Lue keskustelun säännöt.
Ihan vain tiedoksi
10.10.2009 |
Jos ei noita 2 lastani olisi niin olisin jo kuollut.
Heidän vuokseen yritän jaksaa rämpiä elämässä eteenpäin, ainakin vielä 10v kunnes alkavat olla aikuisia.
Kaikki on niin totaalisen paskaa ja ikävä kyllä se vaikuttaa jo siihenkin millainen äiti olen, siinä mielessä olisikin ehkä parempi kuolla jo nyt.
Olen päivittäin vihainen jostakin, hermostunut ja totaalisen väsynyt. Unimäärä ei auta vaikka nukkuisin miten, liekö sitten masennustakin.
Ikää on 33v ja edelleen pätkätöissä, mies polkenut ihan lyttyyn matalapalkka-alani vuoksi ja kun en kouluttautunut "paremmin" jo ennen lapsia, parisuhde on ihan pakkasella ja ollut vuosia. En jaksais enää.
Ulos pääsyäkään en näe paitsi tuo kuolema.
Eron sattuessa lapset pitäisi jättää miehelle kun tämä kotimme on oma ja lasten kaverit vieressä ja koulu ja päiväkoti.
Muuttaisin yksin jonnekin ties minne johonkin kurppaiseen yksiöön jonka vuokraan menisi silti suuri osa palkastani.
Väsyttää. En jaksa. Sukulaisista ja heidän avuistaan turha puhua, heitä ei ole apuna koskaan ollutkaan.
Pitäis vaan kuolla pois. Sais lapsen jaksavamman ja ei niin hermon äitipuolen ja mies pääsis vapaille markkinoille etsimään paremmin palkattua vaimoa jolla vakityö eikä jokakesäinen työttömyysjakso pahentaisi ennestään tiukahkoa taloutta.
Kommentit (4)
älä anna hänen pilata elämääsi mollaamisellasi
voimia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos se nyt mitään lohduttaa, niin yritä ajatella, että meitä on muitakin. Täällä jossain..
googlaa "masennuksen oireet", masennus tms. Olet henkisesti aina heikoissa kantimissa. Masennuksia on monenlaisia, omanarvontunto puuttuu. yksi paha oire on kun ei välitä itsestään, eikä välittäisi vaikka kuolisi.
Yksi oire on, että vaikka kuka sanoisi, että sinulla on parempi tulevaisuus edessäsi, et usko. Vaikka näin oikeasti on, ihan varmasti! Sinun ei nyt tarvitse uskoa sitä, mutta niin vain on. Tiedä se.
Olen itsekin pohjalla käynyt, ajattelin mm, että jos kuolen, ei siitä olisi muille haittaa.
TARVITSET APUA. SAAT SITÄ. Pyydä mieheltäsi apua. Sen verran ota itseäsi niskasta kiinni, että ota yhteyttä mielenterveyspalveluihin. Vaadi päästä. Tod.näk. määräävät mielialalääkettä. PAri vkoa voi mennä huonosti (sivuvaikutuksena mm. ahdistusta), lääkkeet vaikuttaa todella pikkuhiljaa, mutta SINÄ SELVIÄT.
Sinun elämäsi on arvokas, sinun ainutkertainen elämä. Sinun täytyy puhua ongelmastasi lähimmäisillesi.
Voimia! Paljastan, että tulee vielä päivä, että olet onnellinen, et sitä ehkä usko, mutta niin on.
oloni on tosiaan kuin roskalla, ei minulla ole paljoakaan väliä. Mies tietää tasan tarkkkaan olotilani, tuputtaa lääkitystä etc mutta ei ne lääkkeetkään vie pois tätä tunnetta.
Tunnetta siitä etten merkitse mitään vaikkapa miehelleni. Varmasti merkitsen, mutta hänen sanansa ovat olleet välillä niin pahoja että en voi niitä unohtaa. Olen luuseripaska.
En ole edes hyvä äiti, saan kuulla siitäkin säännöllisesti varsinkin tuolta 8v esikoiselta.
Ymmärrän että ne on "vain" äkäisen tai suuttuneen lapsen sanoja, mutta tässä olossani osuvat arkaan paikkaan. Kai sillekin pitäisi vain antaa kaikki periksi ja kaikki mitä haluaa.
Voi mitä antaisin siitä tunteesta että oma aviopuoliso (tai kuka vain edes joskus) haluaisi minua ja kehuisi, sanoisi jotakin kaunista, huomioisi tai olisi romanttinen.
Paha olla.
Ap