Lapsen teko ahdistaa erityisesti sairauspelkojen vuoksi
Olemme päättäneet koettaa hankkia avomieheni kanssa lapsia. Yritystä on takana nyt pari kuukautta. Minua ahdistaa aivan mielettömästi. Ennen yrityksen aloittamista ahdistusta ei oikeastaan ollut ja luulin tämän olevan hyvä idea ja sopiva aika. Nyt ahdistus on kuitenkin vallannut mielen. Oikeastaan en millään haluaisi tulla raskaaksi.
Minulla on sairauspelkoja, ja vaikka mnut on marraskuussa työterveystarkastuksessa todettu hyvin terveeksi, pelkään minkälaisia sairauksia minusta löytyykään raskauden aikana. Silloinhan äidin terveyttä seurataan tarkasti. Erityisesti pelkään raskausdiabetesta, koska kokisin että siihen sairastuminen olisi oma vika. Suoraan sanottuna pelkään, että oma äitini syyllistäisi minua siitä, että aiheutan lapselle ongelmia omilla elintottumuksillani. Näin, vaikka olen normaalipainoinen ja sokeriarvoni olivat ok (tosin eivät kovinkaan kaukana raskausdiabetes-rajasta, joka on melko tiukka). Meilä on suvussa diabetesta, niin sairaus voi hyvinkin napsahtaa mulle.
Onko kellään muulla ollut samantapaista ahdistusta, ehkäpä samoista syistä? Tuntuu, että "pitkässä juoksussa" haluan lapsia, mutta juuri tällä hetkellä ajatus ahdistaa todella paljon. Ja mitä kaikkea mahdollinen raskaus tuokaan tullessaan, jota en vain osaa vielä panikoida!! HUH.
Kommentit (2)
Hei!
Meillä on sama niin päin, että mieheni pelkää, mitä kaikkea lapselle voi periytyä geeneistä. Hän myös pelkää niin paljon vammaisuutta, että siitä ei uskalla puhuakaan ääneen. Miehellä on selvästi jonkinlaista hypokondriaa itsellään, ja sehän on monella yleinen vaiva. Vasta sitten, kun huomaa, ettei pysty elämään päivittäistä arkea miettimättä koko ajan sairausasioita, se on jonkinlainen neuroosi. Tuo olisi hyvä tosiaan oppia meidän pienien ihmisten, että elämää ei voi kontrolloida. Voimme pelätä kaikkia vaihtoehtoja, mutta mitään ikävää ei tapahdu. Samoin voimme nauttia elämästä täysin rinnoin pelkäämättä mitään, ja huomenna saammekin yllättävän diagnoosin tai jäämme auton alle. Minun on toki helppo puhua näin, kun itse pystyn elämään pelotta sairauksien suhteen. Mutta tiedän todella sivustaseuraajana, miten kuluttavaa se voi olla! Paljon onnea, ja kannattaa varmasti puhua jonkun ammattilaisen kanssa, jos sinua todella vaivaa nämä asiat. Sairauspelkojen takia ei varmasti kannata olla yrittämättä lasta, jos lapsi muuten olisi toiveissa.
Moi. On pelottavaa, kun maailmassa ei voi kontrolloida kaikkea. Itseä raskaus on kasvattanu asian suhteen. En voi tehdä muuta kuin olla päihteetön ja syödä monipuolisesti. Tämä tekee todella hyvää luonteelleni. Monet meistä ovat kontrollifriikkejä ja siitä on hyvä päästä irti. Jos asia häiritsee noin suuressa päätöksessä, niinkannattaa jutella ammattilaisen kanssa. Todennäköisesti kaikki tulee menee hienosti <3