VihaajatVihaa
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Jos toi bätse ei tajua ottaa Kaisaa niin mä otan! Terkuin Kaisasta valloittunut ihan hetero nainen
Älä luulekaan!
Minä näin hänet ensin:)
Vierailija kirjoitti:
Koska tyyppillinen suomalainen mies näyttää jättävän naisen kun hän on raskaana tai viimeistään vuoden päästä lapsen syntymästä. Lisäksi toimen nainen aina mukana, ku oman naisen leho muuttui raskauden aikana ja tuli paha mieli.
Surullista myöntää, mutta näinhän se on. Valkoinen heteromies on maailman pilalle lellityin kakara, jolla ei pitäisi olla mitään valittamista tilanteestaan. Monen miehen elämä on naurettavan vaivatonta ja sitten kun pitäisi vähän nähdä vaivaa, niin jo menee sormi suuhun.
Jokainen pystyy parantamaan tilannettaan, jos haluaa. Se vain vaatii usein omalle epämukavuusalueelle menemistä. Eihän se kivaa ole, mutta on taatusti sen arvoista.
Lamisa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäpä jos olet ihan oma itsesi ja lakkaat pähkäilemästä muitten ajatuksia sinusta? Et kuitenkaan voi miellyttää kaikkia, joten ei kannata edes yrittää. Sekin on ärsyttävää ja teennäistä, jos joku yrittää olla mielinkielin kaikille. Kehitä persoonallisuuttasi, ole avoin ja ystävällinen, ja jos joku ei siitä pidä niin anna olla.
Jokin syy ap:llä oli kuitenkin tehdä aloitus. Onkohan hän onnellinen? Ehkä hän etsii vastauksia siihen, miksi hän ei ole onnellinen. Ei silloin pidä tyytyä tilanteeseen vaan silloin muutosten tekeminen voi lisätä ihmisen onnellisuutta.
Luulen, että useampi minut elämänsä aikana tavannut on jotenkin kokenut minut "ärsyttäväksi" - ärsyttäväksi, oudoksi, tahdittomaksi. Se on tuntunut kurjalta, mutta minulle ratkaisu oli nimenomaan tyytyminen tilanteeseen. Sekä hyvien ystävien saaminen - osoitus siitä, että sellaisia ihmisiä on, jotka voivat kokea minut miellyttävänä ja joiden mielestä minussa ei ole sellaisia piirteitä, joita minua kritisoivien mielestä on. Lääkärin mukaan minulla on lievästi asperger-piirteitä, vaikkei minulla ole sitä itse syndroomaa, mikä voinee selittää jotain - olipa se syy "ärsyttävyyteen" tai ei, niin minun lopputulemani on se, että kaikkia ei voi miellyttää ja piste, se olisi loputon suo, johon vain hukkuu. Siitä olen ehdottomasti samaa mieltä, että joissain tapauksissa on paikallaan muutosten miettiminen ja tekeminen. (Minulla on esimerkiksi yksi ystävä, jolla on huono itsetunto ja hän stressaa paljon pieniäkin asioita ja välillä ikään kuin pyytelee anteeksi olemassaoloaan - kokivatpa muut ympärillä tämän ärsyttäväksi tai eivät edes huomaisi, niin turhasta stressaamisesta ym. eroon pääsy tekee ihmisen onnellisemmaksi.)
Minun ärsyttävänä pitäminen ilmenee siis mm. siten, että harrastusporukan ulkomaanreissulla vierailimme kirkossa, jossa meille sanottiin, ettei esillä olleita tauluja saa kuvata. Kysyin, miksei, ja minulle suututtiin kunnolla ja sanottiin, että kysymys/kysymyksen asettelu on loukkaava. Syy valokuvauskieltoon ei oikeastaan edes kiinnostanut minua erityisesti - muutenkin olen kohdannut tilanteita, joissa heitän ilmaan jonkin pienen, harmittomaksi luulemani kommentin ja siitä tuleekin muille iso juttu. Katson, etten ole voinut näille tilanteille mitään. Onnettomaksi tulisin silloin, jos punnitsisin ja mittailisin sanojani joka kerta ennen kuin uskallan avata suutani, ja sekään ei riittäisi näiltä tilanteilta välttymiseen. Ja sitten taas vaikuttaisin esim. siltä, ettei minua kiinnosta tai en halua olla paikalla, jos en koskaan kysyisi mitään, enkä uskaltaisi avata suutani.
Ammattikoulussa opettaja oli käskenyt minut kysymään jotain toiselta opettajalta, jonka ovella kävin koputtelemassa - turhaan. Sanoin ensimmäiselle opettajalle suunnilleen, että "se ei ollut paikalla, hakkasin sen ovea vaikka miten pitkään". Kerroin koputelleeni pitkään ilmaistakseni, että todella yritin saada sitä opettajaa kiinni, eikä kyse siis ole laiskuudesta tai haluttomuudesta saada asiaa hoidettua. Tuo ensimmäinen opettaja ei sanonut siinä kohtaa mitään, mutta ilmoitti myöhemmin, että noin ei olisi saanut sanoa. Eli tilanteessa, jossa itse näen toimivani vain vastuullisesti/reippaasti, joku muu näkee minun käyttävän asiatonta kieltä. Ratkaisu ongelmaan ei varmastikaan olisi se, että toimisin itse välinpitämättömäksi ja passiiviseksi katsomallani tavalla.
(Sekä harrastuksen että koulun opettaja ovat olleet minua kehuneita ja minuun ystävällisesti suhtautuneita, kaikin puolin asiallisia ihmisiä, joiden kanssa olen voinut vitsaillakin.)
Tuo on aina yhtä outoa.
Jos opettajan mielestä toimintasi oli väärin, niin miksi hän ei sanonut mikä on oikea tapa? Ja miksi siellä kirkossa ei voitu tarkentaa, miksi ei saisi kysyä relevanttia asiaa?
Eikö ole nimenomaan hyvä asia, että on kiinnostunut, miksi jotakin ei saa tehdä tai haluaa ylipäätään kehittää omaa käytöstään kysymällä asioista.
Vierailija kirjoitti:
Minulla sama juttu muutama vuosi sitten, silloin minulle sanottiin että kun olet kaikin puolin noin täydellinen kaikessa niin sinun seurassa on vaikea olla tuntematta itseään huonoksi.
Tämä sai minut ihan sanattomaksi, koska en ole mikään kaikkitietäväinen tyyppi, en tuo itseäni ja saavutuksiani esiin ja itse asiassa puhun vähiten itsestäni koko kaveripiirissä, enkä lähde muiden ihmisten haukkumisrinkeiin koskaan mukaan vaan yritän löytää kaikesta positiivisuutta. Sekö on täydellisyyttä joidenkin mielestä ettei juorua eikä halua juoruta pahantahtoisesti toisista???
Kyllä.
Se nimenomaan usein onkin "oikeaa" täydellisyyttä, että tiedostaa omat vikansa eikä yritä olla mitään muuta kuin on. Kertomasi perusteella voin hyvin kuvitella, että olet juuri niin mukavaa seuraa kuin sinulle on sanottu.
Tässä tilanteessa voisi olla tosiaan hyvä, että ap kävisi purkamassa tuntojaan jollekin, joka kuuntelee. Mies ei voi sille mitään, että on halvaantunut ja se nyt vain väistämättä vaikuttaa hänen ajatteluunsa, mahdollisesti pitkäänkin. Ei mies tahallaan kiukuttele ap:lle.