käy!
Olimme tavatessamme nuoria (20), minulla oli ollut vaihtuvia miessuhteita ja tuntui että haluaisin jotain muuta. Mieheni halusi sitoutua. Olen myös vähän "päsmäröivä" luonne, eli ihastuneen miehen myötäily imarteli.
Nyt tuntuu että olen ihan kyllästynyt siihen myötäilyyn. Joudun kantamaan henkisesti lähes kaiken vastuun suhteessa. En jaksa enää antaa miehelle vastakaikua, vaan suhde on sitä että minä komennan ja mies tekee. Kuulostaa aika kamalalta näin kirjoitettuna. Huomaan miehestäkin, että hänkään ei oikein jaksaisi, mutta ei suostu myöntämään että suhteessa olisi mitään pielessä.
Olemme käyneet lukuisia keskusteluja, joissa olen tuonut ilmi erilaisuutemme ja epäilyni siitä, ettei suhteemme toimi, mutta mies ei jotenkin kuuntele. Ei hyväksy totuutta? En tiedä mitä terapia auttaisi, koska koen että olen vääränlainen ja minun pitäisi muuttua toiseksi ihmiseksi, että suhde toimisi.
pitänytkään (miksi olette edes yhdessä?) olet varmaan ihminen joka pelkää yksinoloa ja eron tuomaa muutosta? Oliko mies pohjattoman ihastunut sinuun aluksi? Sillon voin kuvitella että rupeaa suhteeseen ihan vain koska toisen huomio imartelee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on täynnä, ei tulee mieleen "jaksaako" erota. Sitä vain pakkaa tavaransa ja lähtee, kun muuta vaihtoehtoa ei ole. Eli ei teidän kannata ehkä pohtia eroa.
ei ollut ikinä mikään unelma. Olen saanut äidiltä käsityksen, että hänellä olisi nuorempana ollut parempiakin ottajia, mutta jostain syystä niistä ei tullut mitään. Välit omaan isääni ovat aina olleet vähän etäiset, välillä suorastaan huonot. Tuntuu että äitinikin pitää isääni jotenkin yksinkertaisena, ja puhuu tästä vähätellen. En haluaisi antaa lapsilleni vastaavaa kokemusta vanhempien suhteesta.
Eli tein miten tahansa, olen se "pahis". Se tässä ottaakin päähän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mieskin pelkää, eikä siksi uskalla ottaa eroa, vaikka tiedän että oikeesti haluais eikä rakasta mua enää:(
oon yrittänyt nyt 2 vuotta saada sitä lähtemään, mutta kun tää on ainut kerta sen elämässä kun se joutuis itse ottamaan vastuun tekemisistään, niin eihän se uskalla...
en pysty "taikomaan" itseäni pitämään miehestä. Siis vaikka en haluaisi satuttaa toista, satutan silti. Ja tiedän myös, että satuttaminen jatkuu niin kauan kuin suhdekin. Tasaisin väliajoin mittani täyttyy ja aloitan riidan, koska haluan puhua tilanteesta ja riidaksi se menee, koska mies ei halua puhua.
Voiko tasapuolista suhdetta muuten olla olemassakaan? Ehkä minun kuuluukin sitten olla yh?
mieskin pelkää, eikä siksi uskalla ottaa eroa, vaikka tiedän että oikeesti haluais eikä rakasta mua enää:(
oon yrittänyt nyt 2 vuotta saada sitä lähtemään, mutta kun tää on ainut kerta sen elämässä kun se joutuis itse ottamaan vastuun tekemisistään, niin eihän se uskalla...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tarkoituksena olekaan muuttaa sua tai miestäsi toisenlaiseksi. Voitte siellä miettiä, onko suhteella tulevaisuutta vai onko parempi erota. Usein terapia tai neuvonta auttaa selkiyttämään ajatuksia ja toiveita. Ja voithan mennä yksinkin, jos kaipaat ensin omien ajatustesi selkiyttämistä. Suosittelen, ainakaan siinä ei voi mitään hävitä!
...on oikeasti päättänyt erota.
Aika ei vielä ole sulla kypsä päätökseen.