Vierailija kirjoitti:

Hyvä kysymys. Äitini menettäneenä sanoisin, että kyllä voi puhua. Tottakai sille vanhempansa menettäneelle voi tulla vähän haikea olo, jos joku kertoo hyvästä ja rakastavasta äidistä/isästä, jos itsellä ei sellaista enää ole. Oman vanhemman kuolema ei kuitenkaan ole sen toisen vika.



Se mitä itse en kestä on se kun joku valittaa, kun äiti taas soittaa ja hössöttää (jotain "turhanpäiväistä" huolehtimista, että onhan kaikki hyvin). Silloin tekisi mieli raivota, että ole onnellinen, että sulla on ensinnäkin äiti elossa ja vieläpä välittää susta. Eli vastauksena kysymykseesi: saa puhua äidistä, saa kehua ja saa valittaakin, jos äiti oikeasti on hankala. Älä kuitenkaan valita "turhaan" hössöttävästä äidistä, kun vieressä se toinen antaisi melkein mitä vain, jotta saisi vielä kokea kun joku välittää niin paljon, että jaksaa hössöttää.

Kuka sen sitten määrittelee mistä saa ja mistä ei saa valittaa?

Isäni kuoli kun olin lapsi, enkä ole koskaan ajatellut että muiden pitäisi mitenkään erityisesti olla onnellisia siitä että heillä on vielä isät olemassa ja kyselevät ja varmistelevat soittelemalla ja viestein että missä mennään.