Olen tietysti onnellinen, että olen olemassa, mutta suhteet vanhempiin sisaruksiin jäävät pakostakin etäisiksi. Minulla on kaksi noin 20 vuotta vanhempaa sisarusta ja tuntuu, että meillä ei ole mitään yhteistä kuin vanhemmat. He menevät koko ajan samassa vaiheessa elämäänsä, minä tulen 20 vuotta myöhässä. Ei meillä oikein ole muuta puhuttavaa kuin kuulumisten vaihtamiset. Vanhemmat sisarukset sen sijaan mökkeilevät ja matkustelevat yhdessä perheidensä kanssa (korona-aikana jäänyt tietysti väliin). Älkää ymmärtäkö väärin, emme ole riidoissa, mutta minulla parikymppisellä ei ole mitään yhteistä nelikymppisten ruuhkavuosissa elävien kanssa. Toisen 20 vuotta eteenpäin ja sisaret ovat jäämässä eläkkeelle ja minä ruuhkavuosissa.
Siis miten tilanteesi eroaa esim yksilapsisen perheen tilanteesta? Eikä kaikki ole sisartensa kanssa tekemisissä muutenkaan vaikka olsivat saman ikäisiäkin.
Se eroaa siten, että niillä ainokaisilla ei ole sisaruksia. Minulla on, mutta jään kaikesta syrjään. Kiva katsella somesta kuvia, kun sisarukset ovat perheineen vaikkapa Kreikassa yhteisellä matkalla. No, eipä minulla opiskelijana olisi varaakaan.
Kuulostat kateelliselta ja mustasukkaiselta sisaruksiasi kohtaan.
Kadehdit heidän mökki-/ulkomaanreissuja yhdessä.
Miltäköhän heistä tai vanhemmistasi tuntuu moinen ajattelu?
Asennoitua voi niin eri lailla. Jos hakemalla haet negatiivista teidän suhteista et näe positiivisia asioita.
Te nyt olette eri-ikäisiä ja he ilmeisesti työelämässä ja sinä opiskelet.
Yritä itse lähentyä ja ei sinulle oikestaan kuulu milloin vanhempasi ovat teidät lapset tehneet.

On niitä paljon vakavampiakin asioita
perheissä.