Tytär ei tahdo ottaa HPV-rokotusta.
Toi tänään lapun koulusta kotiin jossa luki, että tyttö saa itse päättää rokotetaanko häntä vai ei. Hän sanoi ettei tahdo, koska on kuulemma lukenut netistä sivuvaikutuksista, pelkään pahoin että on lukenut jotain Ilta-Sanomien moskaa ja tietenkin uskonut siihen. Isosiskonsa on ottanut kyseisen rokotuksen ilman mitään sivuvaikutuksia. Onko teidän tyttäriänne rokotettu?
Kommentit (8)
Mulle tuli lappua lapun jälkeen kotiin, että poikien pitäisi osallistua tämän rokotteen testaukseen. Lappujen tulo ei loppunut ennen kuin oikein raivostuin ja laitoin pahan viestin.
En antaisi lapsilleni turhia rokotuksia. Parempi olisi neuvoa, ettei tarvi heti hypätä sänkyyn, kun mieli tekee. Järjen käyttö sallittua.
Tarjoa hänelle oikeaa tietoa kys. rokotteesta, ja anna päättää vasta sitten.
No, lapsihan tämän asian päättää. Ei auta vanhempien painostaa asiassa suuntaan tai toiseen. Sinänsä elämme mielenkiintoisia aikoja.
Kukaan tyttäristäni ei ottanut. Eihän niiistä sivuvaikutuksista vielä voi tietääkään, kun yksi on esim. lapsettomuus. Moni lääkärikin on tuota rokotusta vastaan. Jos on sitoutuvaa tyyppiä eikä päädy punkkaan joka jannun kanssa, niin rokotuksen hyöty on kyseenalainen. Jos harrastaa seksiä monen kanssa niin sitten kai hyvä ottaa rokotus.
Piti vielä sanoa että tyttäreni olivat viimeisiä, jotka niitä eivät saaneet.
Seuraava vuosiluokka jo sai. Eli ihan nuoria ovat vielä. En menetä yöuniani sen vuoksi.
Tutki siitä rokotteesta taustatietoa niin ymmärrät itsekin.
Taasko Rokoteinfo ry:llä on menossa HPV - rokotteen vastainen kampanjointi?
http://www.vauva.fi/keskustelu/2677977/kannattaako-lapseni-ottaa-se-hpv… (4.10.2016)
Pitkä keskustelu aiheesta vuonna 2013.
http://www.vauva.fi/keskustelu/3853698/ketju/onko_tyttaresi_jo_paattany…
Lukekaa mitä tuosta on aiemmin kirjoitettu niin ei tarvitse kerrata.
tyttäreni eivät ole saaneet ko. rorkotusta. Ei ollut silloin vielä nuorten rokotusohjelmassa.