Vierailija kirjoitti:

Oma työurani on ollut onneksi sellaista, että sillä on ollut välillä suurtakin merkitystä ihmisten elämään omilla eri tavoillaan. Kaikista noista ihmisistä en ole silti välittänyt lainkaan, koska ovat haistattaneet pitkät sille, että joku on valmis heitä elämässä auttamaan ja tukemaan. Sehän on vain perusoikeus ja itse saa sitten perseillä loput.

Osan pistäisin käytöstapojen aktivointikurssille. Samoin oikeinkirjoituksen tai edes koko suomen kielen. Pakollisena tai karenssiin minun puolesta oppimaan jotakin, minkä vanhemmat unohtivat kasvattaa. Eläkepäiviä odotellessa.

Ehkä olet tehnyt jotain ihmisten auttamistyötä tai muuten koet antaneesi enemmän kuin olet saanut, mutta yleisesti: työtä tehdään rahan takia, eikä kenenkään tarvitse tuntea valtavaa kiitollisuutta ja onnea siitä työpaikastaan tai siitä, että heidät perehdytetään työhön. Uuden työntekijän perehdyttäminen kuuluu asiaan, ja jonkun täytyy se tehdä. Et varmaan sitä tarkoittanutkaan, mutta tulipa vain mieleen.

Itse olen loputtoman kyllästynyt siihen, että koko ajan pitäisi olla kaikesta niin hirveän kiitollinen. Vakituisesta työpaikasta (ei sillä ole mitään arvoa, jos itse työ ja työjärjestelyt on perseestä), perehdyttämisestä (ko. henkilö minun kohdallani oli täysi kusipää ja saisi lähteäkin eläkkeelle, sitä kaikki toivovat mutta itse ei tajua, kun hänellä on vielä "niin paljon annettavaa"), työterveyshuollosta, kahvista, jonka työnantaja tarjoaa ettei tarvitse itse maksaa jne. Paskat. En ole kiitollinen. En viihdy työssäni ja palkkakin on surkea, joten olen kiitollinen itselleni ainoastaan siitä, kun suljen oven viimeisen kerran takanani.