Kun eri sivilisaatioita on aikoinaan rakennettu, niin kyllä sitä kuulkaa valkoisetkin on joutuneet ihan samoista savimajoista lähtemään liikkeelle ja rakentaneet sitten itselleen vauraat ja suhteellisen turvalliset valtiot joissa elää. Toki orjatyötä on käytetty hyväksi jossain kohti, mutta sitä on tehnyt jokainen kansa ja valkoiset ovat sen kuitenkin lopettaneet, kun taas Afrikassa sitä on tälläkin hetkellä.
Nyt sitten on vähän kummallista että tullaan näihin valkoisten rakentamiin paikkoihin muualta vinkumaan, että epistä ja kaikille muille pitäisi käteen antaa sama mitä meillä on tuhansia vuosia rakennettu. Täällä on niin hirveän kauheaa fasismia ja rasismia, mutta ei täällä mikään pakko ole olla. Menköön sinne ihaniin alkuperäismaihinsa, jos siellä on kaikki paremmin.
Luuletko sinä tosiaan että kolonialismi on loppunut? Tällä hetkellä Afrikan luonnonrikkauksia vie kolonialismin jälkimainingeissa suuryhtiöt. Luuletko todella että esim USA on valkoisten rakentama? Ei se ole. Se on kaikkien rakentama ja alunperin natiivien oma maa, jonne valkoisia ei ollut edes kutsuttu.
Ei musta amerikkalainen ole afrikkalainen, vaan amerikkalainen. Hänen kotimaansa on Amerikka.
Niin kauan kuin me suomalaisetkin hyödynnämme Afrikkaa ja Aasiaa, vaikkapa käyttämällä halpatuonnolla tehtyjä vaatteita (H&M, Prisma yms) tai tilaamme Wishistä halpatuotteita, ostamme tuotteita joissa on käytetty hyväksi ihmisiä ja luonnonrikkauksia (esim timantit), ei meillä ole oikein oikeutta kitistä että menkäähän kiltisti takaisin sinne hyväksikäytettäväksi ja meidän uhrattavaksemme. Suomi saisi laittaa rajat kiinni sinä päivänä kun ei hyväksikäyttäisi köyhempiä maita. Toki sittenkin tarvitsisi miettiä mitä meille osittain valkoisille ihmisille tehtäisiin. Minä kun olen yhtä mustaa lukuunottamatta täysin (valkoinen) suomalainen. Saanko minä elää rasismista vapaasti? Entäs saamelaiset? Romanit? Vai pitääkö heidänkin “lähteä alkuperämaihinsa”?