VihaajatVihaa

Vierailija kirjoitti:

Tänään olen vähän synkistellyt ja miettinyt että et varmasti sittenkään ollut minusta kiinnostunut. Ja että kuvittelin kaiken. En siis ihan kaikkea mutta vähän. Mitähän mietit minusta oikeasti? (miehelle)

No tietty sun herkkupebaa :)

Positiivisen mielen:)

Vierailija kirjoitti:

Mitä jos katsoisit tyylisi uudestaan? Hymyiletkö? Pidätkö itsestäsi huolta? En ole voittanut geenilotossa, mutta todelöa kovalla työllä tein itsestäni kauniin, pukeudun hyvin, aina mieluummin vähän yli kuin ali. Ja hymy. Ja se kun tiedät panostaneesi itseesi huokuu ja miehet kyllä kiinnittävät huomiota, sen jälkeen keskustelun avaukset onnistuvat. Ala elämään sellaista elämää mitä kuvittelet eläväsi sen ihanan miehen kanssa ja kuinka huomaatkaan sellainen löytyy!

Tuo hymy on kyllä yksi käänteentekevä tekijä. Se ei ole helppoa, jos ei ole hymyillyt säännöllisesti, mutta sen, kuten kaiken muunkin, oppii kyllä. Se vaatii vain vähän kärsivällisyyttä. Ja rupeat tekemään elämästäsi oman näköistäsi, harrastat jotakin, joka saa sinut hymyilemään jo pelkästään kun ajatteletkin sitä. 

Tsemppiä kaikille asian parissa tuskasteleville. Pienin askelin kohti vuoren huippua:)

Vierailija kirjoitti:

Olin nuorena opiskeluajan eli kuusi vuotta kaupan kassana. Yksi kohtaaminen on jäänyt asiakkaan kanssa mieleen, kun ikäiseni nuori ihan ok söpö kundi osti pakastepitsan. Jotenkin tuntui vaan niin voimakas kemia, että sitä olisi voinut leikata saksilla. Jonkun sanan vaihdoimme. Kokemus oli niin voimakas, että uskoin pitkään meidän kohtaavan uudelleen. Ajattelin, että universumin TÄYTYY yhdistää meidät vielä. Monta vuotta muistelin kohtaamista lämmöllä ja tietenkin vilkuilin kassalta ovelle. En muista että olisi samanlaista tunnetta tullut sen koommin, vaikka olen onnellisesti naimisissa ja äitikin. Ja näin jälkikäteen kun tylsästi olen aikuistunut niin ajattelen, että kenties hormonit tms. tekivät tepposet eikä poika todennäköisesti edes noteerannut minua. Silti hän häi mieleeni, ei ulkoisten tai sanallisten avujensa vuoksi, vaan muistan mitä hän sai minut tuntemaan.

:)

Vierailija kirjoitti:

Kerran lenkkeillessäni vastaan käveli pitkä ja komea nuori mies, jolla oli lyhyehköt rastat ja koripallo mukana. Jostain syystä komein ikinä näkemäni ihmisotus, kasvojen luustokin aivan täydellinen. Katseet meillä kohtasi ja kun mun koira jäi tuon miehen ohitettuamme haistelemaan jotain niin vilkaisin vielä taaksepäin miestä, joka sattui myös katsomaan vielä mua, mutta sitten jatkettiin molemmat matkaa omiin suuntiimme...

Vuosisadan rakkaustarina jäi toteutumatta:)