10-v sanoo joo, joo, joo, joo, joo, sata kertaa päivässä
mutta ei tee kuitenkaan mitään. Kun käsketään syömään, lapsi sanoo "joo" ja jatkaa hommiaan niinkuin ennenkin. kun käsketään hammaspesulle, lapsi sanoo "joo", ja jatkaa sitä mitä on ollut tekemässä. Joka asian kanssa nykyään sama juttu. Joo joo joo ja joo. Mikä tuohon auttaa? Sitten kun oikeasti hermostun ja suutun ja sanon että NYT hammaspesulle, lapsi toteaa vain että joo.
Kommentit (4)
että otetta pitää terävöittää. Tuo on lapsen tapa oirehtia, kun vanhemmat eivät ota kasvattamisen vastuuta. Tuttua meillekin, mutta vähenemään päin.
enää tiukemmaksi en voi ryhtyä. Lapsi on vain niin yltiörauhallinen ettei näe syytä kiirehtiä missään asiassa. Onko kenelläkään vinkkejä, miten käytännössä voisin saada asiat hoitumaan? Siihen en lähde, että kantaisin hänet ruokapöytään tai pesisin hänen hampaansa. On vaikea keksiä mitään rangaistuksiakaan, koska hänellä ei ole mitään etuisuuksia mistä voisi karsia. Ei ole karkkipäivää tms.
ap
ovat lapset tavalla tai toisella oppineet huomaamaan, että hommat eivät suju tai että jotain jää saamatta tai kokematt, jos ei hommia hoida ajoissa, siinä kohtaa kun ne pitäisi tehdä.
Perusesimerkkinä olisi juuri tuo karkkipäivä ja sen peruminen. Vastaavia pikkujuttuja on paljon ja osa on ihan jokapäiväisi eteentulevia asioita.
Jotenkin lapselle pitää vaan konkretisoida se, että tekemättä jättäminen heijastuu vuorokaudessa aikaan saatuun työpanokseen. Illalla jää ehkä sarja katsomatta tai jotain vastaavaa. Ei se helppoa ole myönnän.
Kaveri ei pääse yöksi esim. Minä ainakin koitan kiinnittää huomiota hyvin menneeseen päivään ja kannustaa ja kiittään aktiivisesta tekemisestä.
Lapsen puolesta ei mielestäni juuri koskaan saa mennä tekemään niitä asioita. Se opettaa ne vain vedättämään, se on mielestäni pahinta mitä voit tehdä. Lapset tarvitsevat porkkanaa ja keppiä.
Meillä esim tarjottiin aamupalaa, joka jäi syömättä seuraavan kerran iltapäivällä. Eli asenteella, että joko syöt nyt tai sitten kun seuraavan kerran syödään, mutta välissä ei kaapilla käydä. Meidän lapsille se tuntui tehokkaalta keinolta. Muutaman kerran söivät jääkaapissa 6 tuntia ollutta puuroa.
2
ovat lapset tavalla tai toisella oppineet huomaamaan, että hommat eivät suju tai että jotain jää saamatta tai kokematt, jos ei hommia hoida ajoissa, siinä kohtaa kun ne pitäisi tehdä. Perusesimerkkinä olisi juuri tuo karkkipäivä ja sen peruminen. Vastaavia pikkujuttuja on paljon ja osa on ihan jokapäiväisi eteentulevia asioita. Jotenkin lapselle pitää vaan konkretisoida se, että tekemättä jättäminen heijastuu vuorokaudessa aikaan saatuun työpanokseen. Illalla jää ehkä sarja katsomatta tai jotain vastaavaa. Ei se helppoa ole myönnän. Kaveri ei pääse yöksi esim. Minä ainakin koitan kiinnittää huomiota hyvin menneeseen päivään ja kannustaa ja kiittään aktiivisesta tekemisestä. Lapsen puolesta ei mielestäni juuri koskaan saa mennä tekemään niitä asioita. Se opettaa ne vain vedättämään, se on mielestäni pahinta mitä voit tehdä. Lapset tarvitsevat porkkanaa ja keppiä. Meillä esim tarjottiin aamupalaa, joka jäi syömättä seuraavan kerran iltapäivällä. Eli asenteella, että joko syöt nyt tai sitten kun seuraavan kerran syödään, mutta välissä ei kaapilla käydä. Meidän lapsille se tuntui tehokkaalta keinolta. Muutaman kerran söivät jääkaapissa 6 tuntia ollutta puuroa. 2
ja hän ei harmistu mistään. Esim jos rangaistukseksi kieltäisin ettei kaveri saa tulla tänne, lapsi ottaa sen aivan lunkisti ja keksii muuta tekemistä. Sama teeveen katselun kanssa. Ei hän harmistu vähääkään jos kiellän katsomasta jotain ohjelmaa.
ap
että otetta pitää terävöittää.
Tuo on lapsen tapa oirehtia, kun vanhemmat eivät ota kasvattamisen vastuuta. Tuttua meillekin, mutta vähenemään päin.