:Mitä voi laittaa kuivausrumpuun huoletta vaikka pesuohje sanoo toisin?
Aika harvan vaatteen meillä saisi ohjeen mukaan rumpuun laittaa, ja tarve olisi rummutella muutakin kuin lakanoita ja pyhkeitä. Kertokaa vinkkinne :)
Kommentit (4)
ne eivät ole kärsineet ihmeemmin kuivurista.
Samoin olen laittanut kaikki puuvillaiset lakanat ja pyyhkeet kuivuriin, vaikka joissakin on merkintä ettei rumpukuivausta.
Mitään vaatteita en halua laittaa kuivuriin. Kaikki kutistuvat enemmin tai vähemmin. En edes niiytä, missä on kuivurin salliva merkki. Kuivuri nimittäin myös kuluttaa vaatteita normaalia enemmän.
ekan kuivuri kerran jälkeen että on kutistunut. Mutta kun jo pari kertaa käyttää kuivuria niin sitten kyllä huomaa että vaate on selkeästi kutistunut.
Minä en ole huomannut, että vaatteet olisivat sen kutistuneimpia kuin ennekään. Minulla on ollut kuivuri vasta 3 vuotta ja minusta ne vaatteet kutistuvat pesuoperaatiossa aivan samalla lailla kuin viimeisimmän 20 vuoden aikanakin, kun olen pyykkiä itse pessyt.
Vaatteiden kulumisesta en välitä. Pakkohan niiden on kulua, kun sitä nukkaa jää niin paljon. Mutta kyllä minä ainakin haluan uutta vaatetta aika ajoin, eli en ole ehtinyt huomata tässä parissa vuodessa mitään ekstrakulumista.
En tiedä, olenko sitten tavallista suurpiirteisempi vai mitä...
En kuitenkaan ulkoiluvaatteita enkä sellaista omaa vaatetta, joka ei saa kutistua edes milliä.
Olen onnistunut kutistutttamaan pipot ja villasukat kuivurissa, mutta en oikeastaan mitään muuta.
Minulla on Mielen kuivuri ja enkä koskaan ohjelmoi sitä "täysin kuivaksi" (kaksi plussaa), vaan yhtä pykälää alemmaksi (yksi plussa). Lisäksi käytän aina alempaa lämpötilaa.