VihaajatVihaa

Juustovoileipä sinapin kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Mun mies taas rakastaa mun punaisia huulia. Katselee aina ihastuneesti, kun olen laittanut kirkkaan punaista huulipunaa. Joka päivä käytän. Olemme olleet yhdessä yli 42 vuotta. N 61

Onneksi olkoon! Noin pitkiä suhteita harvoin näkee enää.

Vierailija kirjoitti:

Kun elämän ympyrät muuttuvat niin ystäväpiiri helposti vaihtuu. Ihan sama tilanne on kun valmistuu, vaihtaa työtä, vaihtaa paikkakuntaa tai maata, kun uusi puoliso on eri piireistä, tulee ero tai puhumattakaan kun tulee vanhemmaksi. Hyvin harva ystävyys kestää läpi elämän ja usein ne on ne lapsuudessa tai nuoruudessa muodostuneet ystävyyssuhteet, eikä nekään aina säily.

Kerron esimerkin. Mun lapsuuden paras ystävä kertoi minulle jälkikäteen, että hänestä oli törkeää että häpesin ja välttelin häntä. En itse kokenut niin, yhtä läheinen hän oli ollut minulle kuin ennenkin. Minulla vain oli uusi opiskelupaikka, uusi osa-aikatyö ja uusi soluasunto. Muun kiireen lisäksi elämääni tuli paljon uusia ihmisiä yhtäaikaa, uusia opiskelukavereita, uusia kämppiksiä ja uusia työkaverita. Ystävä piti välivuotta lukien yliopiston pääsykokeisiin ja hänellä olisi ollut aikaa kaveerata päivittäin, minulla yksinkertaisesti ei ollut.

Ystävä siis pisti välit poikki kertomatta syytä. Minä oikeasti luulin että hän katkaisi välit koska kuvitteli olevansa parempi ihminen kun tähtäsi yliopistoon ja minä tyydyin ammattikorkeakouluun.

Näin vuosikymmenien jälkeen olen oppinut kommunikoimaan paremmin. En kuvittele mitä mieltä muut on vaan tarpeen mukaan kysyn suoraan.

Tuota viimeisen kappaleen oppia olen itsekin ruvennut opettelemaan ja olen jo nyt huomannut, että asiat eivät jää enää turhaan roikkumaan (kuten ennen), kun ottaa ne puheeksi heti, kun asiaa on. 

En usko, että sellaista summaa löytyykään. Olen enemmän kuin onnellinen nykyisessä työssäni eikä siihen vaikuta numerot tietokoneen näytöllä. 

Onni on niin paljon muutakin kuin raha (vaikka se toki tärkeää onkin).

Mitäs näitä onkaan....:)

Perusstalkkausta Facebookin kautta, kerran ajoin fillarilla monta kymmentä kilometriä ihastuksen paikkakunnalle vain, jotta näkisin vilauksen hänestä, vaikka mahdollisuus tähän oli olematon, kun en tiennyt kaupungin lisäksi mitään tarkentavaa osoitetta.

Olen yrittänyt huomioida ihastuksiani muistamalla heidän sanomisiaan, mistä he tykkäävät ym ja sitten hyödyntää niitä tilaisuuden tullen. Mutta sitten iskee paranoidi enkä uskalla tehdä mitään, koska se kuitenkin tajuaa, miksi sanoin/tein jotakin juuri tietyllä tavalla. Elämä voi olla vaikeaa:D 

Olen ottanut lisätyötunteja vain, jotta näkisin häntä useammin. Kysynyt tyhmiä, yksinkertaisia kysymyksiä vain, jotta saan olla hänen lähellään ja uppoutua hänen kauniisiin silmiinsä:)

Itse asiassa huomasin juuri, että olen tällä saralla ollut vissiin aika "normaali", ainakin itse yllätyin, kun tietää kuinka outo olen noin muuten. Hyvin outo tunne:D