Vierailija kirjoitti:

Muistan itse ikuisesti sen hetken kun pyrin yläasteella kuoroon.

Olin lapsesta saakka laulellut ja rakastanut laulamista. Ekaluokalta kuudennelle luokalle lauloin kuorossa, sain jopa laulaa yksinkin pari kertaa.

Sitten seiskalla iski äänenmurros (olen nainen) ja koitin mennä koelauluihin. Topakka kuoronjohtaja totesi minulle jotenkin alentuvaan sävyyn:

"Voi lapsikulta, et sinä kyllä osaa laulaa. Et sitten yhtään."

Tuon jälkeen en ole suostunut laulamaan muiden ihmisten kanssa. En edes karaokea perheen kanssa. Kovasti tekisi mieli, mutta tuo lausahdus muistuu mieleen aina. Tuo opettaja murskasi minut ihan totaalisesti, toivottavasti nykyaikana ollaan hellempiä.

Voi ei, olen todella pahoillani kokemastasi! Toivottavasti lohduttaa yhtään, että tuo kuoronjohtaja tuskin oli kovin häävi pedagogi, nimittäin oikea ammattilainen ei nolaa koskaan ketään pääsykokeissa. Onneksi tuosta nöyryyttämiskulttuurista ollaan vihdoin pikku hiljaa pääsemässä suomessakin.

Oletko harkinnut että alkaisit laulaa jossain kuorossa? Esimerkiksi pk-seudulla löytyy laadukkaita kuoroja myös amatöörilaulajille. Ja on sellaisia kuoroja joihin pääsee myös ilman koelauluakin. Toivon kovasti että löydät vielä laulamisen ilon, ääni on meidän jokaisen oma, ainutlaatuinen ilmaisukanava. Minulla oli myös varsin voimakas äänenmurros, äänialani laski aika reilusti. Lauloin vielä ala-asteella kaikista korkeimmat sopraanostemmat, myöhemmin olen laulanut yleensä aina sitä matalinta alttostemmaa... Oli hankala kokemus kun yhtäkkiä ääni ei enää totellutkaan, ja on vielä aikuisiässäkin välillä ollut vaikeuksia hyväksyä ettei oma ääni ole enää se heleä ja kirkas.