Tajusin vasta nyt, miten tyhmä todella olen : (
Ikää on 40v ja kun katselen näitä koulujen tutkintoja, tajuan etten saisi niitä mitenkään läpi nykyään. Kun melkein joka tutkinnossa on suullinen kielikoe englannista ja kaiken maailman näytöt.
Ennen oli toista, kun suoritti koulun ja selvitti kokeet, sai paperit.
En vaan millään tajua englantia, vaikka sanat opettelisin ulkoa, en osaa niitä ääntää tai muita ylimääräisiä sanoja lauseen oikeaan kohtaan lisätä, kuten in, the, to... Jäin jälkeen jo ala-asteella.
Mulla on varmaan joku aivovamma :(
Kommentit (4)
työväenopistoon mars ap kielikurssille- sisu palkitaan
t. akateeminen
lähinnä kielten opiskelussa. Englanti nimenomaan on hankalaa lukihäiriöiselle, suomen kieli ei niinkään. Tyhmyydestä ei ole kyse. Lukihäiriöisen aivot toimivat eri tavalla, ja joidenkin tutkimusten mukaan lukihäiriöisiä on suhteessa paljon esimerkiksi taiteessa ja liike-elämässä menestyneiden joukossa verrattuna taviksiin.
Silti tuntuu että nykyään on paljon vaativampaa. On tosiaan kaiken maailman päättötyöt ja näytöt. En varmaan enää saisi ainakaan luokan parasta todistusta, hyvä jos pääsis edes läpi!
kyllä sinäkin, jos vain sinulla on oikea asenne opettelemiseen. Mieti, että sinäkin pystyt!
Jos sinulla tai lapsilla on ala-asteen enkunkirjoja, aloita niistä. Vähitellen tuo kieli karttuu. Opiskeleminen vanhempana on kivaa, kun se ei ole niin pakollista ja saa mennä omaan tahtiin.