Selittäkääs nyt,; miten ehkäisypillerit voivat PETTÄÄ, jos niitä syö ohjeen mukaan?
Mä en nimittäin usko tuohon, että oikein otettuna voivat pettää. Never ever!!!
Kommentit (45)
että jostain syystä ruoansulatus ei toimi ihan normaalisti ja pilleri tulee suurelta osin imeytymättömänä läpi elimistöstä. Esim. ripuli voi tämän tehdä.
mahataudissa. Eivät imeydy kunnolla tai oksentaa sen ulos.
Ihmiskeho on ihmeellinen laitos, kummempaakin on tapahtunut. Eihän ehkäisypillereille täydellistä ehkäisytehoa luvatakaan, raskauden todennäköisyys vähenee, mutta ei se mahdotonta silti ole.
Samaa ihmettelen minäkin. Yllättävän paljon tuntuu pillerit pettävän nykyään, lieneekö laatu huonontunut? "Oli antibioottikuuri" ym. Niissäkin on ohjelaput, joissa kerrotaan, mikäli ne vaikuttavat e-pillereiden tehoon.
esimerkiksi ylipaino vaikuttaa pillereiden imeytymiseen niin, että hormonimäärä veressä on epätasainen. Eli pillereitä pitäisi ottaa useammin kuin vuorokauden välein, jotta hormonimäärä ei pääsisi liian alhaiseksi ennen uuden pillerin ottamista. Varsinkin uudet pillerit, joissa on jo valmiiksi hyvin vähän hormonia, voivat tämän vuoksi aiheuttaa jatkuvia välivuotoja ja ehkäisyteho on silloin heikentynyt.
taitaa tällä hetkellä olla Yasminet ja Yasminellet niitä, joiden kanssa vahinkoja eniten sattuu. Joskus olen mielestäni kuullut, että niille on ilmoitettu todellista korkeampi ehkäisyprosentti. Mut ihan huhupuheita siis ovat..
Eihän ehkäisypillereille täydellistä ehkäisytehoa luvatakaan, raskauden todennäköisyys vähenee, mutta ei se mahdotonta silti ole.
Pillereiden hormonimäärät eivät ole niin tujuja, että vastaisivat väliaikaista sterilisaatiota. On toki epätodennäköistä tulla raskaaksi pillereitä syödessään, mutta ei mahdotonta.
esimerkiksi ylipaino vaikuttaa pillereiden imeytymiseen niin, että hormonimäärä veressä on epätasainen. Eli pillereitä pitäisi ottaa useammin kuin vuorokauden välein, jotta hormonimäärä ei pääsisi liian alhaiseksi ennen uuden pillerin ottamista. Varsinkin uudet pillerit, joissa on jo valmiiksi hyvin vähän hormonia, voivat tämän vuoksi aiheuttaa jatkuvia välivuotoja ja ehkäisyteho on silloin heikentynyt.
Mullakin kävi noin vaikka olen vain juuri ja juuri normaalipainorajan yläpuolella. Eli Yasmineilla alkoi vuoto kesken laatan. Ja ehkäisyteho silloin tosiaan on heikentynyt, meillä ei onneksi ehtinyt vahinkoa käydä ja vaihdoin sitten runsashormonisempaan Microgynon-pilleriin.
vaikka lukemalla pillereiden pakkasselosteen. Näin esim. Yasminien pakkausselosteessa:
"Jos oksennat 3-4 tunnin sisällä Yasmin-tabletin ottamisesta tai sinulla on vaikea ripuli, vaikuttavat aineet eivät ehkä ehdi imeytyä kokonaan elimistöösi."
"Eräät lääkkeet voivat heikentää Yasmin-tablettien ehkäisytehoa..." Ja sitten lista useista lääke- ja rohdosvalmisteista
Lisäksi ihmisten elimistön toiminta ei ole täysin samanlaista. Tämä tulee esille kaikkien lääkeaineiden kanssa, joillekin sama määrä lääkeainetta ei aiheuta samaa vaikutusta kuin suurimmalle osalle. Eikä toisaalta nähdä järkeväksi laittaa niin paljoa hormoneja pillereihin, että ne ehkäisisivät ihan varmasti raskauden kaikilla, sillä niillä olisi toisaalta taas sivuvaikutuksia. Hormonimäärät on siis arvioitu siten, että ne tehoavat melkein kaikille melkein kaikissa tilanteissa, mutta haittavaikutukset minimoiden. Jää se pieni määrä ihmisiä ja tilanteita, jolloin tuo hormonimäärä ei olekaan riittävä.
Kyse olikin siitä, että syö pillereitä OHJEEN MUKAAN! Eli jos nyt sattuu olemaan vatsataudissa, niin käyttää lisäehkäisyä.
Eli kaikki nämä pilleri-raskaudet ovat täyttä huolimattomuutta! Ei lueta ohjeita, eikä noudateta niitä erikoistapauksissa.
-ap-
Täällä on nimittäin sen verran junttia porukkaa ettei ne tajua mitä ajat takaa, ja vaikka tajuaisivatkin eivät silti halua ymmärtää.
Joo, oikein käytettynä niissä pillereissä on joku yli 99% ehkäisyteho, eli käytännössä lähes kaikki pilleriraskaudet johtunevat siitä ettei niitä ole käytetty ohjeiden mukaan.
Itse syön Yasmineja hormonihäiriöiden vuoksi, ja niissä ei ilmeisesti ole tarpeeksi hormonia koska mulla on välivuotoja silloin tällöin. No, ohjeen mukaan kuitenkin olen käyttänyt 2 vuotta ja paksuna en ole vieläkään.
Kyse olikin siitä, että syö pillereitä OHJEEN MUKAAN! Eli jos nyt sattuu olemaan vatsataudissa, niin käyttää lisäehkäisyä. Eli kaikki nämä pilleri-raskaudet ovat täyttä huolimattomuutta! Ei lueta ohjeita, eikä noudateta niitä erikoistapauksissa. -ap-
Siinä on otettu huomioon noi ripulit ja muut 'huolimattomuudet'. 2 naista sadasta tulee vuosittain raskaaksi pillereistä huolimatta.
Sataprosenttinen ehkäisyteho saavutetaan ainoastaan selibaatilla, edes sterilisaatio ei ole 100% varma.
- lääkkeet eivät aina toimi
- laadunvarmennuksesta huolimatta joku erä tai yksittäinen pilleri voi olla viallinen
- ihmiset ovat erilaisia, sama lääke voi vaikuttaa eri ihmisiin kovin eri tavoin
- yksittäiset ruoansulatusongelmat saattavat heikentää lääkkeen tehoa
On todella typerää luottaa sokeasti siihen että kaikki aina toimii niinkuin pitää, tai että asiat etenevät oikealla tavalla.
Kyse olikin siitä, että syö pillereitä OHJEEN MUKAAN! Eli jos nyt sattuu olemaan vatsataudissa, niin käyttää lisäehkäisyä. Eli kaikki nämä pilleri-raskaudet ovat täyttä huolimattomuutta! Ei lueta ohjeita, eikä noudateta niitä erikoistapauksissa. -ap-
jotka raskautuvat sterilisaatiosta huolimatta.
Mitä he tekevät väärin?
selitetään kuinka toimia, jos on ripuli tai oksennustauti, joten siellä on selkeät ohjeet, milloin tarvitaan lisäehkäisyä. Joten jos toimii oikein, niin ei raskauden pelkoa ole. Jos ottaa pillerin milloin sattuu tai oksentelee krapulassa tai ripulois eikä turvaudu lisäehkäisyyn, niin silloin joku voi omaa tyhmyyttään väittää, että pilleri petti, vaikka kyse on oikeasti oamhoidosta, laiska mikä laiska.
taitaa tällä hetkellä olla Yasminet ja Yasminellet niitä, joiden kanssa vahinkoja eniten sattuu. Joskus olen mielestäni kuullut, että niille on ilmoitettu todellista korkeampi ehkäisyprosentti. Mut ihan huhupuheita siis ovat..
pettää, vaikka sitä käyttää ohjeen mukaan!
Asiaan, mulla petti kierukka vaikka sen oli lääkäri laittanut paikoilleen ohjeen mukaan,ei ollut kipuja,ei ylimääräisiä vuotoja-siis kaikki oli hyvin ja siitä huolimatta tulin raskaaksi. Kondomi voi pettää vaikka sitä käyttäisi oikein.Sterikin voi joissakin harvoissa tapauksissa pettää jne. Mikään ihmisen tekemä asia ei ole satavarma.
Johtuuko sekin ap:n mielestä ohjeiden noudattamatta jättämisestä?
kondomi, pillerit, kierukka ja sterilisaatio. 4 ei-toivottua lasta ja kaikki on pitänyt. Kaksi ensimmäistä voi mennä oman virheen piikkiin mutta kierukan ja sterilisaation pettämiselle ei oikein mitään voi.
Oletko ap niitä, jotka eivät ymmärrä todennäköisyyksiä? Kaikki on vain joko-tai?